Elapidit (Elapidae) – myrkykäärmeet: lajit ja levinneisyys

Maalla

Ne elapidit, jotka elävät maalla, muistuttavat paljon colubrideja: lähes kaikilla niillä on pitkä ja hoikka vartalo, jossa on sileät suomut, pää, jota peittävät suuret kilvet ja joka ei aina erotu kaulasta, ja silmät, joissa on pyöreät pupillit. Lisäksi niiden käyttäytyminen on yleensä melko aktiivista, ja useimmat ovat munivia. Kaikista näistä yleistyksistä on poikkeuksia: Esimerkiksi kuolinsyöjiin (Acanthophis) kuuluu lyhyitä ja lihavia, karkeakaljuisia, hyvin leveäpäisiä, kissasilmäisiä, eläväisiä, verkkaisia väijytyspetoja, joilla on osittain pirstaleiset pääkilvet.

Jotkut lajit viettävät suurimman osan elämästään puissa tai pensaissa; tätä kutsutaan arboreaaliseksi (afrikkalaiset Pseudohaje ja Dendroaspis, australialainen Hoplocephalus). Monet muut ovat erikoistuneita kaivautujia (esim. Ogmodon, Parapistocalamus, Simoselaps, Toxicocalamus, Vermicella). Joidenkin lajien ruokavalio on hyvin yleinen. Toiset taas ovat erikoistuneet tiettyyn saalislajiin. Ne ovat myös sopeutuneet syömään muita käärmeitä, tiettyjä liskoja, neliömäisten munia, nisäkkäitä, lintuja, sammakoita, kaloja jne. paremmin.

Vedessä

Merikäärmeet, jotka ovat myös elapideja, ovat sopeutuneet merelliseen elämäntapaan eri tavoin. Kaikki ovat kehittäneet pyrstönsä niin, että sitä voidaan käyttää uintiin. Ne voivat myös erittää suolaa. Useimmilla on myös muuttunut ruumis, joka soveltuu paremmin uintiin. Vatsanpuoleiset suomut ovat paljon pienempiä, käärmeiden sieraimet sijaitsevat selkäpuolella ja ilman suomuja niiden välissä. Ne synnyttävät eläviä poikasia (ovoviviparous). Yleisesti ottaen niillä on kyky hengittää ihon läpi; keltarintaisella merikäärmeellä (Pelamis platurus) tehdyt kokeet ovat osoittaneet, että tämä laji pystyy tyydyttämään noin 20 prosenttia hapentarpeestaan tällä tavoin. Tämän ansiosta se voi pysyä veden alla pidempään. Merikäärmeet (Laticauda sp. ) ovat vähiten sopeutuneita vesielämään. Ne viettävät suuren osan ajastaan maalla, jossa ne myös munivat (munivia). Niillä on leveät vatsanahkaiset suomut, pyrstö ei ole yhtä hyvin kehittynyt uintia varten, ja niiden sieraimet ovat suomujen erottamat.

Myrkky metsästykseen ja itsepuolustukseen

Kaikilla elapideilla on pari proteroglyfisiä torahampaita, joita käytetään myrkyn ruiskuttamiseen yläleuan takaosassa sijaitsevista rauhasista. Hampaat ovat kummankin yläleuan kaksi ensimmäistä hammasta, jotka ovat suurennettuja ja onttoja, ja yleensä kummallakin puolella on aina vain yksi hammas paikallaan. Leukaluu on pituudeltaan ja liikkuvuudeltaan tyypillisten colubridien (pitkät, vähemmän liikkuvat) ja viperidien (hyvin lyhyet, hyvin liikkuvat) välimuoto. Kun suu on suljettu, torahampaat asettuvat suupohjassa oleviin uritettuihin aukkoihin; pisimpihampaisilla elapideilla (esim. Acanthophis, Oxyuranus) on tavallista, että torahampaat lävistävät suoraan välileuan ihon, mikä ei näytä vaarantavan käärmettä. Hampaat ovat tavallisesti silmän etureunan alapuolella ja ne ovat kulmautuneet taaksepäin; tämän rakenteen vuoksi useimpien elapidien on itse asiassa purra, jotta ne voivat aiheuttaa myrkytyksen. Toiminta ei siis ole yhtä nopeaa kuin käärmeillä, jotka voivat myrkyttää vain nopealla, pistävällä liikkeellä. Joillakin elapideilla (Acanthophis, Oxyuranus ja erityisesti Dendroaspis) on pitkät torahampaat varsin liikkuvissa yläleuoissa (prefrontal- ja ectopterygoid-kontaktit ovat lähes yhtä lähellä toisiaan kuin viperideilla), ja ne voivat siksi tehdä hyvin nopeita pistäviä iskuja viperidien tavoin. Muutamat lajit kykenevät suihkuttamaan myrkkyä eteenpäin suunnatuista rei'istä, jotka ovat niiden hampaiden kärjissä, puolustautumiskeinona. Elapidit käyttävät myrkkyään sekä saaliinsa liikuntakyvyttömäksi tekemiseen että itsepuolustukseen.

Kaikki elapidit ovat myrkyllisiä, ja monet niistä voivat olla tappavia. Myrkyt ovat enimmäkseen neurotoksisia, ja niitä pidetään vaarallisempina kuin pääasiassa proteolyyttisiä kyykäärmeiden myrkkyjä. Niihin kuuluvat muun muassa musta mamba (Dendroaspis polylepis), jota monet pitävät maailman vaarallisimpana käärmeenä, hurjakäärme (Oxyuranus microlepidotus), joka on hiirille myrkyllisin maakäärme, ja Hydrophis belcheri, joka on merikäärme ja jonka myrkyllisin myrkky on kaikista käärmeistä.