Hiragana – Japanin tavumerkistö: merkitys, käyttö ja historia
Hiragana on osa japanilaista kirjoitusjärjestelmää. Japanin kirjoitusjärjestelmä koostuu yleensä kanjeista, joita käytetään lauseen pääsanoihin, yleensä sisällön sanoihin, ja hiraganoista, joita käytetään kieliopin muodostaviin pieniin sanoihin (englanniksi nämä olisivat sanoja kuten "from" ja "his"), joita kutsutaan partikkeleiksi. Hiraganaa käytetään myös joidenkin sanojen päätteisiin.
Merkitys ja käyttö
Hiragana on yksi kahdesta japanin kana-järjestelmästä (toinen on katakana, jota käytetään lähinnä vierasperäisten sanojen ja nimien kirjoittamiseen). Hiraganaa käytetään erityisesti:
- johdannaisiin ja taivutuspäätteisiin (okurigana),
- partikkeleihin ja muihin kieliopillisiin elementteihin,
- furiganana kanjien ylä- tai vieressä osoittamaan niiden ääntämisen,
- kokotekstinä esimerkiksi lasten kirjoissa, oppikirjoissa ja laulujen sanoissa, joissa halutaan selkeä ääntämismerkintä.
Hiragana on keskeinen väline tekstin luettavuudessa, koska kanji ei yksinään riitä ilmaisemaan tiettyjä kieliopillisia muotoja. Siksi useimmissa lauseissa käytetään kanjia ja hiraganaa yhdessä.
Kirjainten luonne ja ääntäminen
Hiragana on tavu, mikä tarkoittaa, että jokainen hiragana-merkki tarkoittaa tavua. Näin ollen se eroaa englannin kaltaisesta kielestä, jossa käytetään aakkosia, joissa suurin osa kirjaimista edustaa yhtä äännettä (foneemia). Perushiraganoita on 46 (ns. gojūon-alue), ja niiden perusteella muodostetaan suurin osa japanin tavujen äänteistä.
Jokainen hiragana-merkki edustaa joko vokaalia (kuten "a": あ), konsonanttia, jota seuraa vokaali (kuten "ka": か), tai tavun lopussa olevaa äännettä "n": (ん), vaikka joskus tämä kuulostaa enemmänkin "m"- tai "ng"-merkiltä.
Hiraganoihin kuuluvat myös muunnellut merkit:
- dakuten (””): esimerkiksi か → が, さ → ざ (ääntämisen koventaminen, esim. k → g, s → z)
- handakuten (°): käytetään pääosin h-sarjassa, esim. は → ぱ (h → p)
- yōon eli pienet や/ゆ/よ -yhdistelmät: esimerkiksi きゃ, きゅ, きょ tuottavat äänteitä kuten "kya", "kyu", "kyo"
- pieni tsu (っ), joka merkitsee konsonantin geminaatiota eli kaksoisconsonanttia (esim. きって 'kitte')
- pitkät vokaalit kirjoitetaan hiraganassa yleensä lisäämällä sama vokaali uudelleen (esim. おばあさん 'obaasan'), kun taas katakanassa tavallisesti käytetään pitkää viivaa (ー).
Nämä laajennukset mahdollistavat koko japanin foneemisen repertuaarin kirjoittamisen hiraganalla.
Historia ja kulttuurinen tausta
Hiraganan historia liittyy kanjin käyttöön. Alun perin japanilaiset käyttivät kanjeja ilmaistakseen sanojen merkityksiä, mutta kanji sopi huonosti kaikenlaisiin japanin kieliopin tarpeisiin. Niinpä kanjien merkitystä ja muotoa alettiin käyttää äänneiden merkitsemiseen (ns. manyōgana), josta kehittyivät kana-järjestelmät. Hiraganan yksinkertaistetut muodot vakiintuivat erityisesti Heian-kaudella.
Hiraganaa pidettiin aiemmin naisten kirjoitusasuna, kun taas miehet kirjoittivat kanjilla. Tämän vuoksi monet varhaiset japanilaiset kertomukset, runot ja päiväkirjat on kirjoitettu hiraganalla tai hiraganapainotteisesti. Myöhemmin myös buddhalaiset papit, kuten Rennyo (k. 1498), käyttivät hiraganaa levittääkseen uskonnollista sanomaa, jotta se olisi helposti ymmärrettävissä ja luettavissa kaikille.
Modernina aikana hiragana on vakiintunut osaksi yleistä kirjoitusta eikä sitä pidetä enää sukupuoleen liittyvänä. Lisäksi opetusuudistukset ja standardisointi (esim. nykyisen modernin kana- ja kanjijärjestelmän vakiintuminen) ovat tehneet siitä standardoidun kirjoitusmuodon.
