Aleksanterinsaari (tunnetaan myös nimillä Aleksanteri I:n saari, Aleksanteri I:n maa, Aleksanterin maa, Aleksanteri I:n saaristo ja Zemlja Alexandra I) on Etelämantereen suurin saari. Se sijaitsee Bellingshausenin meressä Palmerin maan länsipuolella. Saarta erottaa Etelämantereen niemimaasta Marguerite Bay ja George VI Sound; jälkimmäinen on jään täyttämä kanava, joka yhdistää Aleksanterinsaaren Palmerin maahan. Saari ympäröi osittain sen länsipuolella sijaitsevaa Wilkins Soundia.
Sijainti, koko ja luonne
Aleksanterinsaari on pitkä ja monimuotoinen jääpeitteinen muodostuma: se on noin 390 km (240 mailia) pitkä, leveys vaihtelee noin 80 km pohjoisosassa ja jopa 240 km eteläosassa. Saarella on merkittävä jäätikköpeite ja jyrkkiä vuorijonoja rannikkoalueilla. Pinta-ala on noin 49 000 km², mikä tekee siitä maailman toiseksi suurimman asumattoman saaren; ainoastaan Devonin saari on suurempi ja asumaton.
Historia ja nimeäminen
Aleksanterinsaari löydettiin 28. tammikuuta 1821 venäläisen tutkimusmatkailun yhteydessä, ja se nimettiin Venäjän tsaarin Aleksanteri I:n mukaan. Aluksi saarta pidettiin osana Etelämantereen mannerta, ja vasta myöhemmät ilmakuvaukset ja tutkimukset 1900-luvun puolivälissä osoittivat sen olevan erotettu mannerjäätiköllä täytetystä väylästä.
Hodgson Lake
Alexander Islandin mielenkiintoisimpia piirteitä on Hodgson Lake, entinen subglacial-järvi, joka paljastui jääpeitteen vetäytyessä. Järvi on noin 2 km pitkä ja 1,5 km leveä. Sen vesipatsas on noin 93,4 metriä (306 jalkaa) syvä, ja järven pinta peittyy 3,6–4,0 metriä (12–13 jalkaa) paksun jäätikön tai pintajään alle. Hodgson Lake on tutkimuksellisesti arvokas kohde; sen kerrostumat ja eristetty ekosysteemi tarjoavat tietoa menneistä ilmastojaksoista ja mahdollisista mikrobiologisista elinympäristöistä, joita tutkitaan sekä paleoklimatologian että biologian näkökulmasta.
Ilmasto, maisema ja eliöstö
Ilmasto on ankara: kylmät lämpötilat, voimakkaat tuulet ja pitkäaikainen jääpeite hallitsevat maisemaa. Rannikolla esiintyy paikoin paljastunutta kalliota ja jyrkkiä kalliorantoja, kun taas sisäosat ovat suurilta osin jäätikön peitossa. Kasvillisuus on hyvin niukkaa; rantojensuojaisilla paikoin voi kasvaa sammalia ja jäkälää. Merialueilla elää hylkeitä, merilintuja ja alueittain pingviinejä sekä muita Etelämantereen merieläimiä.
Tutkimus ja ihmistoiminta
Aleksanterinsaarella ei ole pysyvää asutusta. Alueella tehdään ajoittain kausi- ja lyhytaikaisia tieteellisiä tutkimuksia jäätiköiden, ilmaston, geologian ja biologian aloilla. Tutkimustoiminta tapahtuu yleensä kansainvälisten tutkimusohjelmien puitteissa ja perustuu väliaikaisiin leireihin sekä etävalvontaan. Etelämantereen erityisluonteen vuoksi kaikki toiminta noudattaa kansainvälisten sopimusten ja ympäristönsuojelun periaatteita.
Oikeudellinen asema
Aleksanterinsaari kuuluu Etelämantereen alueeseen, jonka asema on määritelty Etelämannerta koskevassa kansainvälisessä sopimusjärjestelmässä (Antarctic Treaty System). Sopimus asettaa rajoituksia alueen luonnonvarojen hyödyntämiselle ja korostaa rauhanomaista, tieteellistä yhteistyötä sekä ympäristönsuojelua.
Saari on tärkeä kohde sekä geologisille ja jäätieteellisille tutkimuksille että ilmastonmuutoksen vaikutusten seuraamiselle Etelämantereella. Vaikka siellä ei ole pysyvää ihmistoimintaa, Aleksanterinsaari tarjoaa arvokkaita luonnon- ja tieteellisiä resursseja, jotka auttavat ymmärtämään Etelämantereen menneisyyttä ja tulevaisuutta.