Sapodilla (/ˌsæpəˈdɪlə/), jota Filippiineillä kutsutaan myös nimellä chico (/ˈtʃikəʊ/), on kookas ikivihreä puu, joka on kotoisin Pohjois- ja Etelä-Amerikan sekä Kaakkois-Aasian trooppisilta alueilta. Sen tieteellinen nimi on Manilkara zapota. Puusta saadaan syötäviä hedelmiä, ja kuoresta erittyvä maitiaisneste, chicle, on perinteinen purukumin raaka-aine. Hedelmät ovat ravinteikkaita ja sisältävät muun muassa rautaa, kalsiumia, kaliumia ja fosforia.

Ominaisuudet

Sapodilla on vahva runko ja tiheä latvus, ja se voi kasvaa 10–30 metrin korkuiseksi lajikkeesta ja kasvupaikasta riippuen. Lehdet ovat kiiltävät, nahkeat ja soikeat. Kukat ovat pieniä ja valkohtavia, ja ne kehittyvät yksittäin tai ryhmittäin oksien varrella. Hedelmä on pyöreä tai munanmuotoinen, ruskeankarhea kuori pehmeällä, makealla ja kermamaisella hedelmälihalla. Sisällä on yleensä 1–6 kovaa, tummanruskeaa siementä, joita ei yleensä syödä.

Viljely ja leviäminen

Sapodillaa viljellään trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla maailmanlaajuisesti—se kasvaa luonnonvaraisena ja viljeltynä muun muassa Keski- ja Etelä-Amerikassa, Karibialla, Etelä-Aasiassa ja Kaakkois-Aasiassa. Se viihtyy lämpimässä, tasaisessa ilmastossa ilman kovia pakkasia, ja sietää sekä kuivempia että hieman kosteampia olosuhteita. Puuta voidaan lisätä siemenistä tai pistokkaista; kaupallisessa tuotannossa käytetään usein elinvoimaisempia puita antavia istutuksia. Sadonkorjuu tapahtuu, kun hedelmät ovat kypsiä ja pehmeitä painettaessa — kypsät hedelmät eivät kypsy enää kunnolla poimimisen jälkeen.

Chicle — purukumin raaka-aine

Chicle on luonnonmukainen lateksimäinen erite, joka kerätään sapodillan rungosta ja kuoresta. Aiemmin chicle oli tärkeä raaka-aine teollisessa purukumintuotannossa; 1900-luvun puoliväliin asti useat purukuminvalmistajat käyttivät chicleä ennen synteettisten polymeerien yleistymistä. Nykyään useimmat kaupalliset purukumivalmisteet käyttävät synteettisiä aineita, mutta chicleä käytetään yhä jonkin verran perinteisissä ja luomuvalmisteissa sekä paikallisesti perinteisiin tarkoituksiin.

Ravintosisältö (noin per 100 g)

  • Energia: n. 80–90 kcal
  • Hiilihydraatit: n. 19–21 g (sis. sokereita)
  • Ravintokuitu: n. 4–6 g
  • Proteiini: n. 0,4–1 g
  • Rasva: n. 0,5–1,6 g
  • Rauta: n. 0,5–1 mg
  • Kalsium: n. 20–30 mg
  • Fosfori: n. 12–15 mg
  • Kalium: n. 150–200 mg
  • Vitamiini C: n. 10–15 mg

Nämä arvot vaihtelevat lajikkeen, kypsyyden ja viljelyolosuhteiden mukaan. Sapodillan kuitupitoisuus tekee siitä täyttävän hedelmän; se sisältää myös luonnollisia sokereita, joten maku on erittäin makea.

Käyttö

Hedelmää syödään usein raakana lusikoimalla kypsä, mehukas hedelmäliha. Sapodillaa käytetään myös jälkiruoissa, smoothieissa, mehusekoituksissa, jäätelössä ja hedelmäsalaateissa. Joissakin maissa hedelmät säilötään hilloksi tai keitettäviksi kompotteiksi. Kypsymisen tunnistaa pehmeästä kosketuksesta ja makeasta tuoksusta.

Terveys ja varotoimet

Sapodillan runsas kuitu tukee ruuansulatusta ja voi auttaa kylläisyyden tunteessa. Hedelmät sisältävät luonnollisia sokereita, joten niiden käyttöä kannattaa rajoittaa, jos seurataan verensokeria. Siemeniä ei yleensä syödä; ne ovat kovia ja voivat olla haitallisia jos niistä yritetään nauttia suuria määriä. Joillakin henkilöillä voi esiintyä allergisia reaktioita hedelmille tai lateksille, joten herkkyys kannattaa huomioida.

Puutarhanhoito

Sapodilla tarvitsee hyvin läpäisevän maan ja aurinkoisen kasvupaikan. Nuoret taimet hyötyvät säännöllisestä kastelemisesta, mutta vanhemmat puut sietävät kausittaista kuivuutta. Lannoitus, valvonta tuholaisten ja tautien varalta sekä oikeaoppinen leikkaus edistävät hyvää satoa. Sadonkorjuu ajoitetaan kypsyyden mukaan; liian aikaisin poimitut hedelmät eivät kehitä täyttä makuaan.

Yhteenveto: Sapodilla (chico) on trooppinen, syötävähedelmäinen ikivihreä puu, jonka hedelmät ovat makeita, kuitupitoisia ja ravinteikkaita. Puusta saadaan lisäksi chicleä, joka on perinteinen purukumin raakaaine. Kasvupaikka- ja lajikevalinnoilla sekä oikealla hoitotekniikalla sapodilla voi olla hyvä sato ja monipuolinen käyttö ruokakulttuurissa.