Melakäärmeet

Kuvaus

Useimmat merikäärmeet kasvavat 1,2-1,4 metrin kokoisiksi, jotkut voivat olla jopa 2 metriä tai enemmän. Hydrophis cyanocinctus saavuttaa 2,5-3 metrin pituuden. Ne painavat noin 0,8-1,3 kg 1,8 metrin pituisina. Useimmiten naaraat ovat uroksia suurempia.

Kaikilla merikäärmeillä on melaa muistuttava pyrstö, ja monilla niistä on sivusuunnassa puristettu ruumis - ne muistuttavat hieman ankeriaita. Toisin kuin kaloilla, niillä ei kuitenkaan ole kiduksia, ja niiden on säännöllisesti noustava pintaan hengittämään. Ne kuuluvat kuitenkin kaikista ilmaa hengittävistä selkärankaisista täysin vesieläimiin. Tähän ryhmään kuuluu lajeja, joilla on kaikista käärmeistä voimakkaimpia myrkkyjä. Jotkin lajit ovat lempeitä ja purevat vain provosoidessaan, kun taas toiset ovat paljon aggressiivisempia.

• Kaikki käärmeet ovat hyviä uimareita, mutta vain oikeat merikäärmeet elävät koko elämänsä meressä. Ne paitsi elävät siellä, myös syövät siellä ja jopa synnyttävät poikasensa suoraan vedessä. Useimmat eivät voi elää lainkaan maalla. Jos myrsky tai voimakkaat virtaukset pakottavat ne maihin, ne eivät pysty liikkumaan. Merikäärmeillä ei ole suomuja (käärmeen vatsassa on erityisiä suomuja, jotka auttavat niitä tarttumaan ja luikertelemaan maata pitkin), joten jos merikäärme päätyy rannalle, se ei pysty luikertelemaan takaisin mereen. Sen sijaan merikäärmeillä on melanmuotoinen häntä. Pyrstön avulla käärme voi uida hyvin.

Merikäärmeillä on erityiset sieraimet, jotka voivat sulkeutua, kun ne menevät veden alle, ja avautua, kun ne nousevat ylös hengittämään, kuten valaan puhallusaukko (tutkijat kutsuvat näitä sieraimia venttiilisiksi). Sieraimet sijaitsevat korkealla päässä, joten koko käärme voi jäädä veden alle, kun se nousee ylös hengittämään. Ruokaa etsiessään merikäärme voi olla veden alla pitkäänkin. Tätä varten merikäärmeillä on kehittynyt yksi keuhko, joka on lähes koko ruumiin pituinen.

Useimmat merikäärmeet pystyvät hengittämään ihon läpi. Tämä on epätavallista matelijoille, koska niiden iho on yleensä paksu ja hilseilevä. Mustakeltaisella merikäärmeellä, Pelamis platuruksella (pelaginen laji) tehdyt kokeet ovat osoittaneet, että tämä laji saa noin 20 prosenttia hapesta tällä tavoin, mikä mahdollistaa pidemmät sukellukset.

Kuten muutkin meriympäristöön sopeutuneet maaeläimet, merikäärmeet nielevät huomattavasti enemmän suolaa kuin niiden maalla elävät sukulaiset. Ne tekevät tämän ruokavalionsa avulla ja nielaistessaan vahingossa merivettä. Lintujen ja matelijoiden munuaisten toiminta on liian heikkoa poistamaan riittävästi suolaa. Lintujen, kuten pingviinien, suola poistuu nenän rauhasten kautta. Galapagossaarten merileguaanit käyttävät samaa mekanismia. Merikilpikonnilla on kyynelrauhaset, joiden avulla ne pystyvät tuottamaan hyvin suolaisia kyyneleitä. Merikäärmeiden kielen alla ja sen ympärillä olevat rauhaset mahdollistavat suolan poistamisen kielen avulla.

Keltahuulinen merikraitti, Laticauda colubrina.

Venom

Luonnollinen toiminta

Suurin osa merikäärmeistä syö kaloja, erityisesti ankeriaita. Jälkimmäinen jähmettyy ja kuolee sekunneissa, kun sitä purraan. Yksi laji suosii nilviäisiä ja äyriäisiä, kuten katkarapuja. Joillakin riutoilla elävillä lajeilla on pieni pää ja ohut kaula, minkä ansiosta ne voivat saada pieniä ankeriaita pehmeästä pohjasta, jossa ne piileskelevät.

Myrkyn vaikutus ihmisiin

Pelamis platuruksen myrkky on voimakkaampi kuin minkään muun Costa Rican maalla elävän käärmelajin. Käärme on hyvin yleinen Costa Rican länsirannikon vesillä. Tästä huolimatta ihmiskuolemia on raportoitu vain vähän. Kaikkia merikäärmeitä on kuitenkin käsiteltävä erittäin varovaisesti.

Puremien yhteydessä myrkkyä ruiskutetaan vain pieni määrä. Myrkyn aiheuttamat oireet voivat aluksi vaikuttaa vähäisiltä. Turvotusta esiintyy yleensä vain vähän tai ei lainkaan, ja on harvinaista, että läheiset imusolmukkeet kärsivät. Tärkeimmät oireet ovat luustolihaskudoksen nopea hajoaminen ja halvaantuminen. Varhaisiin oireisiin kuuluvat päänsärky, paksun tuntuinen kieli, jano, hikoilu ja oksentelu. Oireita, joita voi esiintyä 30 minuutista useisiin tunteihin pureman jälkeen, ovat yleinen särky, jäykkyys ja lihasten arkuus kaikkialla kehossa. Myöhemmin tätä seuraa muille elapid-kohtauksille tyypilliset oireet: lihasten asteittainen halvaantuminen. Nielemiseen ja hengitykseen osallistuvien lihasten halvaantuminen voi olla kohtalokasta. Kolmen-kahdeksan tunnin kuluttua myoglobiinia voi alkaa näkyä veriplasmassa. Tämä on seurausta lihasten hajoamisesta. Se voi aiheuttaa virtsan muuttumisen tummanpunaiseksi, ruskeaksi tai mustaksi ja johtaa lopulta munuaisten vajaatoimintaan. Kuuden tai kahdentoista tunnin kuluttua vakava hyperkalemia voi johtaa sydänpysähdykseen. Hyperkalemia on myös seurausta lihasten hajoamisesta.

• Tartunnan saaneella voi esiintyä pahoinvointia, oksentelua, paksua kieltä, puhe- ja nielemisvaikeuksia, näön hämärtymistä, heikkoutta, tunnottomuutta tai jäykkyyttä.
• Vaikeampia oireita voivat olla halvaus, silmäluomien roikkuminen, tummanruskea virtsa, lukko, hengitysvaikeudet sekä siniset huulet ja kieli. Joskus voi ilmetä kuolema.