Merikäärmeet: myrkylliset merikäärmeet — lajit, elintavat ja levinneisyys
Merikäärmeet eli "koralliriuttakäärmeet" ovat myrkyllisiä käärmeitä, jotka viettävät suurimman osan tai koko elämänsä meriympäristöissä. Tällä hetkellä merikäärmeiksi on kuvattu 17 sukua, joissa on 62 lajia. Useimmat lajit elävät rannikkoalueilla, riutoilla ja matalissa laguuneissa, mutta joukossa on myös pelagisia (avomerialueilla liikkuvia) lajeja.
Ne kehittyivät maalla elävistä käärmeistä. Joillakin merikäärmeillä näkyy vielä esi-isiensä maalla elämisen käyttäytymismalleja ja fysiologisia piirteitä: esimerkiksi Laticauda-suvun käärmeet kykenevät liikkumaan maalla ja munimaan maalle, kun taas useimmat muut merikäärmeet eivät pysty liikkumaan maalla lainkaan vaan ovat erikoistuneet täysin vesielämään.
Ulkonäkö ja sopeutumat
Merikäärmeet ovat usein pitkiä ja niiden ruumis on virtaviivainen uimaan. Many species have a vertically flattened, oar-like tail that helps propulsion in water, and nostrils that can sulkeutua tai joissa on sulkuklapit, jotta hengitys veden pinnalla olisi helpompaa. Iho on usein kiiltävä ja väritys vaihtelee lajeittain: jotkut ovat kirkkaasti kirjavia, toiset tummempia tai tasavärisiä. Useimmilla lajeilla on kehittynyt myrkky, jolla ne lamauttavat saaliin.
Ravinto ja saalistus
Merikäärmeet saalistavat pääasiassa kaloja, erityisesti matelijoille sopeutuneita pieniä kaloja ja meriahvenia, mutta osa lajeista saattaa syödä myös katkarapuja, kaloja ja merikissoja. Ne käyttävät myrkkyään saaliin lamauttamiseen; myrkky on usein voimakasta neurotoksiinia, joka vaikuttaa hermostoon nopeasti. Saalistustapa vaihtelee: jotkut vaanivat koloa tai riutannokkaa, toiset pyydystävät saalista aktiivisesti.
Lisääntyminen ja elämäntapa
Useimmat merikäärmeet ovat eläviä synnyttäjiä (vivipaarisia): naaras kantaa poikaset sisällään ja synnyttää elävinä vedessä. Poikkeuksena Laticauda-lajit, jotka palaavat maalle munimaan. Merikäärmeet viettävät paljon aikaa pinnalla hengittäen, ja niiden metabolia sekä hengityselimistö ovat kehittyneet siihen, että ne voivat pidättää hengitystä pitkiäkin aikoja sukelluksen ajaksi.
Myrkky ja ihmisten kohtaamiset
Merikäärmeiden myrkky on usein erittäin voimakasta, pääosin hermostoon vaikuttavaa, ja pienikin määrä voi olla hengenvaarallinen ihmiselle. Onneksi merikäärmeiden puremat ihmisiin ovat harvinaisia, koska käärmeet ovat yleensä ujoja ja pyrkivät välttämään ihmisiä. Useimmat puremat syntyvät, kun käärmettä käsitellään, pyydystetään tai tallotaan vahingossa. Pureman jälkeen oireet voivat kehittyä nopeasti: kipu, heikkous, hengitysvaikeudet ja lihashalvaus. Hoitoon kuuluu sairaalahoito, tukihoidot ja tarvittaessa spesifinen vasta-aine (antivenomi), jos sitä on saatavilla.
Levinneisyys ja elinympäristöt
Merikäärmeitä tavataan lämpimissä rannikkovesissä Intian valtamerestä Tyynellemerelle. Ne suosivat trooppisia ja lämpimiä alueita, erityisesti koralliriuttojen ja matalien rantavesien läheisyyttä. Merikäärmeitä ei luonnollisesti esiinny Atlantin valtameressä tai Pohjois-Amerikan rannikolla Kalifornianlahden yläpuolella, vaan niiden jakautuminen rajoittuu Indo-Pasifin alueelle.
Uhat ja suojelu
Merikäärmettä uhkaavat elinympäristöjen tuhoutuminen, koralliriuttojen rappeutuminen, veden saastuminen sekä sivusaaliiksi jääminen kalastuksessa. Lisäksi joitakin lajeja uhkaa liiallinen keräily. Monet merikäärmelajit ovat suojelun ja seurannan kohteena, ja suojelualueet, kestävät kalastusmenetelmät sekä koralliriuttojen suojelu auttavat niiden säilyttämisessä. Tutkimus on tärkeää, sillä lajistomääritys ja taksonomia uudistuvat: uusia lajeja saatetaan kuvata ja luokituksia päivitetään DNA-analyysien perusteella.
