Hindulaisuus (Sanatana Dharma) – historia, uskomukset ja rituaalit

Sana hindu tulee indoarjalaissanskriittisestä sanasta Sapta Sindhu, joka on Intian ja Pakistanin rajan länsipuolella sijaitsevan Indus-joen sanskriittinen nimi. Gavin Floodin mukaan persialaiset käyttivät sanaa hindu ihmisistä, jotka asuivat Indusjoen toisella puolella, Darius I:n kirjoituksessa, joka kirjoitettiin noin 550-486 eaa., viitataan myös hinduihin ihmisinä, jotka asuivat Indusjoen toisella puolella. Nämä merkinnät eivät viitanneet hinduihin uskontona. Varhaisimmat merkinnät, joissa viitataan hindulaisuuteen uskontona, saattavat olla Xuanzangin 7. vuosisadalla jKr. kirjoittama kiinalainen teksti Record of the Western Regions ja 'Abd al-Malik Isamin 14. vuosisadalla jKr. kirjoittama persialainen teksti Futuhu's-salatin. Tämä johtuu siitä, että uskonnon nimi on hindulaisuus, ei hindu.

Arabian kielen termi al-Hind viittasi Indus-joen toisella puolella asuviin ihmisiin. Se tarkoittaa "hindujen maata", mitä se tarkoitti, kunnes muslimit alkoivat tulla Intiaan.

Termiä hindu käytettiin myöhemmin joissakin sanskritinkielisissä teksteissä, kuten myöhemmissä Kashmirin Rajataranginissa (Hinduka, n. 1450) ja joissakin 1500-1800-luvun bengalilaisissa Gaudiya Vaishnava -teksteissä, kuten Chaitanya Charitamritassa ja Chaitanya Bhagavatassa. Näissä teksteissä erotetaan hindut muslimeista, joita kutsutaan Yavanoiksi (ulkomaalaisiksi) tai Mlecchoiksi (barbaareiksi). 1500-luvun Chaitanya Charitamrita -tekstissä ja 1600-luvun Bhakta Mala -tekstissä käytetään ilmaisua "hindu dharma". 1700-luvun lopulla eurooppalaiset kauppiaat ja siirtolaiset alkoivat kutsua intialaisten uskontojen seuraajia kollektiivisesti hinduiksi. Termi hindulaisuus, joka silloin kirjoitettiin hindooismiksi, otettiin englannin kieleen käyttöön 1700-luvulla tarkoittamaan Intiasta peräisin olevia uskonnollisia, filosofisia ja kulttuurisia perinteitä.

Hindulaisuus on monipuolista hengellisyyttä ja perinteitä koskevien ajatusten osalta, mutta sillä ei ole kirkollista järjestystä, ei kyseenalaistamattomia uskonnollisia auktoriteetteja, ei hallintoelintä, ei profeettaa (profeettoja) eikä sitovaa pyhää kirjaa; hindut voivat valita, ovatko he polyteistisiä, panteistisia, monoteistisia, monistisia, agnostisia, ateistisia vai humanistisia. Hindulaisuuden laaja-alaisuuden ja avoimuuden vuoksi määritelmän laatiminen on vaikeaa. Hindulaisuus on määritelty uskonnoksi, uskonnolliseksi perinteeksi, uskonnollisten uskomusten kokonaisuudeksi ja "elämäntavaksi". Länsimaisesta näkökulmasta hindulaisuutta kuten muitakin uskontoja kutsutaan uskonnoksi. Intiassa käytetään mieluummin termiä dharma, joka on laajempi kuin länsimainen termi uskonto.

Intian, sen kulttuurien ja uskontojen tutkiminen sekä "hindulaisuuden" määritelmä on muotoutunut kolonialismin etujen ja länsimaisten uskontokäsitysten mukaan. Nämä vaikutteet ja niiden tulokset ovat olleet 1990-luvulta lähtien keskustelun aiheena hindulaisuuden tutkijoiden keskuudessa, ja myös länsimaisen Intia-näkemyksen kriitikot ovat ottaneet ne haltuunsa.

