Robert Falcon Scott

Terra Nova -retkikunta 1910-1913

Tämän toisen yrityksen aikana Scott johti viiden hengen ryhmää, joka saavutti etelänavan 17. tammikuuta 1912, mutta huomasi, että Roald Amundsenin norjalainen retkikunta oli päässyt sinne ensin. Paluumatkalla Scott ja hänen neljä toveriaan kuolivat uupumukseen, nälkään ja äärimmäiseen kylmyyteen. Hänen retkikuntansa traaginen kohtalo muistetaan yhä kaikkialla maailmassa.

Scottin johtajuus

Kuolemansa jälkeen Scottista tuli brittiläinen sankari. Hänen maineensa kärsi useista myöhemmin 1900-luvulla kirjoitetuista kirjoista. Vielä myöhemmin Scottin ansioita arvioitiin myönteisemmin. Pääsyynä retkikunnan epäonnistumiseen sanotaan nyt olleen poikkeuksellisen epäsuotuisa sää napapaluun loppupuolella.

Scott otti mukaan poneja, moottorikelkkoja ja tavallisia kelkkoja, joita hän ja hänen miehensä vetivät. Hän oli sitä mieltä, että ylikuormitettujen ja tapettujen eläinten määrä olisi pidettävä mahdollisimman pienenä, ja piti kilpailijansa Roald Amundsenin lähestymistapaa julmana. Amundsen puolestaan tappoi koiran toisensa jälkeen ruokkiakseen itsensä, miehensä ja loput koirat. Hän ei tuntenut siitä huonoa omaatuntoa. Ponit auttoivat matkustamaan osan matkasta napaan, mutta osa niistä oli niin itsepäisiä, että retkikunnan jäsenet, erityisesti Lawrence Oates, menettivät paljon energiaa, jota tarvittiin napalta palaamiseen. Moottorikelkat (jotka toimivat aluksi hyvin) jäätyivät lopulta. Koirat, joita oli 36, jäivät jäljelle viimeisellä yrityksellä navalle.

Yksi uudelleen esiin tullut seikka on se, että Scott antoi koirakuski Mearesille kirjalliset käskyt ennen lähtöään viimeiselle paalupaikkayritykselle. Käskyn mukaan koirat oli tuotava ylös kohti palaavaa ryhmää. Tätä käskyä täydennettiin siten, että Scott pyysi Atkinsonia tekemään samanlaisen yrityksen (Atkinson oli yksi niistä, joita ei valittu viimeisen yrityksen ryhmään). Kumpikaan näistä toimista ei kuitenkaan toteutunut.