Wilhelm Friedemann Bach — saksalainen säveltäjä ja urkuri (1710–1784)

Wilhelm Friedemann Bach (s. Weimar 22. marraskuuta 1710 – Berliini 1. heinäkuuta 1784) oli merkittävä saksalainen säveltäjä ja taitava urkuri, jota usein pidetään lahjakkaimpana ja temperamenttikkaimpana Johann Sebastian Bachin lapsista.

Elämä ja ura

Wilhelm Friedemann oli Johann Sebastian Bachin vanhin poika, ja isä opetti hänelle sekä cembalon että urkujen soittoa. Johann Sebastian kokosi osan isänsä opetuksesta kirjaksi, tunnetuksi nimellä Notebook for Wilhelm Friedemann Bach. Kirjaan sisältyy muun muassa kaksi allenandia ja neljä Wilhelm Friedemannin kirjoittamaa preludia, vaikka tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, käytettiinkö kirjaa pääasiassa soiton harjoitteluun vai sävellyksen opetukseen. Wilhelm Friedemann oppi myös viulunsoiton periaatteet ja sai laaja-alaista musiikillista koulutusta kotonaan.

Vuonna 1733 hänet nimitettiin Dresdenin Sophienkirchen urkuriksi. Dresdenissä hän syventyikin sävellystyöhön ja laajensi tuotantoaan: syntyi muun muassa cembalokonserttoja, sinfonioita, triosonaatteja, cembalusonaatteja sekä lukuisia pienempiä kosketinsoitinteoksia. Hänen ensimmäiset julkaistut teoksensa ilmestyivät vuonna 1745.

Vuonna 1746 Wilhelm Friedemann siirtyi arvostettuun virkaan Hallen Liebfrauenkirchen urkurina. Tehtävä oli taloudellisesti parempi — hänen palkkansa kaksinkertaistui Dresdenin aikaan verrattuna — mutta viran velvoitteet olivat ankarammat: hänen tuli toimittaa musiikkia kirkkovuoden juhlapäiviin ja säveltää uudelleenkäytettäviä kantaatteja. Hän vieraili usein isänsä luona ja käytti toisinaan osia tämän musiikista konserttiohjelmissaan.

Isänsä kuoltua vuonna 1750 Wilhelm Friedemann peri osan Johann Sebastian Bachin käsikirjoituksista ja arkistosta. Perinnön hoitaminen johti kiistoihin, ja eräät lähteet kertovat tilanteista, joissa hän esitti tai myi osia isänsä musiikista esittäen ne omanaan — tosin tämänkaltaiset tapaukset ovat osin kiistanalaisia ja niistä on erilaisia tulkintoja. Lisäksi hänen pitkäaikaiset poissaolonsa Leipzigissä isän jäämistön järjestelyjen vuoksi herättivät närää Hallen kirkkoviranomaisissa: he pitivät häntä usein velvollisuuksiensa laiminlyöjänä.

Wilhelm Friedemannin vaikeudet viranhaltijana ja ristiriidat paikallisten kanssa kärjistyivät 1760-luvulla. Riideltyään monien ihmisten kanssa hän jätti vuonna 1764 työnsä Hallessa, jäi työttömäksi ja eli köyhää elämää loppuelämänsä ajan. Hän vaikutti ajoittain Berliinissä ja ympäristössä, mutta vakiintunutta virkaa hänelle ei enää löytynyt.

Sävellystyö ja tyyli

Wilhelm Friedemannin sävellystuotanto käsittää sekä kosketinsoitinmusiikkia että kamarimusiikkia ja kirkollista tuotantoa. Hänen teoksissaan yhdistyvät syvä contrapunctio-perinne ja etenevä siirtymä klassisempaan tyyliin: niissä on usein vapautta, voimakasta ilmaisua, harmonista rohkeutta ja improvisaationomaisia elementtejä. Monet hänen kosketinsoitinteoksistaan vaativat suurta teknistä taitoa ja ovat osoitus hänen kyvystään yhdistää virtuoosiset elementit ja sisällöllinen syvyys.

Wilhelm Friedemann tunnettiin erityisesti erinomaisena improvisoijana. Hänen esiintymisensä kerrottiin olleen näyttäviä ja kekseliäitä, mutta hänet on myös kuvattu vaikeaksi yhteistyökumppaniksi: hän oli joskus huolimaton esittäessään muiden säveltäjien — jopa isänsä — musiikkia, ja hänen persoonallisuutensa ja itsenäinen työtapansa toivat hänelle konflikteja esimiehensä ja seurakuntien kanssa.

Perintö ja vastaanotto

Wilhelm Friedemannin maine on kaksijakoinen. Aikalaiset ja myöhemmät tutkijat tunnistavat hänen lahjakkuutensa, etenkin improvisaatiokykynsä ja sävellysten omaperäisyyden, mutta samalla hänen epäjärjestelmällisyytensä ja uraansa leimanneet henkilökohtaiset vaikeudet ovat vähentäneet hänen pitkäkestoista menestystään elinaikanaan. Monet hänen teoksistaan joutuvat myös attribuution kohteiksi — osaa hänen ja hänen isänsä teoksista on aiemmin sekoitettu keskenään —, mikä on osaltaan vaikeuttanut hänen tuotantonsa tutkimusta.

Nykyisin Wilhelm Friedemannin tuotanto kiinnostaa tutkijoita ja muusikoita: hänen teoksensa ovat osin edustettuina nykylevytyksissä ja modernissa nuottilaitoksessa, ja niitä arvostetaan erityisesti kosketinsoitinrepertuaarin historiallisesti mielenkiintoisina ja ilmaisullisesti vaativina teoksina. Hänen asemansa osana Bachin perhettä ja 1700-luvun musiikin murrosvaihetta tekee hänestä kiinnostavan tutkittavan niin musiikinhistorian kuin esityskäytäntöjen näkökulmasta.

Vaikka Wilhelm Friedemannin elämä päättyi taloudellisiin vaikeuksiin ja osin tunnustuksen puutteeseen, hänen sävellyksensä ja urkutaiteensa säilyttävät asemansa osana 1700-luvun saksalaista musiikkiperinnettä — ja hänen persoonansa, lahjakkuutensa sekä ristiriitansa tekevät hänestä kiehtovan hahmon musiikin historiassa.