Hindujen uskomuksiin kuuluvat (mutta eivät rajoitu pelkästään) dharma (etiikka/velvollisuudet), samsāra (syntymän, elämän, kuoleman ja uudelleensyntymisen jatkuva kiertokulku), karma (jokaisella teolla on reaktio), moksha (vapautuminen samsarasta tai vapautuminen tässä elämässä) ja erilaiset joogat (polut tai harjoitukset).

Purusharthat (ihmiselämän tavoitteet)

Hindulaisuus on hyväksynyt neljä oikeaa päämäärää tai tavoitetta ihmiselämälle: Dharma, Artha, Kama ja Moksha. Nämä tunnetaan nimellä Puruṣārthas:

Dharma (vanhurskaus, etiikka)

Dharmaa pidetään hindulaisuudessa yhtenä ihmisen tärkeimmistä tavoitteista. Dharmaa pidetään tärkeänä, koska se mahdollistaa maailmankaikkeuden ja elämän toiminnan, ja se sisältää velvollisuudet, hyveet ja "oikean elämäntavan". Hindujen dharma sisältää jokaisen yksilön uskonnolliset velvollisuudet, moraaliset oikeudet ja velvollisuudet sekä sosiaalisen järjestyksen mahdollistavat käyttäytymismallit, oikeat käytöstavat ja hyveelliset käytöstavat. Brihadaranyaka Upanishadissa se todetaan seuraavasti:

Mikään ei ole korkeampi kuin Dharma. Dharman avulla heikko voittaa vahvemman kuin kuningas. Todellakin, tuo Dharma on Totuus (Satya); siksi, kun ihminen puhuu Totuutta, sanotaan: "Hän puhuu Dharmaa"; ja jos hän puhuu Dharmaa, sanotaan: "Hän puhuu Totuutta!"." Sillä molemmat ovat yhtä.

- Brihadaranyaka Upanishad, 1.4.xiv.

Mahabharatassa Krishna sanoo, että Dharma on se, joka pitää hallussaan sekä tämän- että tuonpuoleisia asioita. (Mbh 12.110.11). Sana Sanātana tarkoittaa ikuista, ikuista tai ikuista; näin ollen Sanātana Dharma tarkoittaa, että se on dharma, jolla ei ole alkua eikä loppua.

Artha (toimeentulo, varallisuus)

Artha on hindulaisuuden toinen elämäntavoite, joka tarkoittaa rikkauden tavoittelua toimeentulon ja taloudellisen vaurauden saavuttamiseksi. Siihen kuuluvat poliittinen elämä, diplomatia ja aineellinen hyvinvointi. Artha sisältää kaikki "elämän keinot", toimet ja resurssit, jotka mahdollistavat sen, että ihminen voi olla haluamassaan tilassa, vaurautta, uraa ja taloudellista turvaa. Arthan päämäärää pidetään hindulaisuudessa ihmiselämän tärkeänä tavoitteena.

Kāma (aistillinen nautinto)

Kāma (sanskrit, Pali; devanagari: काम) tarkoittaa halua, toiveikkuutta, intohimoa, aistien nautintoa, elämän nautintoa, kiintymystä tai rakkautta, seksuaalisella tai seksuaalisella konnotaatiolla tai ilman. Hindulaisuudessa kamaa pidetään tärkeänä ja terveenä ihmiselämän päämääränä, kun sitä tavoitellaan uhraamatta dharmaa, arthaa ja mokshaa.

Mokṣa (vapautuminen, vapaus samsarasta)

Moksha (sanskritiksi मोक्ष mokṣa) tai mukti (sanskritiksi मुक्ति) on hindulaisuuden perimmäinen ja tärkein päämäärä. Eräässä koulukunnassa moksha tarkoittaa vapautumista surusta, kärsimyksestä ja saṃsārasta (syntymä-uudelleensyntymiskierrosta). Toisissa hindulaisuuden koulukunnissa, kuten monistisessa, moksha tarkoittaa itsensä toteuttamista, "koko maailmankaikkeuden oivaltamista minänä".

