Etelämanner (Antarktis) – perustiedot, ilmasto ja eläimistö
Etelämanner (Antarktis) — jään peittämä, äärimmäinen ilmasto, ainutlaatuinen eläimistö (pingviinit, hylkeet) sekä kansainvälinen tieteellinen tutkimus ja suojelu.
Etelämanner on maapallon eteläisin manner, joka ympäröi etelänapaa. Suurin osa mantereesta sijaitsee Etelämannerpiirin eteläpuolella ja sen ympärillä ulottuu eteläinenvaltameri. Etelämanner on pinta-alaltaan noin 14 miljoonaa km², joten se on viidenneksi suurin manner Aasian, Afrikan, Pohjois-Amerikan ja Etelä-Amerikan jälkeen. Noin 99 % mantereen pinta-alasta on peittynyt jääpeitteeseen; jään keskimääräinen paksuus on noin 1,6 kilometriä ja paikoin se voi olla yli 4,5 kilometriä paksu. Etelämanner sisältää arviolta yli 90 % maapallon makeasta vedestä sitoutuneena jäähän.
Ilmasto ja maisema
Etelämanner on maailman kylmin, kuivin ja tuulisin manner. Siksi sitä pidetään myös aavikkona. Vuotuinen sademäärä on rannikkoalueilla keskimäärin vain noin 200 mm vettä vuodessa (noin 8 tuumaa) ja sisämaassa huomattavasti vähemmän. Mannerta leimaavat:
- äärimmäiset pakkaset — kylmimmät mitatut lämpötilat ovat lähempänä −90 °C (esim. Vostok-asemalla mitattu −89,2 °C vuonna 1983),
- voimakkaat katabattiset tuulet, jotka voivat paikoin nousta yli 200 km/h,
- laajat jääpeitteet ja jäälautat, kuten Ross- ja Filchner–Ronne-jäälautat, sekä merijään vuosittainen vaihtelu.
Ilmaston ansiosta Etelämanner on myös korkeimpia mantereita keskimäärin (jäätiköiden paksuus nostaa korkeuskeskiarvoa). Nykyiset ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät erityisesti Länsi-Antarktiksen jäämassa- ja jäähyllyjen menetyksinä, jotka voivat vaikuttaa merenpinnan nousuun globaalisti.
Eläimistö ja kasvisto
Etelämanner ei ylläpidä pysyvää ihmisasutusta, mutta elämä kukoistaa merialueilla ja rannikolla. Vain lajit, jotka kestävät kylmää ja pitkään jatkuvaa valonpuutetta, voivat selviytyä. Keskeisiä piirteitä ovat:
- Pengviinit — tärkeimpiä lajeja ovat muun muassa pingviinit kuten keisaripingviini ja Adélie-pingviini, jotka pesivät rantakaistaleilla ja jäälautoilla.
- Hylkeet — yleisiä lajeja ovat Weddellin-, kuonon- (crabeater), leijona- (leopard) ja merinon-hylkeet sekä muun muassa elefanttihylje subantarktisilla rannoilla.
- Merieläimet — valaat (esim. miekkavalaat, sinivalaat, ryhävalaat), merilinnut kuten albatrossit ja petrellit sekä valtavat krillipopulaatiot (Euphausia superba), jotka muodostavat ruokaverkon perustan.
- Pieneliöstö — sukulaiset ryhmät kuten tardigradit, sukkulamatot (rotifera) ja punkit elävät maaperässä ja jääolosuhteissa. Kuivissa laaksoissa (Dry Valleys) ja jään alla on erityisiä mikrobiyhteisöjä.
- Kasvillisuus — mantereella kasvaa vähän vihreää; tavallisia ovat ruohot, pienet pensaat harvinaisina paikkoina sekä levät, jäkälät, sienet ja bakteerit. Ainoat kaksi kukkivaa maassa pysyvää kasvia ovat tuntomerkkejä kantavat Deschampsia antarctica ja Colobanthus quitensis, joita esiintyy erityisesti subantarktisilla saarilla ja eteläisillä rannikolla.
