Gotthold Ephraim Lessing – saksalainen valistusajan runoilija ja filosofi

Gotthold Ephraim Lessing – valistusajan keskeinen saksalainen runoilija ja filosofi; teatterin uudistaja, kirjailija ja ajattelija, joka muovasi eurooppalaista kirjallisuutta ja filosofiaa.

Gotthold Ephraim Lessing (22. tammikuuta 1729 Kamenz (Saksin osavaltio) - 15. helmikuuta 1781 Braunschweig) oli saksalainen runoilija ja filosofi valistuksen aikana. Hän on yksi saksalaisen kirjallisuuden ja teatteri- ja esteettisen ajattelun keskeisistä hahmoista: Lessing muotoili uusia periaatteita draaman arviointiin, puolusti uskonnollista suvaitsevaisuutta ja edisti saksankielisen näytelmäkirjallisuuden itsenäistymistä Ranskan mallista.

Elämä ja ura

Lessing oli yksi kahdestatoista lapsesta. Hänen isänsä oli protestanttinen pappi. Hän kävi koulua Kamenzissa ja sai stipendiumin Meißenin korkeakouluun. Vuosina 1746–1748 hän opiskeli lääketiedettä ja teologiaa Leipzigissa. Vuonna 1750 hän muutti Berliiniin, jossa hän tapasi Voltairen. Vuonna 1752 hän sai Magisterin (maisterin) tutkinnon Wittenbergin yliopistosta.

Hän muutti takaisin Leipzigiin vuonna 1755, mutta palasi myöhemmin Berliiniin. Hän matkusti Euroopassa ja opiskeli. Hän työskenteli toimittajana ja toimi kriitikkona sekä kulttuurielämän vaikuttajana. Vuosina 1760–1765 hän työskenteli kenraalin sihteerinä Breslaussa (nykyisin Wroclaw). Myöhemmin hän työskenteli teatterissa ja ryhtyi kirjastonhoitajaksi. Vuonna 1770 Lessing vastaanotti pysyvän viran herttuan kirjastossa Braunschweigin-Wolfenbüttelin seudulla, ja hän toimi siellä kirjastonhoitajana loppuelämänsä ajan.

Henkilökohtainen elämä

Lessing meni naimisiin vuonna 1776. Hän meni naimisiin Eva Königin kanssa; vaimo kuoli kuitenkin pian vuonna 1778. Lessingin yksityiselämä oli usein vaatimaton, mutta hänen kirjeenvaihtonsa ja esseensä paljastavat laajan ystävä- ja tuttavapiirin sekä vilkkaan älyllisen keskustelun aikalaisten kanssa. Lessing kuoli vuonna 1781 Braunschweigissa 15. helmikuuta.

Keskeiset teokset ja saavutukset

• Hamburgische Dramaturgie (1767–1769) – kokoelma teatterikritiikkejä ja draaman teoriaa, joka syntyi Lessingin työssä Hamburgin teatterissa. Näillä teksteillä oli suuri vaikutus modernin dramaturgian kehittymiseen.
• Laokoon oder Über die Grenzen der Malerei und Poesie (1766) – esseemuotoinen tutkielma taiteenlajien rajoista ja eri ilmaisutapojen erityisluonteesta, merkittävä teos estetiikan historiassa.
• Minna von Barnhelm (1767) – komedia, joka vakiinnutti Lessingin asemaa näytelmäkirjailijana.
• Emilia Galotti (1772) – tragedia, jossa kritisoidaan valtasuhteita ja korostetaan yksilön oikeutta koskemattomuuteen; teos peilaa ajan poliittisia ja moraalisia kysymyksiä.
• Nathan der Weise (1779) – väkevä runoakselinen draama, jonka keskeinen teema on uskonnollinen suvaitsevaisuus. Näytelmän kuuluisa "sormuksen vertaus" (Ringparabel) ilmentää Lessingin humanistista maailmankatsomusta.
• Die Erziehung des Menschengeschlechts (Erityisteksti, 1780) – esseitä ihmiskunnan henkisestä kehityksestä ja uskonnollisen auktoriteetin kritiikistä.

Ajattelun päälinjat ja vaikutus

Lessing oli varhainen valistuksen edustaja Saksassa: hän puolusti järkeä, kriittisyyttä ja uskonnollista suvaitsevaisuutta. Esteettisessä ajattelussa hän korosti, että eri taiteenlajit — runous ja kuvattaide — käsittelevät maailmaa omilla keinoillaan, mikä osoittautuu erityisen selvästi teoksessa Laokoon. Teatterikirjoituksillaan ja kritiikeillään hän kyseenalaisti tiukkoja klassisia sääntöjä ja puolusti moniäänisempää ja kansallista näytelmäperinnettä; hän oli myös yksi William Shakespearen puolestapuhujista saksalaisessa kontekstissa.

Poliittisessa ja uskonnollisessa keskustelussa Lessing korosti inhimillisyyttä ja järjen käyttöä, ja hän kävi kiivaita älyllisiä keskusteluja aikalaisten kanssa. Hänen teoksensa ovat vaikuttaneet paitsi kirjallisuuteen ja teatteriin myös myöhempään filosofiseen ja yhteiskunnalliseen ajatteluun; häntä pidetään usein dramaturgian ja modernin saksalaisen kirjallisuusteorian eräänä perustajista.

Perintö

Lessingin vaikutus näkyy edelleen eurooppalaisessa kulttuurihistoriassa: hänen ajatuksensa suvaitsevaisuudesta ja taiteen autonomiasta ovat osa modernin humanismin perintöä. Nathan der Weise on jäänyt pysyväksi symboliksi uskonnollisen suvaitsevaisuuden puolesta puhujana, ja Hamburgische Dramaturgie on käytännössä synnyttänyt draaman kriittisen tarkastelun perustan Saksassa.

Hae kirjaimella