Karma ja samsara

Karma tarkoittaa toimintaa, työtä tai tekoa, ja se on myös vedalainen teoria syystä ja seurauksesta." Teoria on yhdistelmä (1) kausaalisuutta, joka voi olla moraalista tai ei-moraalista; (2) moraalistumista, eli hyvillä tai huonoilla teoilla on seurauksia; ja (3) uudelleensyntymistä. Karma-teoria tarkoittaa ''Mitä tahansa kokemuksia ihmisellä tällä hetkellä onkin, ne johtuvat hänen menneistä teoistaan''. Nämä teot voivat olla ihmisen nykyisessä elämässä tai, joissakin hindulaisuuden koulukunnissa, hänen menneissä elämissään tehtyjä tekoja. Tätä syntymän, elämän, kuoleman ja uudelleen syntymisen kiertokulkua kutsutaan samsaraksi. Samsarasta vapautumisen mokshan kautta uskotaan takaavan pysyvän onnen ja rauhan. Hindulaiset kirjoitukset opettavat, että tulevaisuus riippuu nykyisestä toiminnasta ja menneistä teoistamme.

Moksha

Hindulaisuuden mukaan elämän perimmäinen päämäärä on moksha, nirvana tai samadhi, mutta se ymmärretään eri koulukunnissa eri tavoin.Esimerkiksi Advaita Vedanta sanoo, että saavutettuaan mokshan ihminen tuntee "sielunsa, minänsä" ja samaistuu Brahmaniin (perimmäinen todellisuus tai kaiken syy). Dvaita-koulukunnan (dualististen koulukuntien) kannattajat sanovat, että mokshan saavuttamisen jälkeen ihminen tunnistaa "sielunsa, minänsä", joka on erilainen kuin Brahman, mutta hyvin lähellä Brahmania, ja että mokshan saavuttamisen jälkeen ihminen viettää ikuisuuden loka-maailmassa (korkeammilla tasoilla). Hindulaisuuden teististen koulukuntien mukaan moksha on vapautuminen samsarasta, kun taas toisille koulukunnille, kuten monistiselle koulukunnalle, moksha on mahdollista nykyisessä elämässä ja se on psykologinen käsite.

Jumalan käsite

Hindulaisuus on moninaista ja hindulaisuus sisältää muun muassa monoteismiä, politeismiä, panenteismiä, panteismia, pandeismia, monismia ja ateismia; pohjimmiltaan se riippuu yksilöiden valinnoista ja siksi joskus hindulaisuutta kutsutaan henoteistiseksi (eli se sisältää omistautumisen yhdelle jumalalle ja hyväksyy samalla muiden jumalten olemassaolon), mutta kaikki tällaiset termit ovat liian yleistäviä.

Hindut uskovat, että kaikilla elävillä olennoilla on sielu. Tätä jokaisen elävän olennon sielua tai todellista "minää" kutsutaan ātmaniksi. Sielun uskotaan olevan ikuinen. Hindulaisuuden monistisen/pantheistisen (ei-dualistisen) teologian (kuten Advaita Vedanta -koulukunnan) mukaan tämä Atman on erottamaton Brahmanista. Advaita-koulukunnan mukaan elämän päämäärä on ymmärtää, että oma sielu on identtinen korkeimman sielun kanssa, että korkein sielu on läsnä kaikessa ja jokaisessa, että kaikki elämä on yhteydessä toisiinsa ja että kaikessa elämässä on ykseys. Dualistiset koulukunnat (ks. Dvaita ja Bhakti) näkevät Brahmanin korkeimpana olentona, joka on erillään yksilöllisistä sieluista. He palvovat korkeinta olentoa eri tavoin Vishnuna, Brahmana, Shivana tai Shaktina lahkosta riippuen. Jumalaa kutsutaan Ishvaraksi, Bhagavaniksi, Parameshwaraksi, Devaduksi tai Deviksi, ja näillä termeillä on eri hindulaisuuden koulukunnissa eri merkityksiä. Deviä käytetään tyypillisesti, kun viitataan naispuoliseen jumalattareen.

Hindulaisissa kirjoituksissa viitataan taivaallisiin olentoihin, joita kutsutaan devoiksi (tai devīksi naisellisessa muodossa; hindissä devataa käytetään synonyyminä devalle), mikä tarkoittaa suomeksi puolijumalia tai taivaallisia olentoja. Devat ovat olennainen osa hindukulttuuria, ja niitä kuvataan taiteessa, arkkitehtuurissa ja ikonien avulla, ja tarinoita niistä kerrotaan pyhissä kirjoituksissa, erityisesti intialaisessa eeppisessä runoudessa ja Puranoissa. Ne erotetaan kuitenkin usein Ishvarasta, henkilökohtaisesta jumalasta, ja monet hindut palvovat Ishvaraa jossakin erityisessä ilmenemismuodossaan iṣṭa devatana eli valittuna ihanteena. Valinta riippuu yksilöllisistä mieltymyksistä sekä alueellisista ja perhetraditioista. Devojen moninaisuutta pidetään Brahmanin ilmentyminä.

