Lawrence Oates

Varhainen elämä

Oates syntyi Putneyssä, Lontoossa, Englannissa vuonna 1880. Hänen vanhempansa olivat William ja Caroline Oates. Hänen perheensä oli rikas. He olivat omistaneet maata Gestingthorpessa, Essexissä, satojen vuosien ajan. Hänen isänsä muutti perheen sinne, kun lapset olivat pieniä. Hänellä oli vanhempi sisko nimeltä Lillian, joka meni naimisiin irlantilaisen laulajan ja näyttelijän kanssa. Hänen setänsä oli luonnontieteilijä ja Afrikan tutkimusmatkailija. Oates opiskeli Eton Collegessa, mutta jätti sen vajaan kahden vuoden jälkeen huonon terveyden vuoksi. Sen jälkeen hän kävi armeijan koulua Eastbournessa.

 

Retkikunta etelänavalle

Vuonna 1910 hän liittyi Robert Falcon Scottin retkikuntaan etelänavalle. Hänet valittiin, koska hän oli työskennellyt hevosten parissa. Hän huolehti yhdeksästätoista ponista, jotka vetivät matkan ruokaa kuljettavia rekiä. Scott valitsi sitten Oatesin viiden miehen joukkueeseen, joka kulki viimeisen matkan navalle.

Kapteeni Scott, kapteeni Oates ja 14 muuta lähti perusleiristä 1. marraskuuta 1911. Scott lähetti 895 mailin (1 440 km) matkan aikana osan miehistön jäsenistä takaisin joukkueina. Tammikuun 4. päivänä 1912 jäljellä oli enää Scottin ja Oatesin viisihenkinen joukkue, joka käveli viimeiset 167 mailia (269 km) navalle.

Tammikuun 18. päivänä 1912 he saavuttivat navan. He huomasivat, että norjalainen tutkimusmatkailija Roald Amundsen ja hänen ryhmänsä olivat päihittäneet heidät ja päässeet ensimmäisenä navan tuntumaan. Teltan sisällä oli Amundsenin viesti, jossa hän kertoi saavuttaneensa etelänavan 14. joulukuuta 1911.

 
Lawrence Oates hoitamassa hevosia Terra Nova -retkikunnan aikana.  

Paluumatka

Paluumatkalla Scottin joukkueella oli monia ongelmia: erittäin huono sää, huono ruokahuolto, kaatumisvammoja, keripukki ja paleltumia. Helmikuun 17. päivänä 1912 Edgar Evans kuoli päävammaan pudottuaan syvään jäähalkeamaan muutamaa päivää aiemmin.

Oatesin jalat olivat pahasti paleltuneet. Hän heikkeni muita nopeammin. Scott kirjoitti päiväkirjaansa 5. maaliskuuta: "Oatesin jalat ovat surkeassa kunnossa.... Sotilasparka on lähes lopussa." Muut eivät halunneet jättää häntä taakseen. Tämä aiheutti sen, että joukkue myöhästyi paluusta. Ruoka ja polttoaine olivat loppumassa. Maaliskuun 15. päivänä Oates kertoi ystävilleen, että hän ei voinut jatkaa. Hän pyysi heitä jättämään hänet makuupussiinsa, mutta he kieltäytyivät. Hän matkusti vielä muutaman kilometrin sinä päivänä, mutta hänen tilansa huononi sinä yönä.

 

Kuolema

Seuraavana aamuna herättyään Oates käveli teltasta ulos lumimyrskyyn ja -40 °C:n lämpötilaan ja kuoli. Scott kirjoitti päiväkirjaansa: "Tiesimme, että Oates-parka käveli kuolemaansa, mutta vaikka yritimme taivutella häntä, tiesimme, että se oli rohkean miehen ja englantilaisen herrasmiehen teko."

Scott ja kaksi muuta kävelivät vielä 20 mailia (32 km). Sitten heidät pysäytti raju lumimyrsky 20. maaliskuuta. He kuolivat yhdeksän päivää myöhemmin, kun he olivat jääneet telttaansa sään vuoksi ja heikkoina, kylminä ja nälkäisinä. Etsintäpartio löysi heidän jäätyneet ruumiinsa 12. marraskuuta 1912.

Oatesin ruumista ei koskaan löydetty. Etsintäpartio jätti lähelle paikkaa, jossa he arvelivat hänen kuolleen, kasan kiviä ja ristin. Nämä sanat oli jätetty: "Täällä kuoli urhea herrasmies, kapteeni L. E. G. Oates, - Maaliskuussa 1912, palatessaan navalta, hän käveli vapaaehtoisesti kuolemaansa lumimyrskyssä yrittäessään pelastaa tovereitaan vaikeuksien kourissa."

Oatesin poronnahkainen makuupussi löytyi. Se on nyt Scottin polaaritutkimuslaitoksen museossa Cambridgessa muiden retkikunnan esineiden kanssa.

 

Viimeiset sanat

Scott kirjoitti päiväkirjaansa, että ennen kuin Oates lähti teltasta ja käveli kohti kuolemaansa, hän sanoi: "Menen vain ulos, ja se voi kestää jonkin aikaa".