Chimaerat (Chimaeriformes) – rustokalat eli haamuhaikset

Chimaerat: arvoitukselliset rustokalat eli haamuhaikset — 50 lajia, syvänteiden salaisuudet, 400 milj. vuoden evoluutio ja uusin DNA-tutkimus.

Chimaerat kuuluvat Chimaeriformes‑luokkaan ja ovat rustokaloja (rustokalat). Niitä kutsutaan suomeksi usein haamuhaiksiksi, englanniksi esimerkiksi chimaeras, ratfishes, ghost sharks tai rabbitfishes. Ne poikkeavat monin tavoin tavallisista haisuvun lajeista, vaikka niiden lähimmät elävät sukulaiset ovat juuri hait.

Ikä ja sukulaisuus

Chimaerat ovat yksi kalamaailman vanhimmista nykyään elävistä ryhmistä: järjestön juuret ulottuvat syvälle paleontologiaan, ja sen kehittyminen näyttää alkaneen jo noin 420 miljoonaa vuotta sitten siluurin aikana. Fossiilien ja molekyylisten analyysien mukaan chimaerat erosivat haista ja muista rustokaloista hyvin varhaisessa vaiheessa — erkaantuminen tapahtui arviolta lähes 400 miljoonaa vuotta sitten — minkä vuoksi ne muodostavat oman pitkäaikaisen evolutiivisen linjansa.

Levinneisyys ja elinympäristö

Nykyään chimaerat ovat pääosin syvänmeren lajeja, joita tavataan erityisesti mannerreunojen ja jyrkkien rinteiden läheisyydestä. Joitakin lajeja elää myös matalammissa vesissä, esimerkiksi eteläisillä merialueilla. Fossiilien perusteella ryhmä oli aiemmin monipuolisempi ja yleisempi, mutta nykylajeja tunnetaan runsaan etsimisen jälkeen noin 50 eri lajia jakautuneena kuuteen sukuun ja kolmeen perheeseen. Kolmen elossa olevan suvun nykyinen eriytyminen ajoittuu fossiilitiedon ja DNA‑aikaskaalalaskelmien mukaan myöhäisjurasta ja varhaiskreidasta seuraavaan aikaan (noin 170–120 miljoonaa vuotta sitten) (varhaiskreidikausi).

Ulkonäkö ja ruumiinrakenne

Chimaeroille on tyypillistä siro, usein pitkähäntäinen ruumis ja suuret, siipimäiset rintauimat. Niiden luusto on rustoinen kuten muillakin Chondrichthyes‑luokan lajeilla. Chimaeroiden leuan liitos eroaa haista: yläleuka on osittain tai kokonaan kiinnittynyt kalloon (holosty lia), ja suussa on yleensä paksut, levymaiset purentapinnat, jotka on erikoistunut murskaamaan äyriäisten ja muiden pohjaeläinten kuoret.

Muita erottavia piirteitä ovat muun muassa sileä iho ilman teräviä hammasmaisia suomuja, yksittäinen pehmeä gillikansi (toisin kuin hailla esiintyvät useat gilliraot) ja monilla lajeilla uroksilla erikoistuneet lisääntymiselimet: kiinnittymistä helpottava otsatentakkeli (cephalic tenaculum) sekä parittaiset heittimet (klasperit).

Ravitsemus ja käyttäytyminen

Chimaerat ovat pääasiassa pohjalla eläviä petoja ja syövät ravinnokseen nilviäisiä, äyriäisiä, kotiloita, matoja ja muita pohjaeläimiä. Ne käyttävät vahvoja purentalevyjään kuorien murskaamiseen. Useimmat lajit liikkuvat hitaasti ja etsivät ruokaa pohjalta; tavat olla usein yöaktiivisia tai hämäräaktiivisia.

Lisääntyminen

Chimaerat lisääntyvät useimmiten munimalla. Naaras munii suojattuja, nahkamaisia munakoteloita, jotka kiinnittyvät pohjan rakenteisiin. Kehitys tapahtuu munakotelon sisällä, ja poikaset kuoriutuvat valmiina suhteellisen itsenäiseen elämään. Lisääntymisnopeus on yleensä hidas, mikä tekee monista lajeista herkkiä kalastuksen tai elinympäristön muutoksille.

Fossiilit ja evoluution tutkimus

Chimaeroiden fossiilisto on usein fragmentaarinen: parhaiten säilyvät hampaat, purentalevyt ja piikit, kun pehmeämmät rakenteet katoavat. Tämä on osaltaan tehnyt niiden evoluution rekonstruoinnista haasteellista, ja siksi DNA‑sekvenssien vertailu on muodostunut keskeiseksi lähestymistavaksi lajiston ja sukulinjojen ymmärtämisessä.

Säilyminen ja uhkat

Monet chimaeralajit elävät syvänmeren alueilla, jotka aikaisemmin ovat olleet melko suojassa, mutta nykyinen laajeneva syvänmeren kalastus ja sieltä saatava sivusaalis asettavat useita lajeja uhkaan. Syvänmeren lajeilla on usein hidas lisääntyminen ja matala poikastuotto, mikä tekee populaatioista herkkiä häiriöille. IUCN‑arvioissa eri lajit sijoittuvat eri luokkiin; osa on huolestuttavia tai uhanalaisia, kun taas toiset vaikuttavat vakaammilta. Tärkeimpiä uhkia ovat suora kalastus, sivusaalis ja elinympäristöjen muutos.

Taksonomia — tärkeät perheet

Nykyisin elävät chimaerat jaetaan yleisesti kolmeen pääperheeseen: Callorhinchidae (plow‑nose tai elephant fish), Chimaeridae (short‑nose chimaeras) ja Rhinochimaeridae (long‑nose chimaeras). Näitä perheitä edustaa useita sukuja, kuten esimerkiksi Chimaera ja Hydrolagus, jotka sisältävät useita tunnettavia lajeja.

Chimaerat ovat mielenkiintoinen ja erikoinen osa mereistä löytyvää biologista monimuotoisuutta: ne ovat evolutiivisesti hyvin vanhoja, anatomialtaan omaperäisiä ja ekologialtaan tärkeitä pohjaekosysteemeissä. Niiden tutkiminen auttaa ymmärtämään rustokaloja laajemmin ja paljastaa paljon merien pitkästä luonnonhistoriasta.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mitä ovat chimaerat?

K: Mitä erityistä chimaeroissa on niiden evoluution kannalta?

K: Kuinka monimuotoisia ja runsaslukuisia chimaerat olivat menneisyydessä?

K: Missä chimaeroja esiintyy nykyään pääasiassa?

Kysymys: Kuinka monta elossa olevaa kimaeralajia on olemassa ja kuinka monessa suvussa?

K: Miksi kimaerien evoluution tutkiminen on ollut ongelmallista?

Kysymys: Mikä on suositeltavin lähestymistapa lajinmuodostuksen ymmärtämiseksi kimeeroissa?

Hae kirjaimella