Hindulaisuudella ei ole keskeistä opillista auktoriteettia, eivätkä hindut väitä kuuluvansa mihinkään tiettyyn lahkoon tai perinteeseen. Hindulaisuudessa on neljä suurta lahkoa: Vaishnavismi, Shaivismi, Shaktismi ja Smarthismi.

Vaishnavismi on perinne, joka palvoo Vishnua ja hänen avataareitaan, kuten Krishnaa ja Ramaa. Tämän lahkon ihmiset ovat yleensä ei-askeettisia, luostarillisia. Näihin käytäntöihin kuuluu yhteisöllinen tanssi, kirtanien ja bhajanien laulaminen, ja jotkut uskovat, että äänillä ja musiikilla on meditatiivisia ja hengellisiä voimia.

Shaivismi on perinne, joka keskittyy Shivaan. Shaivoja vetoaa enemmän askeettiseen individualismiin, ja sillä on useita alakoulukuntia. Heidän käytäntöihinsä kuuluu bhakti-tyylinen omistautuminen, mutta he nojaavat filosofiaan, kuten advaitaan ja joogaan. Jotkut shaijat palvovat temppeleissä, mutta jotkut harjoittavat joogaa ja pyrkivät olemaan yhtä Shivan kanssa sisimmässään. Shaivas visualisoi jumalan puoliksi mieheksi, puoliksi naiseksi, mies- ja naisperiaatteiden yhdistelmäksi (Ardhanarishvara). Shaivismi on sukua shaktismille, jossa Shakti nähdään Shivan vaimona. Shaivismia harjoitetaan pääasiassa Himalajan pohjoisosissa Kashmirista Nepaliin ja Etelä-Intiassa.

Shaktismi keskittyy Shaktin tai Devin jumalattaren palvontaan kosmisena äitinä, ja sitä palvotaan pääasiassa Intian koillis- ja itäosissa, kuten Assamissa ja Bengalissa. Devi kuvataan lempeämmissä muodoissa, kuten Parvati, Shivan puoliso, tai soturijumalattarina, kuten Kali ja Durga. Yhteisön juhlallisuuksiin kuuluvat festivaalit, joista joihinkin kuuluu kulkueita ja epäjumalan upottaminen mereen tai muihin vesistöihin.

Smartism palvovat kaikkia tärkeimpiä hindujumaluuksia, kuten Shivaa, Vishnua, Shaktia, Ganeshaa, Suryaa ja Skandaa. Smarta-perinne kehittyi hindulaisuuden (varhaisen) klassisen kauden aikana noin yhteisen aikakauden alussa, jolloin hindulaisuus syntyi brahmanismin ja paikallisten perinteiden vuorovaikutuksesta. Smarta-perinne on hyvin pitkälti sama kuin Advaita Vedanta, ja sen perustajana tai uudistajana pidetään Adi Shankaraa, joka piti ominaisuuksin varustetun Jumalan (saguna Brahman) palvomista matkana, jonka tavoitteena on lopulta toteuttaa ominaisuuksin varustamaton Jumala (nirguna Brahman, Atman, itsetuntemus).

Hindutekstit ovat maailman vanhimpia ja ne on kirjoitettu sanskritiksi ja tamiliksi. Vanhin teksti on Rig Veda, joka on noin 4000 vuotta vanha.Hindutekstit voidaan jakaa kahteen osaan:

• Shruti (se mitä kuullaan)
• Smriti (mitä muistetaan)

Shruti

Shruti tai Shruthi (Sanskrit: श्रुति; IAST: Śruti; IPA/Sanskrit: [ʃrut̪i]) tarkoittaa sanskritiksi "sitä, mikä on kuultu" Näihin hindulaisuuden keskeisen kaanonin muodostaviin muinaisiin uskonnollisiin teksteihin kuuluvat neljä Vedaa mukaan lukien sen neljä liitetekstityyppiä - Samhitat, Brahmanat, Aranyakat ja varhaiset Upanishadit.