Ihmistoiminta ja tutkimus
Etelämannerta ei asuta pysyvästi, mutta alueella toimivat tutkimusasemat ylläpitävät jatkuvaa tai kausiluonteista ihmisläsnäoloa. Talvella siellä on tyypillisesti noin 1 000 tutkijaa ja kaudella (kesällä) joukko kasvaa useisiin tuhansiin — nykyiset vaihtelut kesän huippumäärissä ovat noin 4 000–5 000 henkilöä. Tutkimus kattaa muun muassa:
- ilmastonmuutoksen ja glaciologian tutkimuksen, etenkin jäämassojen dynamiikan ja merenpinnan nousun seurannan,
- ilmakehätutkimuksen, kuten otsonikadon havainnot,
- meribiologian ja ekosysteemien tutkimuksen (erityisesti krillin ja kalakantojen merkitys),
- astronomian ja kosmisen säteilyn tutkimuksen hyödyntäen puhdasta, kuivaa ilmaa ja pitkää pimeää jaksoa.
Historia ja kansainvälinen järjestely
Ensimmäiset dokumentoidut havainnot mantereesta tehtiin 1800-luvun alussa (v. 1820 lähimpänä tunnettu ensimmäinen havainto). Etelämanner pysyi pitkään pitkälti kartoittamattomana ja hylättynä johtuen äärimmäisistä oloista ja vaikeasta saavutettavuudesta. Ensimmäisen kerran Antarktis-nimeä käytti virallisesti mantereen nimenä 1890-luvulla tiettävästi skotlantilainen kartografi John George Bartholomew.
Vuonna 1959 allekirjoitettiin Etelämannersopimus (Antarctic Treaty), jonka alkuperäiset osapuolet olivat 12 maata. Sopimus on sen jälkeen laajentunut; nykyisin sopimuksen osapuolina on useita kymmeniä maita (osapuolten lukumäärä on kasvanut vuodesta 1959 lähtien). Sopimus tekee alueesta rauhanomaisen alueen: sotilaallinen toiminta sotatoimissa on kiellettyä, ja alue pyritään pitämään demilitarisoituna. Lisäksi luonnonvarojen kaupallinen mineraalien louhinta on käytännössä kielletty — Madridin ympäristösopimuksella (1991) kiellettiin mineraalivarojen hyödyntäminen paitsi tieteellisissä tarkoituksissa. Sopimusjärjestelmä tukee laajasti myös tieteellistä tutkimusta ja pyrkii suojelemaan mantereen luontoa ja toimimaan globaalina yhteistyöalustana. Alueen hallinta perustuu pitkälti kansainväliseen yhteistyöhön ja tieteelliseen neuvotteluihin; toisten maiden alueelliset väitteet on toistaiseksi jäädytetty sopimuksen nojalla.
Ympäristön haasteet
Ilmastonmuutos aiheuttaa Etelämantereella merkittäviä muutoksia: Länsi-Antarktiksen jäätiköt ja tietyt jäähyllyt ovat menettäneet massaa, mikä vaikuttaa merenpinnan nousuun. Lisäksi merten lämpeneminen ja muutokset jääpeitteessä vaikuttavat ekosysteemeihin, kuten krillin levinneisyyteen ja siten pingviini- ja valaiden ruokatalouteen. Etelämannersopimus ja siihen liittyvät ympäristösäännöt pyrkivät rajoittamaan ihmistoiminnan vaikutuksia, mutta ilmiöt ovat globaaleja ja vaativat laaja-alaista kansainvälistä toimintaa.
Etelämanner on ainutlaatuinen luonnonalue: karu mutta elintärkeä osa maapallon ekosysteemiä ja ilmastojärjestelmää, joka vaatii suojelemista sekä laajaa tieteellistä yhteistyötä.
Etelämanner
Maantiede ja geologia
Etelämannerta peittää noin neljän kilometrin paksuinen jääpeite. Jään alla on enimmäkseen maata, vaikka jäähyllyt ovatkin meren yllä. Transantarktiset vuoret jakavat maan itäisellä pallonpuoliskolla sijaitsevan Itä-Antarktiksen ja läntisellä pallonpuoliskolla sijaitsevan Länsi-Antarktiksen välillä.
