Faunin iltapäivä (ranskaksi L'après-midi d'un faune) on moderni baletti, jonka koreografian teki Nijinsky Claude Debussyn lyhyeen sinfoniseen teokseen Prélude à l'après-midi d'un faune. Sekä musiikki että baletti saivat innoituksensa Stéphane Mallarmén runosta L'après-midi d'un faune. Tämä oli Nijinskyn merkittävä ensimmäinen koreografinen teos; Nijinsky myös itse esitti faunin roolin. Ensiesitys järjestettiin Diagilevin Ballets Russes -seurueen toimesta Pariisissa Théâtre du Châtelet'ssa 29. toukokuuta 1912. Puvut ja lavastukset suunnitteli tunnettu lavastaja Léon Bakst.
Tausta ja taiteelliset vaikutteet
Debussyn orkesteriteos oli jo itsenäisenä musiikkikappaleena arvostettu esitys, ja Nijinskyn koreografia pyrki tulkitsemaan sen herkkää, väreilevää tunnelmaa tanssikielellä. Mallarmén symbolistinen runo tarjosi materiaalin myyttisistä ja sensuaalisista kuvista, joita baletti toi näyttämölle: faunin ja nymfien kohtaamisen sekä unenomaiset, ajattomuutta korostavat hetket. Taiteilijapiireissä tuotanto nähtiin osana modernismin ja symbolismin laajempaa liikettä, joka etsi uudenlaisia ilmaisumuotoja perinteisen balletin raameissa.
Koreografian kiista ja ensi-illan kohu
Koreografian syntyyn liittyy ristiriitaisia väitteitä. Kirjailija Grace Robert toteaa teoksessaan The Borzoi Book of Ballet, että lavastaja Bakst olisi ollut ratkaisevassa asemassa koreografian toteutuksessa ja että Nijinsky olisi noudattanut tämän ohjeita. Nijinskyn sisaren kertomus taas kiisti Bakstin ja Diagilevin osallistumisen koreografiaan, väittäen heidän päässeen harjoituksiin vasta loppuvaiheessa. Koska osapuolet ovat kuolleet, lopullinen totuus on vaikeasti todettavissa.
Varsinainen eskaloiva skandaali syntyi teoksen loppukohtauksesta, jossa faunin eleet ja kohtaaminen nymfin kanssa tulkittiin monien mielestä liian avoimen seksuaalisiksi. Faunin käyttäytyminen huivin äärellä herätti voimakkaita moraalikriitikoita; Le Figaron -lehden päätoimittaja Gaston Calmette hyökkäsi koreografiaa vastaan moraalisista syistä. Toisaalta taiteen puolelta puolustajia löytyi, muun muassa kuvanveistäjä Auguste Rodin. Kohu lisäsi esityksen julkisuutta ja varmistui sen pitkäaikaisen kiinnostuksen yleisössä.
Levittäminen Yhdysvalloissa ja myöhemmät esitykset
Baletin ensimmäinen amerikkalainen esitys tapahtui New Yorkissa 17. tammikuuta 1916. Paikallinen katolinen teatteriliike vaati muutoksia erityisesti teoksen loppuun, ja esitystä muokattiin vastaamaan tiukempia moraalivaatimuksia. Tällaisen sensuurin jälkeen Metropolitan-oopperatalon johtajalle Diagilev kommentoi sarkastisesti: "Amerikka on pelastettu". Myöhemmin teos nähtiin eri versioina ja tulkinnoissa useita kertoja, kunnes vuonna 1936 eversti W. de Basilin Ballets Russes pyrki palaamaan alkuperäiseen esitystapaan ja esitti faunin iltapäivän alkuperäistä versiota faksimilena Metropolitanissa.
Merkitys ja perintö
Faunin iltapäivä on jäänyt taidehistoriaan uudistavana ja kiistanherättävänä teoksena. Se edustaa siirtymää kohti modernimpaa, tunne- ja mielikuvapainotteista balettikerrontaa, jossa perinteinen tanssitekniikka yhdistyy symbolistisiin teemoihin ja lavastukselliseen rooliin. Teoksen radikaali tulkinta liikekielestä vaikutti myöhempiin koreografeihin ja modernin tanssin kehittymiseen. Debussyn musiikki elää edelleen konserttiohjelmissa itsenäisenä orkesteriteoksena, ja Nijinskyn koreografia on esimerkki ensimmäisen vuosikymmenen 1900-luvun kokeilevasta taiteellisesta ilmapiiristä.
Grace Robert on myös nähnyt, että alkuperäisen baletin taiteellinen ilmaisu saattoi syntyä vastauksena aikansa tanssitrendeihin: hän ehdottaa, että teos tuotettiin esteettisenä vastalääkkeenä Isadora Duncanin ja tämän kaltaisten kreikkalaisten tanssien vaikutukselle, tarjoten vaihtoehdon niiden muotokielelle ja ideologialle.