Smriti

Smriti (sanskritiksi: स्मृति, IAST: Smṛti), tarkoittaa "sitä, mikä muistetaan", on hindulaisten tekstien kokonaisuus. Smritit olivat tekstejä, jotka muistettiin ja jotka levisivät suun kautta sukupolvelta toiselle. Smriti sisältää (Mahābhāratan ja Rāmāyanan), Dharmasūtrat ja Dharmaśāstrat (tai Smritiśāstrat), Arthasaśāstrat, Purānat, Kāvyan eli runokirjallisuuden.

Hindujuhlia vietetään kaikkialla maailmassa, mutta pääasiassa Intiassa ja Nepalissa. Näihin festivaaleihin kuuluu palvontaa, uhrauksia jumalille, paastoamista, rituaaleja, messuja, hyväntekeväisyyttä, juhlia, Pujaa jne. Festivaaleilla juhlitaan pääasiassa hindumytologian tapahtumia, vuodenaikojen vaihtelua ja aurinkokunnan muutoksia. Eri lahkot juhlivat eri festivaaleja, mutta suurin osa hinduista juhlii festivaaleja kuten Diwali, Holi, Shivratri, Raksha Bandhan, Janamashtmi jne.

Jaksotus

Hindulaisuus voidaan jakaa seuraaviin aikakausiin

• Prevediset uskonnot (esihistoria ja Induslaakson sivilisaatio; noin vuoteen 1500 eaa. saakka);
• Veda-kausi (noin 1500-500 eaa.);
• "Toinen kaupungistuminen" (n. 500-200 eaa.);
• Klassinen hindulaisuus (n. 200 eKr. - 1100 jKr.);[huom. 20]
• Esiklassinen hindulaisuus (n. 200 eaa. - 300 jKr.);
• "Kulta-aika" (Gupta-valtakunta) (n. 320-650 eKr.);
• Myöhäisklassinen hindulaisuus - Puranilainen hindulaisuus (n. 650-1100 jKr.);
• Islam ja hindulaisuuden lahkot (n. 1200-1700 CE);
• Moderni hindulaisuus (noin vuodesta 1800).

Kuvat

Hindulaisuuden alkuperää ei tunneta, mutta varhaisimmat jäljet hindulaisuudesta ovat peräisin mesoliittiselta ajalta, kuten Bhimbetkan kalliomaalauksista, jotka ovat peräisin ajalta 30 000 eaa. tai vanhemmalta ajalta, sekä neoliittiselta ajalta. Joidenkin uskonnollisten käytäntöjen voidaan katsoa saaneen alkunsa vuonna 4000 eaa. Useita heimojen uskontoja on edelleen olemassa, vaikka niiden käytännöt eivät välttämättä muistuta esihistoriallisten uskontojen käytäntöjä.

Erään näkemyksen mukaan varna-järjestelmä, joka myöhemmin muuttui kastijärjestelmäksi Britannian vallan aikana, osoittaa, miten vahvasti monet ovat suhtautuneet siihen, että jokainen ihminen seuraa omaa dharmaansa eli määrättyä polkuaan. Monien hindujen mielestä se on vastoin dharman todellista merkitystä. Varnalla on kuitenkin suuri merkitys hindulaisessa yhteiskunnassa. Sen myöhempi muuttuminen kastijärjestelmäksi Intian brittivallan aikana menetti suosionsa ja siitä tuli laiton Intian itsenäistymisen jälkeen.

Mandirissa (temppelissä) tapahtuu Puja (palvonta). Mandirien koko vaihtelee pienistä kyläpyhäköistä suuriin rakennuksiin, joita ympäröivät muurit. Ihmiset voivat myös käydä mandirissa milloin tahansa rukoilemassa ja osallistua bhajaneihin (uskonnollisiin lauluihin). Hindut rukoilevat myös kotona, ja usein heillä on erityinen huone, jossa on pyhäkkö tietyille jumalille.

