Gertrude Belle Elion – amerikkalainen biokemisti, Nobel-voittaja (1988)
Gertrude Belle Elion (23. tammikuuta 1918 – 21. helmikuuta 1999) oli yhdysvaltalainen biokemisti ja farmakologi. Vuonna 1988 hän sai Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon yhdessä pitkäaikaisen työtoverinsa George H. Hitchingsin ja brittiläisen Sir James Blackin kanssa.
Ura ja tutkimus
Elion työskenteli suuren osan urastaan lääketeollisuudessa, erityisesti Burroughs Wellcome -yhtiössä, jossa hän kehitti uusia lääkkeitä ja menetelmiä lääkeaineiden suunnitteluun. Hän ja George H. Hitchings kehittivät strategian, joka hyödyntää eroja normaalin ja sairaiden solujen nukleiinihappometaboliassa. Tämän "antimetaboliitti"-lähestymistavan avulla pyrittiin estämään bakteerien, viruspartikkeleiden tai pahanlaatuisten solujen kasvu ilman, että normaalit solut vahingoittuvat yhtä paljon.
Keskeiset saavutukset ja vaikutus
Elionin ja Hitchingsin työ johti useiden merkittävien lääkkeiden kehittämiseen, jotka muuttivat esimerkiksi syövän, tartuntatautien ja elinsiirtojen hoitoa. Heidän lähestymistapansa mahdollisti lääkkeiden kohdennetumman kehityksen verrattuna aiempaan kokeelliseen seulontaan. Tunnettuja Elionin uran aikana kehitettyjä lääkkeitä ovat muun muassa:
- 6-merkaptopuriini (käytetty mm. leukemian hoidossa)
- asatiopriini (azathioprine, immunosuppressantti, tärkeä elinsiirtojen jälkeen)
- allopurinol (kihtihoitoihin)
- pyrimethamine (loissairauksien hoitoihin)
- atsykloviiri (merkittävä antiviraalinen lääke herpesvirusten hoitoon)
Nämä lääkkeet ja niihin liittyvät periaatteet ovat vaikuttaneet laajasti niin kliiniseen hoitotyöhön kuin jatkotutkimukseenkin, ja niiden avulla on parannettu potilaiden eloonjäämistä ja elämänlaatua monilla alueilla.
Palkinnot ja tunnustukset
Vuoden 1988 Nobel-palkinto myönnettiin Elionille, Hitchingsille ja Blackille heidän saavutuksistaan lääkehoitojen perusteiden kehittämisessä. Elion sai myös lukuisia muita tunnustuksia ja arvonimiä uransa aikana sekä useita kunniatohtorinhattuja, ja hän oli merkittävä esikuva erityisesti naisille luonnontieteissä.
Perintö
Gertrude Elionin työn perintö näkyy sekä konkreettisissa lääkkeissä että siinä tutkimusfilosofiassa, jonka hän auttoi muovaamaan: analyyttinen ja kohdennettu lähestymistapa lääkeaineiden suunnitteluun. Hänen uransa osoittaa myös, miten pitkäjänteinen laboratoriotyö ja yhteistyö eri alojen asiantuntijoiden kanssa voivat johtaa suurten lääketieteellisten edistysaskeleiden syntyyn.
Tausta
Elion syntyi New Yorkissa. Elion halusi tieteelliseen työhön. Tosin naisten oli vaikea saada töitä tieteen alalta suuren laman aikana. Elion aloitti syöpätutkijana lukiossa. Hän työskenteli laboratorioassistenttina, elintarvikeanalyytikkona ja lukion opettajana useita vuosia. Samalla kun Elion teki töitä, hän suoritti maisterin tutkinnon iltaisin. Vuonna 1941 hän suoritti kemian maisterin tutkinnon New Yorkin yliopistossa.
Toisen maailmansodan aikana Wellcome Research Laboratories Tuckahoessa New Yorkissa palkkasi Elionin biokemistiksi. Vuonna 1988 hän ja hänen kollegansa George Herbert Hitchings saivat Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon. Molemmat löysivät ja kehittivät hoitomuotoja aiemmin parantumattomiin sairauksiin. Tällaisia sairauksia olivat muun muassa leukemia ja herpes. Hänestä tuli vanhempi tutkimuskemisti. Myöhemmin hänet ylennettiin kokeellisen hoidon osaston johtajaksi.
Sairauksien parannuskeinot
Elion löysi lääkkeitä kahden tappavan sairauden hoitoon. Hän hoiti leukemiaa ja herpestä. Hän testasi lääkkeitään pienillä lapsilla, joilla oli sairaus. Hän työskenteli elintarvike- ja lääkeyhtiössä. Hänen aikanaan ei ollut tehokkaita lääkkeitä. Koska Gertrude löysi ja testasi näitä lääkkeitä, suurin osa leukemiaa sairastavista lapsista voidaan nyt parantaa.
Asikloviiri oli lääke, jonka hän ja George Herbert Hitchings kehittivät. Elion ja George työskentelivät yhdessä. Hän koulutti ryhmää, joka löysi parannuskeinon aidsia ja hiv:tä vastaan.
Elion pysäytti myös munuaissiirtojen hylkimisen eli sen, että terve ihminen luovuttaa munuaisensa sairaalle. Opiskellessaan maisteriksi hän toimi laboratorioassistenttina, elintarviketarkastajana ja lukion opettajana.
Saavutukset
Elionista tuli American Association for Cancer Researchin puheenjohtaja (1983-84). Hänet nimettiin Higuchi-muistopalkinnon voittajaksi. Hän luennoi Kansasin yliopistossa vuonna 1995. Hän sai myös "Master of Science" -palkinnon kemian alalla New Yorkin yliopistosta vuonna 1941.
Elion palkattiin biokemistiksi toisen maailmansodan aikana. Hän keskittyi kemiallisiin yhdisteisiin ja typpipitoisiin emäksiin. Elion työskenteli myös osa-aikaisesti lääkärinä Brooklynissa. Hän sai kunniatohtorin arvon, korkeimman lääketieteellisen tutkinnon, George Washingtonin yliopistosta.
Elion oli myös ensimmäinen nainen, joka pääsi National Inventor's Hall of Fameen.
Elion valmistui Hunter Collegesta kemian kandidaatiksi vuonna 1937.
Vihkiminen ja kuolema
Gertrude B. Elionilla oli 45 patenttia. Elion sanoi, että hänen 40-vuotinen tutkimustyönsä johti moniin parannuskeinoihin. Hänen tutkimuksensa auttoi myös monia ihmisiä löytämään tappavia sairauksia. Hän tutki myös immuunijärjestelmää ja viruksia sekä biokemiaa ja farmakologiaa.
Elion kuoli 21. helmikuuta 1999 Pohjois-Carolinan yliopiston sairaalassa.
Works
Gertrude Elion sai jonkun kertomaan elämästään Les Prix Nobelissa vuonna 1988. Hänet mainitaan Who's Who 1997 -julkaisussa ja St. Martin's Pressin vuosittaisessa elämäkerrallisessa sanakirjassa.