Yhteenveto: Merikäärmeet ovat mielenkiintoinen ja erikoistunut ryhmä merinisäkkäiden kaltaisesta elämäntavasta poikkeavia käärmeitä. Ne ovat sopeutuneet veteen erikoisrakenteilla ja voimakkaalla myrkkyllä, elävät pääosin Intian- ja Tyynenmeren lämpimissä vesissä ja tarvitsevat suojelua ihmisten aiheuttamilta uhkilta.
Kuvaus
Useimmat merikäärmeet kasvavat 1,2-1,4 metrin kokoisiksi, jotkut voivat olla jopa 2 metriä tai enemmän. Hydrophis cyanocinctus saavuttaa 2,5-3 metrin pituuden. Ne painavat noin 0,8-1,3 kg 1,8 metrin pituisina. Useimmiten naaraat ovat uroksia suurempia.
Kaikilla merikäärmeillä on melaa muistuttava pyrstö, ja monilla niistä on sivusuunnassa puristettu ruumis - ne muistuttavat hieman ankeriaita. Toisin kuin kaloilla, niillä ei kuitenkaan ole kiduksia, ja niiden on säännöllisesti noustava pintaan hengittämään. Ne kuuluvat kuitenkin kaikista ilmaa hengittävistä selkärankaisista täysin vesieläimiin. Tähän ryhmään kuuluu lajeja, joilla on kaikista käärmeistä voimakkaimpia myrkkyjä. Jotkin lajit ovat lempeitä ja purevat vain provosoidessaan, kun taas toiset ovat paljon aggressiivisempia.
- Kaikki käärmeet ovat hyviä uimareita, mutta vain oikeat merikäärmeet elävät koko elämänsä meressä. Ne paitsi elävät siellä, myös syövät siellä ja jopa synnyttävät poikasensa suoraan vedessä. Useimmat eivät voi elää lainkaan maalla. Jos myrsky tai voimakkaat virtaukset pakottavat ne maihin, ne eivät pysty liikkumaan. Merikäärmeillä ei ole suomuja (käärmeen vatsassa on erityisiä suomuja, jotka auttavat niitä tarttumaan ja luikertelemaan maata pitkin), joten jos merikäärme päätyy rannalle, se ei pysty luikertelemaan takaisin mereen. Sen sijaan merikäärmeillä on melanmuotoinen häntä. Pyrstön avulla käärme voi uida hyvin.
Merikäärmeillä on erityiset sieraimet, jotka voivat sulkeutua, kun ne menevät veden alle, ja avautua, kun ne nousevat ylös hengittämään, kuten valaan puhallusaukko (tutkijat kutsuvat näitä sieraimia venttiilisiksi). Sieraimet sijaitsevat korkealla päässä, joten koko käärme voi jäädä veden alle, kun se nousee ylös hengittämään. Ruokaa etsiessään merikäärme voi olla veden alla pitkäänkin. Tätä varten merikäärmeillä on kehittynyt yksi keuhko, joka on lähes koko ruumiin pituinen.
Useimmat merikäärmeet pystyvät hengittämään ihon läpi. Tämä on epätavallista matelijoille, koska niiden iho on yleensä paksu ja hilseilevä. Mustakeltaisella merikäärmeellä, Pelamis platuruksella (pelaginen laji) tehdyt kokeet ovat osoittaneet, että tämä laji saa noin 20 prosenttia hapesta tällä tavoin, mikä mahdollistaa pidemmät sukellukset.
Kuten muutkin meriympäristöön sopeutuneet maaeläimet, merikäärmeet nielevät huomattavasti enemmän suolaa kuin niiden maalla elävät sukulaiset. Ne tekevät tämän ruokavalionsa avulla ja nielaistessaan vahingossa merivettä. Lintujen ja matelijoiden munuaisten toiminta on liian heikkoa poistamaan riittävästi suolaa. Lintujen, kuten pingviinien, suola poistuu nenän rauhasten kautta. Galapagossaarten merileguaanit käyttävät samaa mekanismia. Merikilpikonnilla on kyynelrauhaset, joiden avulla ne pystyvät tuottamaan hyvin suolaisia kyyneleitä. Merikäärmeiden kielen alla ja sen ympärillä olevat rauhaset mahdollistavat suolan poistamisen kielen avulla.