Temppeleiden rakentaminen alkoi Intiassa lähes 2000 vuotta sitten. Vanhimpia tiilestä ja puusta rakennettuja temppeleitä ei enää ole olemassa. Myöhemmin kivestä tuli suosituin materiaali. Temppelit merkitsivät hindulaisuuden siirtymistä rituaalisten uhrausten vedalaisesta uskonnosta bhakti-uskontoon eli rakkauden ja omistautumisen uskontoon henkilökohtaista jumaluutta kohtaan. Temppeleiden rakentamista ja palvontatapaa säätelevät muinaiset sanskritinkieliset kirjoitukset, joita kutsutaan agamaksi ja joita on useita ja jotka käsittelevät yksittäisiä jumaluuksia. Intian eri osien temppelien arkkitehtuurissa, tavoissa, rituaaleissa ja perinteissä on huomattavia eroja. Temppelin rituaalisen vihkimisen aikana temppelin pääjumaluuden kivijumaluuteen kutsutaan rituaalin avulla universaalin, kaiken kattavan Brahmanin läsnäolo, mikä tekee jumaluudesta ja temppelistä pyhän ja jumalallisen.

Bhakti-koulut

Bhakti-koulukunta on saanut nimensä hindulaisesta termistä, joka tarkoittaa autuaallista, epäitsekästä ja ylivoimaista rakkautta Jumalaan rakastettuna Isänä, Äitinä, Lapsena tai missä tahansa suhteessa, joka vetoaa hartaan sydämeen. Bhaktin filosofia pyrkii hyödyntämään universaalia jumaluutta henkilökohtaisen muodon kautta, mikä selittää sen, että Intiassa on niin paljon jumalia ja jumalattaria, jotka usein heijastavat pienten alueiden tai ihmisryhmien ainutlaatuisia taipumuksia. Se nähdään eräänlaisena joogan eli yhdistymisen muotona, ja siinä pyritään liuottamaan ego Jumalaan, sillä tietoisuus kehosta ja rajallisesta mielestä minänä nähdään jakavana tekijänä henkisessä oivaltamisessa. Pohjimmiltaan Jumala on se, joka saa aikaan kaiken muutoksen, joka on kaikkien tekojen lähde ja joka toimii hartaan kautta rakkautena ja valona. Hartaan 'syntien' ja pahojen tekojen sanotaan putoavan pois itsestään, hartaan kutistuvan, rajoittuneisuuden jopa ylittyvän Jumalan rakkauden kautta. Bhakti-liikkeet nuorensivat hindulaisuutta ilmaisemalla voimakkaasti uskoaan ja vastaamalla Intian emotionaalisiin ja filosofisiin tarpeisiin. Niiden voidaan oikeutetusti sanoa vaikuttaneen hindujen rukouksen ja rituaalien suurimpaan muutosaaltoon sitten muinaisajan.

Hinduperinteessä suosituin tapa ilmaista rakkautta Jumalaa kohtaan on ollut puja eli rituaalinen hartaus, jossa käytetään usein murtia (patsasta) yhdessä mantrojen muodossa olevan meditatiivisen rukouksen laulamisen tai laulamisen kanssa.

Pudjan suorittamisen yhteydessä lauletaan joskus myös hartaita lauluja, joita kutsutaan bhajaneiksi (kirjoitettu pääasiassa 1300-1700-luvuilla), kirtaniksi (ylistys) ja artiksi (vedalaisen tulirituaalin suodatettu muoto). Tämä melko orgaaninen hartausjärjestelmä pyrkii auttamaan yksilöä luomaan yhteyden Jumalaan symbolisen välineen kautta. Sanotaan kuitenkin, että bhakta pystyy kasvavan yhteyden kautta Jumalaan lopulta välttämään kaiken ulkoisen muodon ja uppoutumaan kokonaan totuudessa olevan erilaistumattoman rakkauden autuuteen.

Kaiken kaikkiaan bhakti synnytti suuren määrän hartauskirjallisuutta, musiikkia ja taidetta, jotka ovat rikastuttaneet maailmaa ja antaneet Intialle uuden hengellisen sysäyksen, jossa vältetään tarpeettomia rituaaleja ja keinotekoisia sosiaalisia rajoja. Katso lisätietoja bhaktijoogasta.

