Tiberius (42 eaa.–37 jKr.) – Rooman toinen keisari: elämä ja hallinto

Tiberius jakoi Augustuksen tribuunivaltuudet vuodesta 6 eaa. alkaen, mutta jäi pian eläkkeelle Rodokselle. Hänen kerrottiin halunneen olla osallistumatta enää politiikkaan. ^p117p46 Augustuksen nuoret lapsenlapset, joista tuli poikia, Lucius ja Gaius, kuolivat varhain vuonna 2 ja 4 jKr. ja hänen oma veljensä Drusus kuoli aiemmin (9 eKr.), joten Tiberius kutsuttiin takaisin Roomaan kesäkuussa 4 jKr., jossa Augustus adoptoi hänet sillä ehdolla, että tämä puolestaan adoptoi veljenpoikansa Germanicuksen. ^p119 Tämä jatkoi perinnettä, jonka mukaan perillisiä oli vähintään kaksi sukupolvea.

Samana vuonna Tiberiukselle myönnettiin myös tribuunin ja prokonsulin valtuudet, ulkomaisten kuninkaiden lähettiläiden oli osoitettava hänelle kunnioitustaan, ja vuonna 13 hänet palkittiin toisella riemuvoitollaan ja samantasoisella imperiumilla kuin Augustus. ^p119/120 Tiberius otti asianmukaisesti vastaan Augustuksen arvonimet, kun vanhan miehen pitkä valtakausi päättyi vuonna 14 jKr.

Pian ilmeni ongelmia. Pohjoisen legioonat eivät olleet saaneet palkkaa ja kapinoivat. Germanicus ja Tiberiuksen poika Drusus lähetettiin pienen joukon kanssa tukahduttamaan kapina ja saattamaan legioonat takaisin riviin. Germanicus kokosi kapinoitsijat ja johti heidät lyhyelle sotaretkelle Reinin yli germaanien alueelle ilmoittaen, että kaikki aarteet, jotka he saisivat haltuunsa, laskettaisiin heidän bonuksekseen. Germanicuksen joukot syöksyivät Reinin yli ja valtasivat nopeasti koko Reinin ja Elben välisen alueen. Germanicus antoi siis merkittävän iskun Rooman vihollisille ja tukahdutti joukkojen kapinan, mikä lisäsi hänen mainettaan Rooman kansan keskuudessa.

Kun Germanicus oli kutsuttu takaisin Germaniasta, hän vietti Roomassa vuonna 17 jKr. voitonriemua, joka oli ensimmäinen täysimittainen voitonriemu, jonka kaupunki oli nähnyt sitten Augustuksen oman voitonriemun vuonna 29 eKr. Tämän seurauksena Germanicus sai vuonna 18 jKr. valtakunnan itäosan hallintaansa, aivan kuten Agrippa ja Tiberius olivat aiemmin saaneet, ja hän oli selvästi Tiberiuksen seuraaja. Mutta tragedia iski jälleen kerran, sillä Germanicus kuoli vuoden kuluttua, ilmeisesti myrkytettynä.

Sejanus oli palvellut keisarillista perhettä lähes kaksikymmentä vuotta, kun hänestä tuli preetoriaaniprefekti vuonna 15 jKr. Drusuksen kuolema nosti Sejanuksen asemaan. Tiberius teetti Sejanukselle patsaita eri puolille kaupunkia, ja Sejanus tuli yhä näkyvämmäksi, kun Tiberius alkoi vetäytyä Roomasta kokonaan. Kun Tiberius lopulta vetäytyi Caprille vuonna 26 jKr., Sejanus jäi koko valtiokoneiston ja Rooman kaupungin johtoon.

Sejanus ei ollut aivan seuraajan asemassa. Livian (Augustuksen kolmannen vaimon ja neuvonantajan) läsnäolo näyttää joksikin aikaa hillinneen hänen valtaansa. Hänen kuolemansa vuonna 29 jKr. muutti kaiken. Sejanus aloitti Rooman senaattoreiden puhdistusoikeudenkäyntien sarjan. Germanicuksen leski Agrippina vanhempi ja kaksi hänen poikaansa pidätettiin ja karkotettiin vuonna 30 jKr., ja myöhemmin kaikki kuolivat epäilyttävissä olosuhteissa.

Vastauksena Tiberius manööveröi taitavasti. Hän tiesi, että Sejanuksen välitön tuomitseminen ei ehkä onnistuisi. Koska hän ja Sejanus olivat tuolloin yhteisiä konsuleita, Tiberius luopui konsulin virastaan, mikä pakotti Sejanuksen tekemään samoin. Tämä poisti suuren osan Sejanuksen laillisista valtuuksista ja suojasta. Vuonna 31 jKr. Sejanus kutsuttiin senaatin kokoukseen, jossa luettiin Tiberiuksen kirje, jossa Sejanus tuomittiin ja määrättiin teloitettavaksi välittömästi. Macro nimitettiin preetoriaaniprefektiksi, jonka erityistehtävänä oli Sejanuksen poistaminen. Sejanus asetettiin syytteeseen, ja hänet ja useat hänen kollegansa teloitettiin viikon kuluessa.

Sen jälkeen seurasi lisää maanpetosoikeudenkäyntejä. Tacitus kirjoittaa, että Tiberius oli epäröinyt toimia valtakautensa alussa, mutta nyt, elämänsä loppupuolella, hän näytti tekevän niin ilman tunnontuskia. Useat nykyaikaiset historioitsijat ovat kuitenkin kyseenalaistaneet Tacituksen kuvauksen tyrannimaisesta ja kostonhimoisesta keisarista. Tunnettu antiikin historioitsija Edward Togo Salmon toteaa teoksessaan A history of the Roman world from 30 B.C. to A.D. 138:

"Tiberiuksen koko kaksikymmentäkaksi vuotta kestäneen valtakauden aikana maanpetoksesta syytettiin enintään viisikymmentäkaksi henkilöä, joista lähes puolet välttyi tuomiolta, kun taas neljä viatonta tuomittua joutui senaatin liiallisen kiihkon, ei keisarin tyrannian, uhreiksi".

Tiberiuksen viimeiset vuodet olivat merkittäviä hänen täydellisen poissaolonsa vuoksi Roomasta ja hänen toimettomuutensa keisarina. Hän oli nyt 70-vuotias vanha mies, ja hän jätti päätökset Rooman virkamiehille. Hän ei tehnyt mitään estääkseen veljenpoikansa Caligulan nousua, joka oli nyt kansan suosiossa (Germanicuksen ainoana elossa olevana poikana) ja jolla oli prefekti Makron tuki. Vuonna 35 Tiberius teki sekä Caligulasta että omasta pojanpoikansa Gemelluksesta yhteisiä perillisiä, ennen kuin hän kuoli kaksi vuotta myöhemmin, 78-vuotiaana. Jotkut arvelevat, että Macro ja Caligula nopeuttivat vanhan keisarin kuolemaa. Siitä huolimatta Caligula seuraisi Tiberiusta keisarina.