Ensisijaisesti on ymmärrettävä, että hindulaisuudessa jumalan tai jumalattaren käsite eroaa monoteististen uskontojen käsitteestä. Useimpien aasialaisten kulttuurien jumalat ovat esikuvallisia ja jäljiteltäviä huippuyksilöitä: heissä korostuvat inhimilliset hyveet, tarinat ja moraaliset opetukset. Ne eivät ole välttämättä täysin absoluuttisia eikä niiden toimia ole aina tarkoitus selittää ainoana lopullisena totuutena. Jokainen jumaluus edustaa tiettyjä ihmisluonteen puolia ja hengellisiä päämääriä. Hindulaisuudessa on monia uskomuksia eri jumaluuksista, ja eri perinteissä joku tietty jumala tai jumalatar voi olla ylivertainen.

Parabrahman — korkein todellisuus

Useimmissa hindulaisuuden suuntauksissa korostetaan sitä, että kaikkea ilmaiseva perimmäinen todellisuus on yksi ja sama. Tätä korkeinta jumalallista voimaa kutsutaan usein Parabrahmaniksi tai Para Brahmaniksi: se on muodoton, kaiken yläpuolella oleva olemus, joka antaa elämän ja olemassaolon kaikelle. Eri lahkoissa ja perinteissä samaa perimmäistä todellisuutta voidaan lähestyä eri muotojen kautta ja nimet vaihtuvat esimerkiksi muotoihin kuten Vishnu tai Narayana, Adi Parashakti/Shakti tai Durga, ja Shiva tai Mahadeva. Näitä pidetään usein Parabrahmanin ilmenemismuotoina, joita palvotaan eri tavoilla.

Trimurti: Brahma, Vishnu ja Shiva

Hindulaisuuden perinteisessä käsityksessä on tunnettu ajatus niin kutsutusta Trimurtista, jossa toiminnat jakautuvat kolmeen päärooliin:

  • Brahma — luoja. Brahmaa pidetään maailmankaikkeuden luojana, mutta hänen palvontansa on yleisesti vähäisempää ja hänen temppeleitään on vähän.
  • Vishnu — säilyttäjä. Vishnua kunnioitetaan vaisnavi-perinteessä ylimpänä jumalana (Paramatmana), ja hän ilmestyy maailmaan palauttamaan dharman eli kosmisen järjestyksen.
  • Shiva — tuhoaja ja muuntaja. Shaivi-perinteessä Shiva on korkein, hän tuhoaa vanhentunutta ja mahdollistaa uudistumisen.

Monille hinduille tämä ei ole ristiriitaista: Brahma, Vishnu ja Shiva nähdään eri toiminnoissa parhaita ilmentymiä yhdestä korkeammasta todellisuudesta. Toisaalta eri lahkoissa yksi näistä voi olla selkeästi ylivertainen.

Devi ja Shakti — jumalattaren voima

Devi tai Shakti tarkoittaa jumalattaren puolta: luovaa, hoivaavaa ja samalla tuhoavaa voimaa. Hindulaisuudessa nähdään usein, että kaikki devi-devat ovat saman muodottoman Parambrahmanin eri ilmenemismuotoja. Hindulaisuudessa devi-devoja pidetään korkeasti kehittyneinä henkisinä olentoina, ja ne esitetään usein ihmismuodossa tai osittain ihmis- ja osittain eläinmuodossa. Joskus ne esitetään myös elottomina olentoina ja kasveina. Tunnettuja muotoja ovat esimerkiksi Durga, Kali, Lakshmi ja Parvati; Shakti-perinteessä Adi Parashakti nähdään usein kaikkein korkeamman jumaluuden muodossa.

Avataarit — jumalan ilmestymiset

Avatareilla (alkuperäiseltä nimeltään avatāra) tarkoitetaan jumalallisen voiman tai henkilön astumista näkyvään maailmaan inkarnaation kautta. Erityisesti Vishnun yhteydessä tunnetaan lukuisia avatareja, joiden tehtävänä on palauttaa dharma ja pelastaa olentoja. Avatareja voi esiintyä ihmisenä, eläimenä tai yhdistelminä; tarkoitus on aina auttaa maailmaa vaikeina aikoina.

Yleisimpänä esimerkkinä mainitaan niin sanottu dashavatara (kymmenen pääavataaria), joihin eri perinteissä luetaan esimerkiksi:

  • Matsya (kala)
  • Kurma (kilpikonna)
  • Varaha (sika)
  • Narasimha (puolieläin, puolimies)
  • Vamana (kääpiö)
  • Parashurama (aseenkäyttäjä)
  • Rama (oikeudenmukaisuuden esikuva)
  • Krishna (moniulotteinen opettaja ja pelastaja)
  • Buddha (joissain traditioissa luetaan Vishnun avatari)
  • Kalki (tuleva avatari, joka ilmestyy ajan lopussa)

Lista ja sisältö vaihtelevat perinteen mukaan; esimerkiksi jotkut vaihtoivat Buddha-avataarin sijalle muita hahmoja. Avatareja käsitellään usein pyhissä kertomuksissa, kuten Ramayanassa ja Mahabharatassa, ja niiden tarinat tarjoavat moraalisia ja uskonnollisia opetuksia.

Termit, jumalattaret ja palvonta

Muita yleisiä nimityksiä hindujumalalle ovat esimerkiksi Ishvara, Bhagavan, Bhagvati, Parmeshwara ja Paramatamana; ne korostavat jumaluuden eri puolia mutta viittaavat pitkälti samaan perinteiseen käsitykseen Brahmanista. Keskeisiä jumaluuksia ovat siis Vishnu, Shiva ja Brahma, ja vastaavat pääjumalattaret ovat usein mainitut Lakshmi, Parvati ja Saraswati.

Palvonta tapahtuu monin tavoin: temppelissä tai kotialttarilla tehdään puja-seremonioita, lausutaan rukouksia ja pyhiä nimiä, tarjotaan uhreja (esim. kukkia ja ruokaa) ja juhlitaan festivaaleja, jotka liittyvät tiettyihin jumaluuksiin (esim. Diwali, Navaratri, Holi). Jumalakuvat eli murti-hahmot ovat tärkeitä: ne toimivat välineinä yhteyden luomisessa jumalalliseen, vaikka samalla ymmärretään, että jumaluus itsessään on suurempi kuin kuva.

Yhteenveto

Hindulaisuudessa jumaluus näyttäytyy sekä moninaisuutena että yhtenä kokonaisuutena: samasta korkeimmasta todellisuudesta voi olla monta ilmenemismuotoa, ja eri lahkoissa korostetaan eri muotoja. Hindulaisuudessa ei siis ole yksiselitteistä ”yhden jumalan” käsitettä samalla tavalla kuin monoteistisissa uskonnoissa, vaan usko voi ilmetä muodollisena moninaisuutena, filosofisena monismina tai niiden yhdistelmänä.