Tantrismi

Tunnetuimman länsimaisen tantrik-oppineen, Sir John Woodroffen (salanimi Arthur Avalon) mukaan: "Intian Tantrat, joita on lukuisia, muodostavat Kaliyugan kirjoituksen (Shastra), ja sellaisenaan ne ovat nykyisen ja käytännöllisen ortodoksisen 'hindulaisuuden' laajamittainen lähde. Tantra Shastra on itse asiassa, ja olipa sen historiallinen alkuperä mikä tahansa, Vaidika Karmakandan kehittelyä, joka julistettiin tuon aikakauden tarpeisiin. Shiva sanoo: "Kali-ajan ihmisten hyväksi, jotka ovat vailla energiaa ja joiden olemassaolo on riippuvainen heidän syömästään ruoasta, on annettu Kaula-oppi, oi onnellinen!" (luku IX, jae 12). Tantraan meidän on siis katsottava, jos haluamme ymmärtää oikein sekä rituaaleja, joogaa että kaikenlaista sadhanaa, samoin kuin niitä yleisiä periaatteita, joiden objektiivinen ilmentymä nämä harjoitukset vain ovat."" (Johdanto Sir John Woodroffen käännökseen "Mahanirvana Tantra.")

Sana "tantra" tarkoittaa "tutkielmaa" tai "jatkumoa", ja sitä käytetään moniin mystisiin, okkultistisiin, lääketieteellisiin ja tieteellisiin teoksiin sekä niihin, joita me nykyään pidämme "tantrallisina". Useimmat tantrat on kirjoitettu myöhäiskeskiajalla, ja ne ovat peräisin hindulaisesta kosmologiasta ja joogasta.

Ahimsa ja lehmä

Monet hindut ovat kasvissyöjiä (eivät syö lihaa), koska he kunnioittavat elämää. Noin 30 prosenttia nykyisestä hinduväestöstä, erityisesti Etelä-Intian ortodoksisissa yhteisöissä, tietyissä pohjoisissa osavaltioissa, kuten Gujaratissa, ja monilla brahmanien alueilla eri puolilla manteretta, on kasvissyöjiä.

Useimmat hindut, jotka syövät lihaa, eivät syö naudanlihaa. Jotkut eivät edes käytä nahkatuotteita. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että monet hindut ovat luottaneet lehmään niin paljon kaikenlaisten maitotuotteiden, peltojen muokkauksen ja lannoitteiden polttoaineen osalta, että lehmän asema ihmiskunnan vapaaehtoisena "hoivaajana" kasvoi niin, että se on melkein kuin äitihahmo. Vaikka useimmat hindut eivät palvo lehmää ja naudanlihan syönnin kieltävät säännöt syntyivät kauan sen jälkeen, kun Vedat oli kirjoitettu, lehmällä on edelleen kunnioitettu asema hinduyhteisössä. Sanotaan, että Krishna on sekä Govinda (lehmien paimen) että Gopala (lehmien suojelija), ja Shivan palvelija on Nandi, härkä. Kun korostetaan kasvissyöntiä (jota lihaa syövät hindutkin yleensä noudattavat uskonnollisina päivinä tai erityistilaisuuksissa) ja lehmän pyhää luonnetta, ei ole ihme, että useimmissa Intian pyhissä kaupungeissa ja alueilla on kielletty lihatuotteiden myynti, ja hindujen keskuudessa on liikehdintä lehmien teurastuksen kieltämiseksi paitsi tietyillä alueilla, myös koko Intiassa.

Hindu-symbolit

Hindut käyttävät monia symboleja ja merkkejä. Kaksi tärkeintä hindujen käyttämää symbolia ovat "Aum" ja "Swastika (hindulaisuus)".

Palvontamuodot: murtikset ja mantrat.

Toisin kuin yleisesti luullaan, harjoitettu hindulaisuus ei ole polyteististä eikä tiukasti monoteistista. Hindujen palvomat erilaiset hindujumalat ja avatarit ymmärretään Yhden Totuuden eri muodoiksi, jotka joskus nähdään pelkän jumalan yläpuolella ja muodottomana Jumalallisena Pohjana (Brahman), joka on sukua monismille, mutta ei rajoitu siihen, tai yhdeksi monoteistiseksi periaatteeksi, kuten Vishnu tai Shiva.