Etelämantereella on joitakin tärkeitä ominaisuuksia, jotka jää peittää. Yksi niistä on Vostok-järvi, joka on ollut jään peitossa ainakin 15 miljoonaa vuotta. Järvi on 250 km pitkä ja 50 km leveä. Toinen on valtava Gamburtsevin vuoristoketju, joka on Alppien kokoinen, mutta täysin jään alle hautautunut. Gamburtsevin vuoriston lähellä on massiivinen repeämälaakso, joka muistuttaa Itä-Afrikan suurta repeämälaaksoa. Sitä kutsutaan Lambertin järjestelmäksi. Tutkijat käyttivät jään alla toimivaa tutkaa koko Etelämantereen tutkimiseen.
Satelliittikuva Etelämantereesta
Muinainen Etelämanner
Tutkijoiden mukaan Etelämanner oli ennen paljon pohjoisempana ja paljon lämpimämpi, ja se siirtyi nykyiselle paikalleen mantereiden ajautumisen myötä. Vuosina 2011-2013 tutkijat keräsivät sammakoiden, vesililjojen sekä hai- ja rauskujen hampaiden fossiileja, jotka osoittivat, että nämä elämänmuodot elivät ennen Etelämantereella. Sammakoiden fossiilit olivat noin 40 miljoonaa vuotta vanhoja. Tutkijat sanovat, että pussieläimet, eli eläimet, jotka pitävät poikasiaan pussissa, ovat voineet aloittaa Etelä-Amerikasta, siirtyä lämpimään muinaiseen Etelämantereeseen ja siirtyä sieltä Australiaan.
Elämää Etelämantereella
Kasvit
Etelämantereella kasvaa vain vähän maakasveja. Tämä johtuu siitä, että Etelämantereella ei ole paljon kosteutta (vettä), auringonvaloa, hyvää maaperää tai lämmintä lämpötilaa. Kasvit kasvavat yleensä vain muutaman viikon ajan kesällä. Sammal, jäkälä ja levät kuitenkin kasvavat. Etelämantereen tärkeimmät eliöt ovat meressä kasvava plankton.
Eläimet
Yksi tärkeä ravinnonlähde Etelämantereella on krilli, joka on yleisnimitys pienille katkarapujen kaltaisille meren äyriäisille. Krillit ovat lähellä ravintoketjun pohjaa: ne syövät kasviplanktonia ja vähäisemmässä määrin eläinplanktonia. Krillit ovat ravintomuoto, joka sopii suuremmille eläimille, joille krillit muodostavat suurimman osan niiden ravinnosta. Valaat, pingviinit, hylkeet ja jopa osa Etelämantereella elävistä linnuista ovat kaikki riippuvaisia krillistä.
Valaat ovat valtamerten ja Etelämantereen suurimpia eläimiä. Ne ovat nisäkkäitä, eivät kaloja. Se tarkoittaa, että ne hengittävät ilmaa eivätkä muni munia. Etelämantereen valtamerissä elää monia erilaisia valaita. Valaanpyytäjät ovat metsästäneet valaita satoja vuosia lihan ja rasvan vuoksi. Nykyään suurin osa valaanpyynnistä tapahtuu Etelämantereen alueella.
Pingviinit elävät vain päiväntasaajan eteläpuolella. Etelämantereella ja sen ympäristössä elää useita eri lajeja. Suurimmat pingviinit voivat olla lähes 1,2 metriä (4 jalkaa) pitkiä ja painaa lähes 40 kiloa (100 paunaa). Pienimmät lajit ovat vain noin 30 cm pitkiä. Pingviinit ovat suuria lintuja, jotka uivat hyvin mutta eivät osaa lentää. Niillä on musta selkä ja siivet, joiden etupuoli on valkoinen. Niiden höyhenet ovat hyvin tiiviisti kerrostuneet ja muodostavat paksun peitteen. Niiden höyhenten alla on myös villainen untuvakerros. Itse höyhenet on päällystetty eräänlaisella öljyllä, joka tekee niistä vedenpitäviä. Paksu rasvakerros pitää ne myös lämpiminä. Pingviinit syövät kalaa ja ovat kotonaan meressä. Ne nousevat maalle tai jäälle munimaan ja kasvattamaan poikasia. Ne pesivät yhdessä suuressa ryhmässä.
