Harold Pinter CH CBE (10. lokakuuta 1930 - 24. joulukuuta 2008) oli brittiläinen näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja, ohjaaja ja näyttelijä. Pinter oli juutalainen. Hän syntyi ja kasvoi Hackneyssä, Itä-Lontoossa.
Pinterin tuotanto kattaa sekä näyttämö- että elokuvatyöt. Hänen teoksensa tunnetaan tiukasta dialogista, merkityksellisistä hiljaisuuksista ja äkillisistä, usein uhkaavista käänteistä; tällaisesta tyylisuunnasta käytetään joskus termiä pinteriläinen tai englanniksi "Pinteresque". Pinter sai myös laajaa tunnustusta uransa aikana: hänelle myönnettiin muun muassa arvonimet CBE ja CH, ja hän sai **Nobel-palkinnon kirjallisuudessa vuonna 2005**. Nobel-komitea kuvaili hänen teoksiaan mm. ilmaisuvoimalla, joka paljastaa jokapäiväisen puheen alta uhkaavan tyhjiön ja tuo näyttämölle vallankäytön ja ihmisten väliset jännitteet.
Hänen merkittävimpiin näytelmiinsä kuuluvat muun muassa:
- The Dumb Waiter (1957)
- The Birthday Party (1958)
- The Caretaker (1960)
- The Homecoming (1964)
- Old Times (1971)
- No Man's Land (1975)
- Betrayal (1978)
- Ashes to Ashes (1996)
Monet näistä näytelmistä on sovitettu filmiksi tai televisioon, ja Pinter toimi myös useiden elokuvien käsikirjoittajana. Tunnetuimpia hänen elokuvakäsikirjoituksiaan ovat mm. The French Lieutenant's Woman (suom. Luutnantin nainen, 1981) ja hänen omaan näytelmäänsä perustuva elokuvasovituksensa Betrayal (1983). Pinter teki usein tarkkoja ja tiivistettyjä sovituksia, joissa dramaturginen jännite ja henkilöhahmojen välinen vaiva säilyivät näyttämöteosten ominaispiirteenä.
Kriitikko Irving Wardle kutsui Pinterin varhaisia näytelmiä "uhkakomedioiksi". Hänellä oli oma tapansa rakentaa kohtauksia: näennäisesti arkinen keskustelu voi nopeasti muuttua pelottavaksi ja absurdiin kääntyväksi, kun hahmojen väliset valtasuhteet paljastuvat. Pinter myönsi, että Samuel Beckett vaikutti hänen varhaisiin töihinsä; heistä kehittyi myös ystävyys ja kirjallinen yhteydenpito, jossa he jakoivat toisilleen luonnoksia ja kommentteja.
Pinter oli julkisesti aktiivinen myös poliittisesti. Hän arvosteli useita hallitusten ulkopolitiikan linjoja ja oli mukana ihmisoikeuksiin liittyvässä keskustelussa, mikä herätti sekä kannatusta että vastustusta. Hänen poliittinen puhuttelunsa näkyy myös joissakin myöhäisemmistä teksteissä ja esseissä.
Pinter oli naimisissa Vivien Merchantin kanssa vuodesta 1956 avioeroon vuonna 1980. Hän solmi toisen avioliiton historioitsija Antonia Fraserin kanssa vuonna 1980, ja he olivat naimisissa Pinterin kuolemaan saakka. Hänellä oli lapsia ensimmäisestä avioliitostaan.
Vuonna 2001 hänelle todettiin ruokatorvisyöpä. Pinter kuoli sairauteen Lontoossa 24. joulukuuta 2008, seitsemän vuotta myöhemmin, kun syöpä oli levinnyt maksaan.
Harold Pinterin teokset vaikuttavat edelleen teatteriin, elokuvaan ja kirjalliseen ajatteluun. Hänen tapansa käyttää kieltä, hiljaisuutta ja epävarmuutta ihmisten välisissä suhteissa on innoittanut lukuisia kirjoittajia, ohjaajia ja näyttelijöitä ympäri maailmaa.