Hindut ymmärtävät, että yksi totuus voi näyttäytyä eri ihmisille erilaisena riippumatta siitä, uskovatko he yhteen lähteeseen muodottomana (nirguna brahman, ilman attribuutteja) vai henkilökohtaisena jumalana (saguna brahman, jolla on attribuutteja). Hindulaisuus kannustaa hartaita kuvaamaan ja kehittämään henkilökohtaisen suhteen valitsemaansa jumaluuteen (ishta devata) jumalan tai jumalattaren muodossa.

Joidenkin laskentojen mukaan 80 prosenttia ihmisistä palvoo jotakin Vishnun muotoa (tunnetaan nimellä vaishnavit) ja loput 20 prosenttia Shivaa (kutsutaan nimellä shaivaitit) ja Shaktia, mutta tällaiset luvut ovat ehkä harhaanjohtavia. Valtaosa hinduista palvoo monia jumalia saman Totuuden prisman monivärisinä muotoina. Suosituimpia ovat muun muassa Vishnu (Krishna tai Rama), Shiva, Devi (Äiti monina naispuolisina jumalina, kuten Lakshmi, Saraswati, Kali ja Durga), Ganesha, Skanda ja Hanuman.

Mainittujen jumaluuksien palvonta tapahtuu usein kuvien tai ikonien (murti) avulla, joiden ei sanota olevan itse Jumala, vaan jumalankantajan tietoisuuden kanavia, ihmissielun merkkejä, jotka merkitsevät Jumalan rakkauden ja suuruuden sanoinkuvaamatonta ja mittaamatonta luonnetta. Ne ovat suuremman periaatteen symboleja, jotka edustavat, eikä niiden koskaan oleteta olevan itse käsite tai kokonaisuus. Näin ollen hindujen kuvien palvonta on eräänlaista ikonolatriaa, jossa symboleja kunnioitetaan jumaluuden oletettuina merkkeinä, toisin kuin epäjumalanpalvelusta, josta hinduja usein (virheellisesti) syytetään. Lisätietoja tästä palvonnan muodosta on kohdassa murti.

Mantra

Hindut käyttävät useita rukouksia ja sanaryhmiä. Joitakin sanaryhmiä kutsutaan mantroiksi. Näiden sanojen sanotaan antavan puhujalle syvemmän keskittymisen ja ymmärryksen, jolloin hän pääsee lähemmäksi Brahmania. Tunnettu mantra on om tai aum. Se symboloi Brahmania, ja se on usein avaussana monissa rukouksissa. Jotta mantra lausuttaisiin hyvin, se on lausuttava hitaasti ja syvällä äänellä.

Intian, Mauritiuksen ja Nepalin kansakunnissa sekä Indonesian Balin saarella on enemmän hinduja kuin muita kuin hinduja.Näissä kansakunnissa, erityisesti Nepalissa ja Intiassa, hindulaisuus on hyvin suosittua. Näissä maissa on myös paljon hinduja:

• Intia (1,1 miljardia),
• Bangladesh (12 miljoonaa),
• Sri Lanka (2,5 miljoonaa),
• Yhdysvallat (2,0 miljoonaa)
• Pakistan (3,3 miljoonaa),
• Etelä-Afrikka (1,2 miljoonaa),
• Yhdistynyt kuningaskunta (1,2 miljoonaa),
• Malesia (1,1 miljoonaa),
• Kanada (0,7 miljoonaa),
• Fidži (0,5 miljoonaa),
• Trinidad ja Tobago (0,5 miljoonaa),
• Guyana (0,4 miljoonaa),
• Alankomaat (0,4 miljoonaa),
• Singapore (0,3 miljoonaa)
• Myanmar (0,3 miljoonaa),
• Suriname (0,2 miljoonaa),
• Australia (0,1 miljoonaa).

Myös entisen Neuvostoliiton maissa, erityisesti Venäjällä ja Puolassa, on vahvoja hinduyhteisöjä. Indonesian saarilla Jaavalla, Sulawesilla, Sumatralla ja Borneolla on myös suuria hinduväestöjä. Joogavirrassaan hindulaisuus on vieläkin laajemmalle levinnyt kaikkialla maailmassa, sillä pelkästään Yhdysvalloissa on 30 miljoonaa (alle yksi prosentti ei voi olla 30 miljoonaa Yhdysvaltain väestöstä) hindua.