Suurin maaeläin
Antarktiksen suurin kokonaan maalla elävä eläin on siivetön kääpiö.
Adeliepingviinin poikasia Etelämantereella, taustalla MS Explorer ja jäävuori.
Löytöhistoria
Ihmiset olivat pitkään uskoneet, että maapallon eteläosassa oli suuri manner. He ajattelivat, että tämä Terra Australis "tasapainottaisi" pohjoisessa sijaitsevia maita, kuten Eurooppaa, Aasiaa ja Pohjois-Afrikkaa. Ihmiset ovat uskoneet tähän Ptolemaioksen (1. vuosisata jKr.) ajoista lähtien. Hän ehdotti tätä ajatusta pitääkseen tasapainossa kaikki maailman tunnetut maat. Kuvat etelässä sijaitsevasta suuresta maasta olivat yleisiä kartoissa. 1600-luvun lopulla ihmiset huomasivat, että Etelä-Amerikka ja Australia eivät olleet osa myyttistä "Etelämannerta". Maantieteilijät uskoivat kuitenkin edelleen, että Etelämanner oli paljon suurempi kuin se todellisuudessa oli.
Eurooppalaisissa kartoissa tämä tuntematon maa näkyi edelleen, kunnes kapteeni James Cookin alukset, HMS Resolution ja Adventure, ylittivät Etelämantereen ympyrän 17. tammikuuta 1773, joulukuussa 1773. Ne ylittivät sen uudelleen tammikuussa 1774. Cook pääsi itse asiassa noin 121 kilometrin (75 mailin) päähän Etelämantereen rannikosta. Hän joutui kuitenkin palaamaan takaisin jäiden vuoksi tammikuussa 1773.
Ensimmäiset vahvistetut havainnot Etelämantereelta teki kolme eri miestä. Eri organisaatioiden mukaan kolmen miehen kapteenina olleet alukset näkivät Etelämantereen vuonna 1820. Nämä kolme miestä olivat Fabian von Bellingshausen (Venäjän keisarillisen laivaston kapteeni), Edward Bransfield (kuninkaallisen laivaston kapteeni) ja Nathaniel Palmer (yhdysvaltalainen hylkeenmetsästäjä Connecticutin osavaltiossa Stoningtonissa). Ensimmäisenä Etelämantereelle laskeutui amerikkalainen hylkeenpyytäjä John Davis. Hän laskeutui Länsi-Antarktikalle 7. helmikuuta 1821. Jotkut historioitsijat eivät kuitenkaan ole varmoja tästä väitteestä.
Ihmiset alkoivat löytää Etelämantereen eri osia ja kartoittaa niitä. Tämä oli hidasta työtä, koska työtä voitiin tehdä vain kesäisin. Lopulta kartta saatiin tehtyä, ja ihmiset alkoivat puhua maan tutkimisesta, ei vain meren tutkimisesta. Tämä olisi kuitenkin ollut hyvin raskasta työtä. Heidän olisi pitänyt murtautua Etelämantereen ympärillä olevan jään läpi. Sitten heidän olisi pitänyt laskeutua sinne ja tuoda sinne tarpeeksi tavaraa elääkseen sillä aikaa, kun he tutkivat maata.
Ensimmäinen vakavasti otettava tutkimusmatka Etelämantereelle oli Ernest Shackletonin johtama Nimrodin retkikunta vuosina 1907-09. He kiipesivät ensimmäisenä Erebus-vuorelle ja saavuttivat eteläisen magneettinavan. Shackleton itse ja hänen retkikuntansa kolme muuta jäsentä tekivät useita ensimmäisiä matkoja joulukuussa 1908 - helmikuussa 1909. He olivat ensimmäiset ihmiset, jotka ylittivät Rossin jäähyllyn ja Transantarktisen vuoriston (Beardmoren jäätikön kautta). He olivat ensimmäiset, jotka astuivat jalallaan eteläiselle polaaritasangolle.