Esimerkkejä ja kielioppikäyttö
Esimerkkinä siitä, miten kieliopillisia päätteitä käytetään, voidaan ottaa verbi "syödä", joka on食べる (taberu). Tässä sanan "syödä" (tässä tapauksessa lausutaan "ta") pääosa on kanji 食. Kaksi muuta tavua: "be-ru" on hiragana (べる). Sanoaksesi "minä söin" tai "sinä söit" jne. sanoisit "tabemashita", kirjoitettuna食べました ("be-ma-shi-ta" kirjoitetaan hiragana).
Tässä näkyykin yksi hiraganan tärkeimmistä tehtävistä: kanjien täydentäminen taivutusmuodoilla ja partikkelien merkitseminen. Esimerkiksi verbin vartalo (tässä 食) ilmaisee merkityksen, ja hiragana kertoo ajan, persoonan tai kohteliaisuuden tason (esim. -ます, -た).
Oppiminen ja käytännön vinkkejä
Hiragana on usein ensimmäinen askel japanin opiskelussa. Käytännön vinkkejä oppimiseen:
- Opettele perus 46 merkkiä (gojūon) järjestelmällisesti ja käytä muistitekniikoita.
- Harjoittele oikeaa stroke order'ia (vetojärjestystä) — se nopeuttaa kirjoittamista ja tekee merkeistä selkeämpiä.
- Opi dakuten- ja handakuten-muunnokset sekä yōon-yhdistelmät ja pieni っ (sokuon).
- Lue lapsille tarkoitettuja kirjoja ja tekstejä, joissa käytetään paljon hiraganaa ja furiganaa.
- Käytä sovelluksia, flash-kortteja ja kirjoitusharjoituksia automaation saavuttamiseksi.
Kana-järjestelmät (hiragana ja katakana) ovat melko helppoja oppia verrattuna kanjiin, joka vaatii vuosien harjoittelua. Moni opiskelija oppii kana-taidot muutamassa viikossa, mutta vankka osaaminen vaatii toistoa ja käytännön lukemista.
Muita huomioita
Japania voidaan kirjoittaa sekä vaakasuoraan (vasemmalta oikealle) että pystysuoraan (ylhäältä alas). Hiragana toimii molemmissa suuntauksissa. Furigana-merkinnät (pienet hiraganamerkit kanjien ylä- tai viereen) ovat yleisiä koulukirjoissa, sanomalehdissä ja oppaissa, joissa halutaan helpottaa lukemista tai osoittaa erikoislausunta.
Yhteenvetona: hiragana on perustavaa laatua oleva osa japanin kirjoitusta — se ilmaisee ääntämiä, kielioppia ja auttaa kanjien lukemisessa. Se on käytännöllinen, systemaattinen ja hyvä ensimmäinen askel japanin kielen opiskelussa.
Hiragana-taulukko
Tärkeimmät hiragana-merkit on esitetty tässä taulukossa.
| vokaalit | yōon | ||||||
| あ a | い i | う u | え e | お o | (ya) | (yu) | (yo) |
| か ka | き ki | く ku | け ke | こ ko | きゃ kya | きゅ kyu | きょ kyo |
| さ sa | し shi | す su | せ se | そ niin | しゃ sha | しゅ shu | しょ sho |
| た ta | ち chi | つ tsu | て te | と to | ちゃ cha | ちゅ chu | ちょ cho |
| な na | に ni | ぬ nu | ね ne | の ei | にゃ nya | にゅ nyu | にょ nyo |
| は ha | ひ hei | ふ fu | へ hän | ほ ho | ひゃ hya | ひゅ hyu | ひょ hyo |
| ま ma | み mi | む mu | め minä | も mo | みゃ mya | みゅ myu | みょ myo |
| や ya | ゆ yu | よ yo | |||||
| ら ra | り ri | る ru | れ re | ろ ro | りゃ rya | りゅ ryu | りょ ryo |
| わ wa | ゐ wi | ゑ me | を wo | ||||
| ん n | |||||||
| が ga | ぎ gi | ぐ gu | げ ge | ご go | ぎゃ gya | ぎゅ gyu | ぎょ gyo |
| ざ za | じ ji | ず zu | ぜ ze | ぞ zo | じゃ ja | じゅ ju | じょ jo |
| だ da | ぢ (ji) | づ (zu) | で de | ど do | ぢゃ (ja) | ぢゅ (ju) | ぢょ (jo) |
| ば ba | び bi | ぶ bu | べ olla | ぼ bo | びゃ bya | びゅ byu | びょ byo |
| ぱ pa | ぴ pi | ぷ pu | ぺ pe | ぽ po | ぴゃ pya | ぴゅ pyu | ぴょ pyo |
Huomaa, että ääni "hu" on tuntematon japaniksi, joten ふ lausutaan "fu" ja "f", joka puhalletaan kevyesti, kuten joku puhaltaa kynttilän.
