Silakkalokki (Larus argentatus) — tuntomerkit, levinneisyys ja elämäntapa

Silakkalokki (Larus argentatus) — tunnistat suuren lokin: tuntomerkit, levinneisyys Suomessa ja Euroopassa sekä elämäntapa, muuttokäyttäytyminen ja sopeutuminen kaupunkiympäristöön.

Silakkalokki (Larus argentatus) on suuri lokki (jopa 26 tuuman eli 66 cm pitkä). Se on Länsi-Euroopan rannikoilla yksi runsaslukuisimmista ja tunnetuimmista lokkilajeista. Se pesii Pohjois-Euroopassa, Länsi-Euroopassa, Skandinaviassa ja Baltian maissa.

Jotkut silakkalokit, erityisesti kylmemmillä alueilla asuvat yksilöt, muuttavat talvella etelämpään, mutta monet niistä pysyvät ympäri vuoden esimerkiksi Brittein saarilla, Islannissa tai Pohjanmeren rannikolla. Eurooppalaisia silakkalokkeja esiintyy runsaasti myös sisämaan kaatopaikkojen ja satamien ympäristössä, ja jotkut yksilöt ovat sopeutuneet elämään kaupungeissa ja sisämaassa.

Tuntomerkit

• Aikuinen pesimäpuvun tunnus: valkoinen pää, rinta ja vatsa sekä vaaleanharmaa selkä ja siivet.
• Siivenkärjet ovat mustat, usein valkoisilla "peilikuvilla" (pienet valkoiset pisteet mustissa kärjissä).
• Kuono on vahva ja keltainen, alahammaskärjessä usein punainen pilkku aikuisilla.
• Jalat ovat yleensä vaaleanpunaiset.
• Nuoret linnut ovat ruskeamarmoroituja usean vuoden ajan ja saavuttavat aikuispuvun asteittain 3–4 vuodessa.
• Koko ja siipiväli: pituus noin 55–66 cm, siipiväli yleensä 125–150 cm; koiras ja naaras samannäköisiä, koiras usein hieman kookkaampi.

Elinympäristö ja levinneisyys

Silakkalokki suosii rannikkoalueita, lahtia, saaria ja satamia, mutta viihtyy myös jokisuistoissa, rannoilla ja avoimella merialueella. Laji käyttää hyväkseen ihmisen tuottamaa ravintoa: kalastusalusten perkuujätettä, kaatopaikkojen jätteitä ja kaupunkien ruokajätettä. Pesimäalueina toimivat usein karut saaret, kalliorannat, mutta myös rakennusten katot ja lopulta harvinaisemmissa tapauksissa sisämaan kaatopaikat ja kaupungit.

Ravinto ja käyttäytyminen

Silakkalokki on yleisesti ottaen kaikkiruokainen ja opportunistinen saalistaja. Sen ruokavalioon kuuluvat kala, äyriäiset, hyönteiset, pikkulinnut, munat ja poikaset sekä kasvikunnan jäännökset. Lokit seuraavat usein kalastusveneitä hyödyntäen perkuujätettä ja ne harrastavat kleptoparasitismia eli varastavat ruokaa muilta linnuilta. Kaupunkioloissa ne keräävät helposti ihmisten heittämää ruokaa.

Lajille on tyypillistä sosiaalisuus: se pesii usein kolonioissa ja voi olla äänekäs, varoittava ja reviirinsä puolustava pesimäaikaan.

Lisääntyminen ja elämänkierto

Pesimäkaudella silakkalokki rakentaa pesän maahan, kivikkoon tai katolle. Pesä on yleensä kuiva kuoppa, joka on vuorattu ruohoilla ja muilla kasvikunnan osilla. Pesueeseen kuuluu tyypillisesti 2–3 munaa. Molemmat vanhemmat osallistuvat munien haudontaan, joka kestää noin 26–28 päivää. Poikaset ovat melko itsenäisiä heti kuoriutumisensa jälkeen mutta tarvitsevat vanhempien hoitoa ja ruokintaa useita viikkoja; lentokyky kehittyy yleensä 4–6 viikon kuluessa. Täysin aikuisenpuvun saavuttaminen kestää useita vuosia.

Muuttokäyttäytyminen

Silakkalokki on osittain muuttava laji: pohjoisemmilla pesimäalueilla asuvat yksilöt siirtyvät talveksi etelämmäksi, kun taas lauhkeammilla rannikkoalueilla monet yksilöt ovat paikallisia ja pysyvät alueella talvellakin. Esimerkiksi suuri osa Brittein saarilla, Islannissa ja Pohjanmeren rannikolla pesivistä linnuista voi olla talvehtimassa samoilla seuduilla.

Suojelu ja ihmisen vaikutus

Globaalisti silakkalokki ei tällä hetkellä ole erittäin uhanalainen (IUCN-luokituksissa usein "Least Concern"), mutta paikalliset kannat voivat kärsiä muutoksista kuten kalatalouden saaliiden vaihteluista, saastumisesta ja pesimäalueiden häiriöistä. Toisaalta ihmistoiminta, kuten jätehuollon laiminlyönti, on lisännyt ruokamäärää monilla alueilla ja aiheuttanut lokkien runsastumista sekä konfliktitilanteita kaupungeissa. Monissa maissa lokit ovat suojeltuja, ja niiden pesintää säädellään kansallisten ja EU:n lintudirektiivien puitteissa; paikallisia hallintatoimia voidaan tarvita pesimäkantojen tai häiriöiden hallitsemiseksi.

Erot samankaltaisiin lajeihin

• Kalalokki (Larus canus) on pienempi ja siipienkuvioiltaan hillitympi; silakkalokki on kookkaampi ja rungoltaan tanakampi.
• Aikuisen silakkalokin suurempi koivu, vahvempi kuono ja selkeämmät mustat siivenkärjet erottavat sen useimmista pienemmistä lokkilajeista.

Silakkalokki on helppo havaita kookkaana, valko-harmaana linnuna tyypillisillä lokkien äänillä ja käyttäytymisellä. Kaupunki- ja satama-alueilla sen yleisyys tekee siitä monille arkipäiväisen, mutta biologisesti kiinnostavan lajin, joka reagoi herkästi ympäristön muutoksiin.

Kysymyksiä ja vastauksia

Kysymys: Mikä on silakkilokki?

K: Kuinka pitkäksi silakkalokki voi kasvaa?

K: Missä silakkalokki pesii?

K: Muuttuvatko kaikki lokit talvella?

Kysymys: Missä muualla kuin rannikoilla tavataan eurooppalaisia silakkalokkeja?

K: Onko silakkalokki yleinen Länsi-Euroopassa?

K: Mikä on silakkalokin tieteellinen nimi?

Hae kirjaimella