Kontratenori — falsetilla laulettava miesääni (historia & merkitys)
Tutustu kontratenorin historiaan ja merkitykseen: falsetilla laulettava miesääni renessanssista barokkiin, nykypäivän nousu ja merkittävimmät ääniesimerkit.
Kontratenori on mieslaulaja, joka yleensä käyttää falsetti- tai ylärekisterin pää- ja päärekisterin yhdistelmää laulaakseen korkeita ääniä, jotka kuulostavat samankaltaisilta kuin naispuolisen kontralto- tai mezzosopraanoäänen rekisterit. Kontratenoriäänen tarkoituksena ei ole matkia naista, vaan hyödyntää miehen ylärekisteriä omana, erikoisena klanginaan.
Historia ja tausta
Kontratenoreita käytettiin paljon renessanssin ja barokin aikana, jolloin naiset eivät saaneet laulaa kirkkokuoroissa. Tuolloin miehille kirjoitettiin korkeat ääniosuudet kirkko- ja madrigaalimusiikissa. Toisaalta barokin oopperassa valtaosa korkeaäänisistä päärooleista oli varattu kastraateille, joilla oli erityisen suuret ja soivat ylä-äänet; siksi kontratenoreilla ei aina ollut yhtä näkyvää roolia oopperassa saman aikakauden castratojen rinnalla.
1800- ja 11800-luvuilla konserttikäytännöt muuttuivat, ja kontratenorin käyttö väheni länsimaisessa taidemusiikissa. Silti miespuolisia alttoja ja korkeita tenorityyppejä lauloi edelleen esimerkiksi englannilaisissa katedraali- ja kirkkokuoroissa, joissa perinteet säilyivät vahvoina.
Uudelleenlöytyminen 1900-luvulla ja nykyaika
1900-luvulla englantilainen kontratenori Alfred Deller oli keskeinen hahmo, joka herätti kiinnostuksen vanhaan musiikkiin ja kontratenoriäänen mahdollisuuksiin. Hän esitti ja äänitti laajasti barokin ja renessanssin teoksia, muun muassa monia sävellyksiä, jotka on kirjoitettu kontratenoriäänelle, esimerkiksi Henry Purcellin lauluja, joka itse lauloi kontratenorina. Dellerin vaikutus johti siihen, että kontratenorin rooli vanhan musiikin tulkinnoissa vahvistui.
Nykyään kontratenori on vakiintunut äänityyppi, jota kuullaan sekä vanhan musiikin esityksissä että nykysäveltäjien teoksissa. Kontratenorit esiintyvät kamarimusiikkikonserteissa, oopperassa ja kirkkomusiikissa, ja monet nykysäveltäjät kirjoittavat nimenomaan kontratenorille uusia teoksia.
Äänitekniikka ja sointi
- Falsetti ja pääääni: Monet kontratenorit käyttävät falsettia tai vahvistettua falsettityyppistä ylärekisteriä. Toiset laajentavat rekisteriään koulutuksella niin, että ylä-ääni on vahva ja ilmeikäs.
- Sointi: Kontratenorin ääni on usein kirkas, läpikuultava ja helisevä. Ääni eroaa naisäänestä klangiltaan, koska resonanssit ja äänivartalon pituus ovat erilaiset.
- Laulutekniikka: Kontratenorit tarvitsevat samanlaista hengitys- ja tukitekniikan harjoittelua kuin muutkin laulajat. Oikea lauluasento, hengityksen hallinta ja laajojen intervalien hallinta ovat tärkeitä.
Repertuaari
Kontratenoreita kuullaan erityisesti renessanssi- ja barokkimusiikissa (esimerkiksi motetit, oratoriot, kantaattit ja barokin oopperamusiikki), mutta repertuaari on laajentunut myös klassiselle ja nykymusiikille. Säveltäjät kuten Händel, Vivaldi ja Purcell kirjoittivat korkeille miesäänille, ja monet näistä kappaleista esitetään nykyään kontratenoreilla. Lisäksi nykysäveltäjät kuten Benjamin Britten, Alfred Schnittke ja muut ovat kirjoittaneet kontratenorille sopivia teoksia.
Merkittäviä kontratenoreita
- Alfred Deller — keskeinen hahmo 1900-luvun alun kontratenorin elpymisessä.
- James Bowman ja David Daniels — tunnettuja 1900–2000-luvun esiintyjiä.
- Andreas Scholl, Philippe Jaroussky ja Max Emanuel Cencic — kansainvälisesti tunnettuja nykyaikaisia kontratenoreita, jotka ovat laajentaneet genren näkyvyyttä.
- Topi Lehtipuu — suomalainen kontratenori, joka esiintyy aktiivisesti kansainvälisillä estradeilla ja erikoistuu niin vanhaan kuin uudempaan ohjelmistoon.
Kontratenorin merkitys ja nykykulttuuri
Kontratenori on rikastuttanut niin vanhan musiikin tulkintaa kuin uusien sävellysten kenttää. Äänityypin omaleimainen sointi tarjoaa säveltäjille ja kapellimestareille vaihtoehdon nais- ja matalammille miesäänille. Lisäksi kontratenorien suosio on muuttanut yleisön käsitystä miesäänten monimuotoisuudesta ja laajentanut ooppera- ja konserttitarjontaa.
Vinkkejä kuuntelijalle
- Harjoittele kuuntelemaan kontratenorin sointia erillään mezzosopraanosta — huomaat eroavaisuudet klangissa ja resonanssissa.
- Aloita tutustuminen barokin repertuaariin: Händel, Vivaldi ja Purcell tarjoavat selkeitä esimerkkejä kontratenorin mahdollisuuksista.
- Käy kuuntelemassa sekä konsertti- että oopperaesityksiä, joissa käytetään kontratenoreja, jotta näet miten ääntä käytetään eri tyylilajeissa.
Kontratenori ei siis ole pelkkä historiallinen kuriositeetti, vaan elävä ja kehittyvä laulutyyppi, joka yhä löytää uusia muotoja ja yleisöjä 2000-luvulla.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on vastaterroristi?
A: Kontratenori on mieslaulaja, joka käyttää falsettiääntä laulaakseen korkeita ääniä kuten naispuolinen kontralto- tai mezzosopraano.
K: Milloin kontratenoreita käytettiin?
V: Kontratenoreita käytettiin paljon renessanssin ja barokin aikana, jolloin naiset eivät saaneet laulaa kirkkokuoroissa.
K: Miksi kontratenoreita ei yleensä käytetty oopperassa?
V: Heillä ei ollut suuria, dramaattisia ääniä kuten kastraateilla, joten heitä ei yleensä käytetty oopperassa.
K: Mitä kontratenoreille tapahtui 1700- ja 1800-luvuilla?
V: Ihmiset unohtivat tämän laulutavan 1700- ja 1800-luvuilla.
K: Kuka teki kontratenorit tunnetuksi 1900-luvulla?
V: 1900-luvulla englantilainen kontratenori Alfred Deller tuli hyvin kuuluisaksi.
K: Mitä Alfred Deller lauloi?
V: Hän lauloi monia barokin ajan lauluja, jotka oli kirjoitettu kontratenorille, esimerkiksi Henry Purcellin lauluja, joka itse lauloi kontratenorina.
K: Millaisessa musiikissa kontratenoriääntä käytetään nykyään?
V: Nykyään ollaan taas kiinnostuneita käyttämään tätä äänityyppiä vanhan musiikin, kuten renessanssi- ja barokkimusiikin, esittämiseen.
Etsiä