Ääntävien äänteiden "g", "d", "z" ja "b" kirjoittamiseksi lisätään kaksi pientä viivaa, joita kutsutaan dakuteniksi (゛), äänettömillä äänteillä "k", "t", "s" ja "h" alkavien merkkien jälkeen. Äänteen "p" äänteen "h" jälkeen lisätään ympyrä (゜). Esimerkiksi: は antaa äänteen "ha"; ば antaa äänteen "ba"; ぱ antaa äänteen "pa".
Joskus kun sanat yhdistetään yhdyssanoiksi, toisen osan ensimmäinen äänne muuttuu äänettömästä äänteeksi. Esimerkiksi: "hana": はな (nenä) + ち "chi" (veri) tulee はなぢ "hanaji" (nenäverenvuoto).
Joihinkin japanilaisiin tavuihin, joissa on liukuvia äänteitä, lisätään pieni versio hiraganan sanoista ya, yu tai yo (ゃ, ゅ ja ょ) Tätä kutsutaan nimellä "yōon". Esim: "sha" kuulostaa "shi "+"ya", joten "densha" (raitiovaunu) kirjoitetaan でんしゃ. Pieni "tsu" っ, jota kutsutaan "sokuoniksi", osoittaa kaksoiskonsonantin: "Nippon" (Japani) kirjoitetaan にっぽん. Ilman pientä "tsu"-merkkiä ensimmäinen tavu kuulostaisi sanalta "polvi".
Japanin kielen kirjoittamista opetteleva oppilas voi aloittaa hiraganalla tai katakanalla. Hiragana on japanin kirjoituksen oppimisen perusta. Jos kuitenkin joku aikoo matkustaa Japaniin ja haluaa vain tunnistaa muutaman sanan, katakana on hyödyllisempi, sillä se auttaa lukemaan monia liikennemerkkejä, kauppojen nimiä ja ravintoloiden ruokalistoilla olevia nimiä.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on hiragana?
V: Hiragana on osa japanilaista kirjoitusjärjestelmää. Se on tavukirjain, mikä tarkoittaa, että jokainen hiragana-merkki edustaa tavua. Sitä käytetään kieliopin muodostaviin pieniin sanoihin ja myös joidenkin sanojen päätteisiin.
K: Miten se eroaa englannin kaltaisista aakkosista?
V: Englannin kaltaisissa aakkosissa useimmat kirjaimet edustavat yhtä äännettä (foneemia). Hiraganassa kukin kirjain merkitsee sen sijaan tavua.
K: Kuka perinteisesti kirjoitti hiraganalla?
V: Perinteisesti naiset kirjoittivat hiraganalla ja miehet kanjilla. Murasaki Shikibu oli yksi esimerkki, joka kirjoitti kirjoja, runoja ja lauluja hiraganaa käyttäen. Myöhemmin buddhalaiset papit, kuten Rennyo (k. 1498), alkoivat myös kirjoittaa uskonnollisia viestejä hiraganaa käyttäen, jotta useammat ihmiset voisivat lukea niitä.
K: Onko se helppo oppia?
V: Molemmat kana-järjestelmät (hiragana ja katakana) ovat melko helppoja oppia verrattuna kanjiin, jotka vaativat vuosien harjoittelua - yleensä molemmat kanat oppii kahdessa viikossa tai alle!
K: Onko hiraganalla erityisiä käyttötarkoituksia?
V: Joskus kokonaisia tekstejä voidaan kirjoittaa hiraganalla, jotta niitä olisi helpompi lukea - tätä käytetään usein pienille lapsille tai japanin kielen opettelua aloitteleville opiskelijoille suunnatuissa kirjoissa tai kirjoitettaessa sanoituksia musiikin alle, kun on tärkeää osoittaa, miten ne sopivat musiikkiin. Harvinaisten tai outojen kanjien yläpuolella voi myös olla furigama-merkkejä, jotka kirjoitetaan hirganalla ja jotka osoittavat, miten ne pitäisi lausua.
K: Voitko antaa esimerkin siitä, miten kieliopillisia päätteitä käytetään hirganan kanssa?
V: Kyllä! Jos esimerkiksi otamme verbin "syödä", joka on 食べる (taberu), niin tämän sanan pääosa "syödä" (lausutaan "ta") kirjoitetaan kanjiksi 食, kun taas kaksi muuta tavua "be-ru" kirjoitetaan hirganaksi べる . Sanoaksesi "minä söin" tai "sinä söit" jne. sanoisit tabemashita, joka kirjoitettaisiin 食べました ja "be-ma-shi-ta" kirjoitettaisiin Hirgana べました。.
