Lawrence Edward Grace "Titus" Oates eli kapteeni Lawrence Oates (17. maaliskuuta 1880 – 16. maaliskuuta 1912) oli brittiläinen ratsuväen upseeri ja Etelämantereen tutkimusmatkailija. Hän osallistui Robert Falcon Scottin johtamaan Terra Nova -retkikuntaan (1910–1913) ja kuoli retkikunnan paluumatkalla vuonna 1912. Oates oli tunnettu hevosharrastuksestaan ja ratsuväen taustastaan, ja häntä pyydettiin mukaan erityisesti ponien ja hevosten hoitamiseen sekä kuljetusjärjestelyihin ekspeditiolla.
Tausta ja sotilaspalvelus
Oates toimi brittien ratsuväessä, missä hän sai laaja-alaista kokemusta hevosten hoidosta ja kenttäoloista. Tämä kokemus oli yksi syy, miksi hänet valittiin Terra Nova -retkikuntaan: ponit olivat retkikunnan tärkeä vetoväline raskaiden varusteiden ja ruokavarastojen siirrossa. Oates’n sotilastausta muodosti myös osan hänen mainettansa itsekurista ja kestävyydestä.
Terra Nova -retkikunta ja matkanteko etelään
Terra Nova -retkikunta saapui Etelämantereelle vuonna 1911, ja retkikunnan tavoite oli saavuttaa Etelänapa. Polaarijoukkioon kuuluivat muun muassa Robert Falcon Scott, Edward Adrian Wilson, Henry Robertson Bowers, Edgar Evans ja Lawrence Oates. Joukkue saavutti Etelänavan 17. tammikuuta 1912, mutta löysi paikalta tiedon Roald Amundsenin ehtineen sinne ensin. Paluumatka oli ankara: sääolosuhteet, väsymys, puutteellinen ravinto ja sairaudet heikensivät retkeläisiä.
Sairastuminen, uhraus ja kuolema
Retkikunnan paluumatkalla Oates kärsi vakavista paleltumista ja lähtökohtaisesti myös kuoliota uhkaavista vammoista jalkojen alueella. Hänen tilansa hidasti etenemistä ja uhkasi koko pienen ryhmän selviytymistä. 16. maaliskuuta 1912 Oates käveli tiettävästi pois teltasta ja lähti teltastaan kohti lumimyrskyyn, tietoisena siitä, että hänen poistumisensa paransi muiden mahdollisuuksia selviytyä. Hänen kuolemaansa pidetään laajasti uhrautumisena. Hänen kerrotaan sanoneen ennen poistumistaan kuuluisan lauseen: "Lähden vain ulos — saatan viipyä jonkin aikaa." Lausahdus on jäänyt symboliksi itseantavaisuudesta; tosin sen tarkka sanatapahtuma on osin myyttinen ja kirjallisuudessa vahvistettu etenkin Scottin päiväkirjamerkintöjen kautta.
Retkikunnan loppu ja jälkimaine
Edgar Evans menehtyi aiemmin paluumatkalla, ja lopulta Scott, Wilson ja Bowers kuolivat myöhemmin maaliskuussa 1912. Heidän kohtalonsa ja Oates’n teko tulivat laajasti julkisuuteen, kun etsintäjoukkue löysi heidän jäänteensä ja päiväkirjat myöhemmin samana vuonna. Oates’n uhrautuminen nousi nopeasti esimerkkinä sotilaallisesta kunnianhimosta ja itsekurista, ja hänen tarinansa on muistettu niin kirjallisuudessa, elokuvissa kuin kunnianosoituksina Britanniassa ja muissa maissa.
Perintö
Lawrence Oates on jäänyt historiaan esimerkkinä yksilön uhrista toisten hyväksi äärimmäisissä oloissa. Hänen nimensä yhdistetään usein keskusteluihin moraalista vastuusta, johtajuudesta ja selviytymisestä ankarissa olosuhteissa. Häntä muistetaan useilla muistomerkeillä, kirjoituksissa ja elokuvissa, ja hänen tarinansa on osa laajempaa tarinaa Terra Nova -retkikunnan koettelemuksista ja Etelänavan tutkimushistoriasta.
