Henge (esim. Stonehenge) – neoliittinen maavalli: rakenne ja tarkoitus

Henge on neoliittinen maavalli. Henget ovat tyypillisiä Brittein saarilla (esimerkiksi Stonehenge), mutta Manner-Euroopassa on muutamia vastaavia rakennelmia. Ne on rakennettu pääosin myöhäis-neoliittisella kaudella (noin 3000–2000 eaa.), ja ne liittyvät usein alueen asutushistoriaan, hautaukseen ja yhteisöllisiin rituaaleihin.

Rakenne

Tyypillinen henge koostuu ympyränmuotoisesta rengaspenger ja sitä kiertävästä oja. Tämän maanrakenteen tunnuspiirre on se, että oja sijaitsee penkereen sisäpuolella eikä ulkopuolella, mikä tekee siitä epätyypillisen sotilaallisesta puolustuksesta puhuttaessa. Sisälle penkereen ja ojan muodostamaan alueeseen on usein rakennettu erilaisia rakenteita: pystypuita, kiviympyröitä, hautaröykkiöitä tai postireikäjonoja. Usein hengeissä on yksi tai useampi sisäänkäynti tai käytävä, joka yhdistää sisäalueen ympäröivään maisemaan.

Tarkoitus ja käyttö

Koska oja on penkereen sisäpuolella, henget eivät vaikuta ensisijaisesti puolustusrakenteilta. Yleisesti arkeologit pitävät henget rituaalisina tai seremoniallisina paikkoina: ne ovat voineet toimia kokoontumis- ja juhlapaikkoina, esiintymis- tai uhripaikkoina sekä ajankohdan tai astronomisten ilmiöiden merkkipaikkoina. Joissakin hengemuodostelmissa on havaittu hautauksia tai polttohautoja, mikä viittaa myös kuoleman ja esi-isien palvontaan liittyviin toimintoihin.

Stonehengen kaltaiset suuret esimerkit yhdistävät maanrakenteet usein massiivisiin kivirakenteisiin tai puuympyröihin, ja niissä on tutkittu mahdollisia yhteyksiä aurinkoon, kuu‑kiertoon ja vuodenaikojen vaihteluihin. Paikan valinta on voinut liittyä näkymiin, vesistöihin tai kulkureitteihin, ja monet hengepaikat näyttävät toimineen pitkään ja muuttaneen käyttöään eri aikakausina.

Henget jaetaan tyypillisesti kolmeen päätyyppiin niiden koon, aukkojen lukumäärän ja sisäisten rakenteiden perusteella:

• Luokan I henge – yleensä yksinkertainen rengaspenger ja sisäpuolelle sijoittuva oja, jossa on yksi selkeä sisäänkäynti. Sisäalueelle on voitu sijoittaa puu- tai kivirakenteita.
• Luokan II henge – samankaltainen kuin luokka I mutta kahdella vastakkaisella sisäänkäynnillä tai suuremmalla monimuotoisuudella sisärakenteissa; voi yhdistää eri toimintojen alueita.
• Hengiform tai mini-henge – pienempiä ja usein matalampia maavalleja ja uomia, joiden halkaisija on pieni; näissä esiintyy tiheämpiä postireikäjonoja, hautamuodostelmia tai paikallisia rituaalitoimintoja.

Arkeologinen tutkimus ja säilyminen

Henget tutkitaan maaperänäyttein, kaivauksin, ilmakuvauksin ja geofysikaalisin menetelmin. Ne tarjoavat runsaasti tietoa neoliittisesta yhteisöstä: ympäristöstä, ruokavaliosta, teknologisista taidoista ja sosiaalisista suhteista. Monet hengepaikat ovat suojeltuja muinaisjäännöksiä, mutta ne altistuvat eroosiolle, maankäytön muutoksille ja matkailun vaikutuksille, joten säilyttämistoimet ja vastuullinen vierailu ovat tärkeitä.

Henget ovat keskeinen osa pohjois‑eurooppalaista muinaista maisemaa ja antavat ikkunoita ihmisten uskonnolliseen ja yhteisölliseen elämään tuhansia vuosia sitten. Niiden tutkimus jatkuu ja uudet löydöt muuttavat usein tulkintojamme rakennelmien tarkoituksesta ja käytöstä.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on henge?

K: Missä hengeille on tyypillistä?

K: Millainen on hengen rakenne?

K: Ovatko henget ensisijaisesti puolustuksellisia?

K: Miksi puolustuksen kannalta olisi parempi, että oja olisi penkereen ulkopuolella?

K: Mikä on korsujen tehtävä, jonka ajatellaan olevan pääasiassa?

K: Miten henget jaetaan?

Hae kirjaimella