Can-can (myös cancan tai Can Can) on musiikkisalitanssi, jonka esittää naispuolisista tanssijoista koostuva kuoro, joka pukeutuu 1890-luvun muodin mukaisiin pukuihin, joissa on pitkät hameet, alushameet ja mustat sukat. Can-cania tanssittiin ensimmäisen kerran Pariisin Montparnassen alemman luokan tanssisaleissa noin vuonna 1830. 1890-luvun tanssijat, kuten La Goulue ja Jane Avril, saivat paljon palkkaa esiintymisestään Moulin Rougessa ja muualla. Ranskan toisen imperiumin ja fin de siècle -kauden naistanssijat kehittivät erilaisia cancan-liikkeitä.
Jacques Offenbachin Orfeus manalassa -teoksen Galop on sävelmä, jota soitetaan useimmiten can-canilla (hieman yksinkertaistettu muoto ja kehittyneempi muoto Can-Can (Orfeus manalassa). Esitetään harmonikalla).
Historia
Can-can syntyi 1800-luvun alkupuolen Pariisin kansankuppiloissa ja tanssisaleissa, joissa työväenluokan naiset ja nuoret esittivät vilkasta, energistä tanssia. Alkujaan liikkeet olivat villimpiä ja improvisoidumpia kuin myöhemmät lavaversiot; ajan myötä koreografia jäsentyi kuorotanssiksi, jonka liikkeet suunniteltiin näyttäviksi ja viihdyttämään laajaa yleisöä. Toisen imperiumin ja fin de siècle -ajan Pariisin kabaree- ja varietee-kulttuuri nosti can-canin kuuluisuuteen, ja paikat kuten Moulin Rouge tekivät siitä kansainvälisen ilmiön.
Liikkeet ja koreografia
Can-canin koreografia yhdistää voimakkaita, akrobaattisia liikkeitä ja rivitanssia. Tyypillisiä liikkeitä ovat muun muassa:
- Korkeat potkut (grand battement) – nopeita ja korkeita etu- tai sivupotkuja.
- Skirt work – hameiden nostelu ja alushameiden paljastaminen koreografian osana, usein rytmisiin iskuihin.
- Splitsit ja haarahyppy – näyttäviä akrobaattisia elementtejä.
- Pyörähdykset ja käsillä käynnit – esimerkiksi käsillä kävely tai volttimaiset liikkeet, jotka lisäävät dramatiikkaa.
- Rivitanssi ja synkronisuus – useiden tanssijoiden yhteinen rytmi ja synkronoidut liikkeet korostavat näyttävyyttä.
Koreografia vaatii nopeutta, ketteryyttä ja hyvää rytmitajua. Can-canissa esiintyvien kuoroiden liikkeet suunnitellaan usein niin, että yksittäinen tanssija erottuu lavalla riveistä tehokeinona.
Asu ja lavastus
Can-can-asusteet ovat osa tanssin viehätystä: useat alushameet, röyhelöt, korsetit, mustat sukat ja joskus sukkanauhat luovat tunnistettavan ilmeen. Alushameet (alushameet) antavat hameelle volyymiä ja mahdollistavat näyttävät hameiden nostot. Lavastuksessa käytetään usein kabaree- tai varietee-tyylistä valaistusta ja lavarakennelmaa, joka tukee riviesityksiä ja akrobatiasuorituksia.
Musiikki
Can-can soitetaan tyypillisesti nopeassa 2/4- tai 4/4-rytmissä. Tunnetuin ja yleisimmin can-canin yhteyteen liitettävä sävelmä on Jacques Offenbachin Orfeus manalassa -oopperasta kuuluva Galop. Jacques Offenbachin sävelmä on muodostunut ikoniseksi can-canissa; sitä esitetään sekä yksinkertaistetuissa että orkestrooiduissa versioissa, ja usein musiikkia sovitetaan harmonikalle, pianolle tai koko orkesterille esiintymispaikan mukaan.
Tunnetut esiintyjät ja kulttuurivaikutus
Useat 1800–1900-luvun vaihteen esiintyjät tekivät can-canista kuuluisan ja loivat sen imagon. Esimerkiksi La Goulue ja Jane Avril nousivat kansainväliseen kuuluisuuteen esiintymällä suurissa kabareeissa. Heitä kuvattiin usein julisteissa ja taideteoksissa, jotka avittivat can-canin leviämistä osaksi ranskalaista ja eurooppalaista populaarikulttuuria.
Can-can on vaikuttanut laajasti teatteriin, elokuvaan ja populaarimuotoiseen esittävään taiteeseen ja se toimii yhä symbolina Pariisin yöelämälle ja kabareepenalle. Nykyään can-cania esitetään sekä historiallisina revyyinä että nykyaikaisina tanssitulkintoina kabareeissa ympäri maailmaa.
Nykytilanne
Nykyiset can-can-ryhmät yhdistävät perinteisiä liikkeitä ja moderneja tanssillisia elementtejä. Esitykset voivat olla historiallisesti tarkkoja lavaversioita tai uudelleen tulkintoja, joissa korostuvat akrobatia, näyttävä pukusuunnittelu ja kansainvälinen viihdearvo. Can-can jatkaa vetovoimaansa turismin, elokuvien ja estraditaiteen kautta.
