Formula 1:n MM-pistejärjestelmä: historia, säännöt ja merkittävät muutokset

Formula 1:n MM-pistejärjestelmä: kattava historia, säännöt ja merkittävät muutokset — selkeä opas pisteiden laskusta, taktiikoista ja vaikutuksista mestaruuksiin.

Tämä on Fédération Internationale de l'Automobile (FIA) käyttämä Formula ykkösten MM-pisteytysjärjestelmä. FIA on käyttänyt tätä järjestelmää päättäessään kuljettajien ja konepäälliköiden maailmanmestaruuksista kaudesta 1950 lähtien. Mestaruudet myönnetään kuljettajalle ja konstruktorille (autonrakentajalle), jotka keräävät eniten pisteitä kauden aikana. Pistejärjestelmä on muuttunut useaan otteeseen teknisten ja kilpailullisten muutosten myötä: tavoitteena on ollut sekä palkita menestystä että pitää sarjan kilpailu jännittävänä useammalle tiimille ja kuljettajalle.

Alkuvuosina pisteiden jakoperusteet erosivat nykyisestä. Vuosina 1950-1959 mestaruuspiste jaettiin myös nopeimman kierroksen ajaneelle kuljettajalle (ja tiimille vuodesta 1958 alkaen). Tällöin nopeimman kierroksen ajamisesta sai lisäpisteen, mikä vaikutti kilpailutaktiikoihin ja lisäsi menestykselle erilaisia kannustimia. Myöhemmin nopeimman kierroksen piste poistettiin ja pistejärjestelmiä muutettiin useaan kertaan.

Joinakin kausina kaikkia kilpailutuloksia ei laskettu mukaan maailmanmestaruuteen: laskettiin vain tietty määrä kuljettajan parhaista tuloksista. Tämä käytäntö johti ajoittain epäintuitiivisiin lopputuloksiin. Vuonna 1988 tämä johti hyvin epätavalliseen tulokseen. Alain Prost ja Ayrton Senna ajoivat McLarenilla. He olivat sen vuoden kaksi parasta kuljettajaa. Tuona vuonna ajettiin 16 kilpailua, mutta vain 11 parasta tulosta laskettiin mukaan mestaruuteen. Prost voitti seitsemän kilpailua ja sijoittui seitsemässä kilpailussa toiseksi. Hän saavutti yhteensä 105 pistettä, mutta vain 87 niistä laskettiin mestaruuteen. Senna voitti kahdeksan kilpailua ja sijoittui kolmessa kilpailussa toiseksi, jolloin hän sai 90 pistettä mestaruuteen ja 94 pistettä kauteen. Tästä seurasi outo tapahtuma, jossa Prost otti ennätysmäärän pisteitä, mutta Senna voitti silti mestaruuden.

1990-luvun alussa pistejärjestelmää yksinkertaistettiin ja vakioitiin. Vuonna 1991 otettiin käyttöön muutos, jonka myötä kaikkien kauden kilpailujen tulokset alettiin laskea mukaan ilman aiemmin käytettyä "parhaiden tulosten" rajaa. Samalla pisteiden jako vakiintui siten, että voitosta sai huomattavamman määrän pisteitä verrattuna aikaisempiin käytäntöihin (1991–2002 pisteitä jaettiin kärkikuudelle 10–6–4–3–2–1). Tämä lisäsi jatkuvuuden merkitystä ja vähensi sitä, että joukkuetai kuljettajakohtaiset poissaolot tai epäonnistumiset pystyivät täysin "poistamaan" kauden aikana.

Vuonna 2003 pistejärjestelmää laajennettiin siten, että pisteitä jaettiin kärkikahdeksalle (10–8–6–5–4–3–2–1), mikä antoi useammille kuljettajille ja tiimeille mahdollisuuden kerätä pisteitä. Nykyinen järjestelmä otettiin käyttöön kaudella 2010. Se nosti voitosta saatavaa pistemäärää ja laajensi pisteiden jakamisen top 10 -kuljettajalle: nykyinen jako on 25–18–15–12–10–8–6–4–2–1. Tämän muutoksen taustalla oli pyrkimys tehdä pisteistä merkittävämpiä voittoa tavoittelevalle kuljettajalle ja samanaikaisesti tarjota laajempi pisteiden jakautuminen muillekin tiimeille ja kuljettajille, jotta sarja pysyisi kilpailullisempana.

Käytännössä sekä kuljettajien että konstruktorien pisteet määräytyvät mestaruussijoitusten mukaan, ja konstruktoreiden mestaruudessa lasketaan kummankin tallin autojen yhteispisteet. Tasapisteissä ratkaisee parempi sijoitusmäärä (esim. enemmän voittoja, sitten enemmän kakkossijoi­ta jne.). Lisäksi kilpailusäännöissä on määritelty erityistapaukset, kuten puoliksi jaetut pisteet lyhennetyissä kilpailuissa tai säännöt siitä, miten pistetilanteet kirjataan, jos kuljettaja vaihtuu tallista kesken kauden.

Seuraavassa muutamia merkittäviä tilastollisia esimerkkejä ja ennätyksiä pistejärjestelmän historiasta: Jim Clark on kuljettajien pisteissä historiallisesti hallitseva nimi – hän saavutti 54 pistettä (6 voittoa) sekä vuosina 1963 että 1965. Viime vuosina Michael Schumacher teki uskomattoman suorituksen kaudella 2002, jolloin hän sijoittui palkintokorokkeelle (yksi kolmesta ensimmäisestä) jokaisessa kilpailussa ja keräsi 144 pistettä 170 pisteen maksimista sen ajan pistejärjestelmässä.

Konepajamestaruuksissa (konstruktoreissa) on nähty suuria ylivoimia: esimerkiksi McLaren oli poikkeuksellisen hallitseva vuonna 1988 ja sai tuolloin selkeän pisteetavaran. Vuonna 2002 taas Ferrari keräsi suuren osan mahdollisista pisteistä ja erottui selvästi muista tiimeistä.

Yhteenvetona: Formula 1:n pistejärjestelmä on kehittynyt jatkuvasti vastaamaan lajin teknistä kehitystä, kilpailullisia tavoitteita ja halua pitää sarja kiinnostavana mahdollisimman monelle kilpailijalle. Nykyinen järjestelmä (säännöllinen pistelukujako top 10:lle) on voimassaolollaan pyrkinyt tasapainottamaan palkintoja voiton ja jatkuvuuden välillä, mutta sääntöjä voidaan muokata edelleen, jos sarjan järjestäjät tai FIA näkevät tarpeelliseksi muuttaa kilpailun dynamiikkaa tai oikeudenmukaisuutta.

Hae kirjaimella