Robert Falcon Scott, tunnetuin kaikista tutkimusmatkailijoista, halusi olla ensimmäinen ihminen, joka pääsi etelänavalle. Samaan aikaan Norjasta lähti liikkeelle toinen ryhmä Roald Amundsenin johdolla. Molemmat kilpailivat keskenään etelänavalle, mutta lopulta Amundsen voitti, koska hän oli käyttänyt rekkakoiriaan hyvin hyväksi. Scott oli käyttänyt poneja ja moottorikelkkoja, mutta etelänavalle päästyään hän löysi Amundsenilta viestin, josta kävi ilmi, että hän oli voittanut Scottin.
Paluumatkalla Scott ja kolme kumppaniaan kohtasivat lumimyrskyn ja jäätyivät kuoliaaksi odottaessaan sen loppumista. Ihmiset, jotka löysivät hänet kahdeksan kuukautta myöhemmin, löysivät myös hänen tietonsa ja päiväkirjansa, jonka hän oli kirjoittanut kuolinpäiväänsä asti.
Ilmastonmuutos ja ilmaston lämpeneminen vaikuttavat Etelämantereella, erityisesti Etelämantereen niemimaalla. []
Ihmiset
Kukaan ei asu Etelämantereella koko ajan. Etelämantereelle matkustavat ihmiset menevät sinne oppiakseen Etelämantereesta, joten suurin osa siellä asuvista ihmisistä on tiedemiehiä. Useimmat asuvat rannikolla sijaitsevilla kansallisilla tiedeasemilla. Jotkut tukikohdat ovat kaukana merestä, esimerkiksi etelänavalla. He tutkivat säätä, eläimiä, jäätiköitä ja maapallon ilmakehää. Jotkut tiedemiehet poraavat jäänäytteitä saadakseen tietoa säästä kauan sitten. Etelämantereella työskentelevien on oltava varovaisia, sillä lumimyrsky voi alkaa milloin ja missä tahansa. Kun he lähtevät kauas suojapaikastaan, heidän on aina otettava varmuuden vuoksi mukaan paljon ruokaa.
Nykyään Etelämantereella liikutaan moottorikelkoilla, jotka ovat koiria nopeampia ja voivat vetää raskaampia kuormia. Monet tulevat Etelämantereelle vain lyhyelle vierailulle. Etelä-Amerikassa on yrityksiä, jotka tarjoavat lomamatkoja Etelämantereelle, joten ihmiset maksavat siitä, että pääsevät sinne laivalla. Jotkut ihmiset ottavat omat veneensä.
Etelämanner on suurempi kuin Eurooppa
Suurin osa Etelämantereen pinnasta näyttää tältä lumipinnalta.
Aiheeseen liittyvät sivut
- Luettelo asumattomista alueista
Aiheeseen liittyvät sivut
- Luettelo Etelämantereen joista
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on maapallon eteläisin manner?
V: Maapallon eteläisin manner on Etelämanner.
K: Kuinka paksua on jäätä, joka peittää suurimman osan Etelämantereesta?
A: Suurinta osaa Etelämantereesta peittävän jään paksuus on keskimäärin vähintään 1,6 kilometriä.
K: Asuuko Etelämantereella pysyvästi ketään?
V: Ei, kukaan ihminen ei asu Etelämantereella pysyvästi. Noin 1 000-5 000 ihmistä asuu kuitenkin läpi vuoden Etelämantereella sijaitsevilla tiedeasemilla.
K: Millaisia eläimiä ja kasveja Etelämantereella esiintyy?
V: Etelämantereella tavataan muun muassa pingviinejä, hylkeitä, sukkulamatoja, tardigradeja ja punkkeja. Kasveihin kuuluu jonkin verran ruohoa ja pensaita, leviä, jäkäliä, sieniä ja bakteereja.
K: Milloin mantereesta tehtiin ensimmäinen tunnettu havainto?
V: Ensimmäinen tunnettu havainto mantereesta tehtiin vuonna 1820.
K: Milloin Etelämannersopimus allekirjoitettiin?
V: Etelämannersopimuksen allekirjoitti vuonna 1959 12 maata, ja sen jälkeen yhä useammat maat ovat allekirjoittaneet sen; tähän mennessä sen on allekirjoittanut 46 maata.
Etsiä