Keltahuulinen merikraitti, Laticauda colubrina.
Venom
Luonnollinen toiminta
Suurin osa merikäärmeistä syö kaloja, erityisesti ankeriaita. Jälkimmäinen jähmettyy ja kuolee sekunneissa, kun sitä purraan. Yksi laji suosii nilviäisiä ja äyriäisiä, kuten katkarapuja. Joillakin riutoilla elävillä lajeilla on pieni pää ja ohut kaula, minkä ansiosta ne voivat saada pieniä ankeriaita pehmeästä pohjasta, jossa ne piileskelevät.
Myrkyn vaikutus ihmisiin
Pelamis platuruksen myrkky on voimakkaampi kuin minkään muun Costa Rican maalla elävän käärmelajin. Käärme on hyvin yleinen Costa Rican länsirannikon vesillä. Tästä huolimatta ihmiskuolemia on raportoitu vain vähän. Kaikkia merikäärmeitä on kuitenkin käsiteltävä erittäin varovaisesti.
Puremien yhteydessä myrkkyä ruiskutetaan vain pieni määrä. Myrkyn aiheuttamat oireet voivat aluksi vaikuttaa vähäisiltä. Turvotusta esiintyy yleensä vain vähän tai ei lainkaan, ja on harvinaista, että läheiset imusolmukkeet kärsivät. Tärkeimmät oireet ovat luustolihaskudoksen nopea hajoaminen ja halvaantuminen. Varhaisiin oireisiin kuuluvat päänsärky, paksun tuntuinen kieli, jano, hikoilu ja oksentelu. Oireita, joita voi esiintyä 30 minuutista useisiin tunteihin pureman jälkeen, ovat yleinen särky, jäykkyys ja lihasten arkuus kaikkialla kehossa. Myöhemmin tätä seuraa muille elapid-kohtauksille tyypilliset oireet: lihasten asteittainen halvaantuminen. Nielemiseen ja hengitykseen osallistuvien lihasten halvaantuminen voi olla kohtalokasta. Kolmen-kahdeksan tunnin kuluttua myoglobiinia voi alkaa näkyä veriplasmassa. Tämä on seurausta lihasten hajoamisesta. Se voi aiheuttaa virtsan muuttumisen tummanpunaiseksi, ruskeaksi tai mustaksi ja johtaa lopulta munuaisten vajaatoimintaan. Kuuden tai kahdentoista tunnin kuluttua vakava hyperkalemia voi johtaa sydänpysähdykseen. Hyperkalemia on myös seurausta lihasten hajoamisesta.
- Tartunnan saaneella voi esiintyä pahoinvointia, oksentelua, paksua kieltä, puhe- ja nielemisvaikeuksia, näön hämärtymistä, heikkoutta, tunnottomuutta tai jäykkyyttä.
- Vaikeampia oireita voivat olla halvaus, silmäluomien roikkuminen, tummanruskea virtsa, lukko, hengitysvaikeudet sekä siniset huulet ja kieli. Joskus voi ilmetä kuolema.
Kysymyksiä ja vastauksia
Q: Mikä on merikäärme?
A: Merikäärme on myrkyllinen käärme, joka elää meriympäristössä suurimman osan tai koko elämänsä ajan.
K: Kuinka monta merikäärmelajia on olemassa?
V: Merikäärmelajeja on 62.
K: Kehittyivätkö merikäärmeet maakäärmeistä?
V: Kyllä, merikäärmeet ovat kehittyneet maalla elävistä käärmeistä.
K: Pystyvätkö jotkut merikäärmeet liikkumaan maalla?
V: Jotkut merikäärmeet, kuten Laticauda, pystyvät liikkumaan hieman maalla.
K: Ovatko merikäärmeet sopeutuneet hyvin elämään vedessä?
V: Kyllä, merikäärmeet ovat hyvin sopeutuneet elämään vedessä.
K: Missä merikäärmeitä esiintyy?
V: Merikäärmeitä tavataan lämpimissä rannikkovesissä Intian valtamerestä Tyynellemerelle, trooppisilla ja lämpimillä alueilla.
K: Elävätkö merikäärmeet Atlantin valtameressä tai Pohjois-Amerikan rannikolla Kalifornianlahden yläpuolella?
V: Ei, merikäärmeitä ei esiinny Atlantin valtamerellä eikä Pohjois-Amerikan rannikolla Kalifornianlahden yläpuolella.
