Japanin kieli – hiragana, katakana, kanji, kielioppi ja alkuperä
Japanin kieli (japani: 日本語, latinaksi Nihongo) on Japanin virallinen kieli Itä-Aasiassa ja äidinkielenä yli 125 miljoonalle puhujalle. Se kuuluu jaaponin kieliperheeseen (tunnetaan myös nimellä japonilaiset kielet), johon kuuluvat myös uhanalaiset Ryukyuanin kielet. Japanin ja korea-kielen mahdollisesta sukulaisuudesta on esitetty hypoteeseja, mutta valtavirran kielitiede pitää niitä erillisinä. Muita esitettyjä yhteyksiä on liitetty muun muassa austronesialaisille kielille, dravidialaisille kielille ja kiistanalaiseen altaalaiselle kieliperheelle, mutta varmaa todistusaineistoa ei ole. Japanissa oppiaineesta ja kotimaan kielestä käytetään nimitystä ”kokugo” (国語), joka tarkoittaa kansalliskieltä, kun taas ”nihongo” (日本語) on yleinen nimitys kielestä niin Japanissa kuin kansainvälisesti.
Kirjoitusjärjestelmät ja käyttö
Japanissa on käytössä kolme erillistä kirjoitusjärjestelmää: hiragana, katakana ja kanji. Hiragana ja katakana muodostavat yhdessä kana-järjestelmät: niissä on 46 perusmerkkiä, joita muunnellaan diakriittimerkeillä (゛, ゜) ja yhdistelmillä (esim. きゃ, キャ). Kana heijastaa ääntämystä, ja pieni っ ilmaisee konsonantin pidentymää (geminaatiota), kun taas pitkää vokaalia merkitään hiraganassa yleensä lisävokaalilla (esim. おう/おお), ja katakanassa pitkällä viivalla ー.
- Hiragana: yleiskielinen kirjoitus kotoperäisille sanoille ja taivutuspäätteille, partikkelien (は, が, を, に, で jne.) merkitsemiseen sekä vaikeiden kanjien lukujen tukemiseen (furigana).
- Katakana: vierassanoille (gairaigo), lainanimille, onomatopoeettisille ilmauksille ja korostukselle.
- Kanji: kiinalaisperäiset merkit, joilla merkitään sanavartaloita ja merkityksiä. Monella merkillä on sekä sinojapanilaisia lukutapoja (on’yomi) että kotoperäisiä lukutapoja (kun’yomi). Yleiskäytössä on noin 2 100 jōyō-kanjia; henkilöiden nimissä käytetään lisäksi erillistä jinmeiyō-luetteloa.
Käytännön teksteissä kaikki kolme järjestelmää esiintyvät samassa lauseessa eri tehtävissä. Kirjoitussuunta voi olla vaakasuora vasemmalta oikealle (横書き) tai perinteinen pystykirjoitus ylhäältä alas ja oikealta vasemmalle (縦書き). Välilyöntejä käytetään harvoin; lauseen rytmi perustuu tavu- ja moraajärjestelmään.
Kielioppi ja lauserakenne
Englannin kielessä sanajärjestys on merkitystä erottava (SVO), kun taas japanin perussanajärjestys on SOV, ja kielen ydin on aihe–kommentti-rakenne. Merkityserot ilmaistaan pääosin taivutuksilla ja partikkeleilla. Esimerkiksi ”onko niin?” ja ”niin on” eroavat päätemorfeemin avulla: そうですか sou desu ka ja そうです sou desu.
- Partikkelit: は wa (aihe), が ga (subjekti), を o (objekti), に ni (kohde/aika), で de (paikka/keino), の no (genetiivi), と to (”ja”, lainaus), か ka (kysymys).
- Verbit: agglutinoituva taivutus; perusmuoto (辞書形), kohtelias -ます, kielto -ない, mennyt aika -た, jatkuva/ketjuttava て-muoto, potentiaali, passiivi ja kausatiivi ilmaistaan suffiksein.
- Adjektiivit: i-adjektiivit (～い) taipuvat, na-adjektiivit käyttäytyvät substantiivien tavoin ja vaativat kopulan.
- Kopula: です/だ; kohteliaisuusaste vaikuttaa loppuun (esim. 行く iku → 行きます ikimasu).
Japanin kielen sanassa on kanta (”runko”), johon liitetään lisäosia eli suffikseiksi kutsuttuja päätteitä, ja suffiksin vaihtaminen muuttaa merkitystä ja kielioppimuotoa: 見る miru ”nähdä”, 見ない minai ”ei näe”, 見た mita ”näki”, 見られる mirareru ”voida nähdä/”nähdään””. Pronominit jätetään usein pois, ja kontekstin sekä partikkelien tehtävä on keskeinen.
Kohteliaisuus ja puhuttelutavat
Kielessä on laaja kohteliaisuusjärjestelmä (敬語 keigo):
- Teineigo (kohtelias kieli): です/ます-muodot.
- Sonkeigo (kunnioittava): korostaa kuulijan/kolmannen osapuolen asemaa, esim. 行く → いらっしゃる irassharu.
- Kenjōgo (vaatimaton): puhuja alentaa itseään, esim. する → いたす itasu.
Yleisiä nimipäätteitä ovat -さん, -さま, -くん, -ちゃん ja -先生, ja sanoihin lisättävät etuliitteet お-/ご- luovat kunnioittavaa sävyä (お茶, ご家族).
Äänneoppi ja prosodia
Vokaaleja on viisi (a, i, u, e, o), ja kieli on moraa-ajastettu: pitkä vokaali, pieni っ ja ん lasketaan kukin omaksi moraakseen. Tavu- ja äännejärjestys on enimmäkseen avotavuinen (CV), ja /r/ ääntyy yleensä läppänä [ɾ]. Korostus perustuu sävelpainoon (pitch accent), joka vaihtelee murteittain; Tokion tyyppi on yleisstandardin pohja.
Murteet ja standardikieli
Standardikieli (標準語/共通語) perustuu Tokion murteeseen, mutta maassa on monimuotoinen murrekirjo: Kansai (esim. Ōsaka), Tōhoku, Chūgoku, Shikoku, Kyūshū ja Hokkaidō. Ryukyuanin kielet muodostavat oman haaransa ja eivät ole keskenään tai japanin kanssa vastavuoroisesti ymmärrettäviä.
Lainasanat ja sanastokerrostumat
Sanastossa erottuvat kotoperäiset sanat (和語), sinojapanilaiset lainat (漢語) ja uudempina kerrostumina vierassanat (外来語). Vierassanat merkitään tavallisimmin katakanalla. Toisen maailmansodan jälkeen monet englanninkieliset sanat siirtyivät japanin kieleen. Esimerkki tällaisesta on "アイスクリーム, aisukurīmu", joka tarkoittaa "jäätelöä".
- サラリーマン sararīman ”toimihenkilö”, コンビニ konbini ”lähikauppa”, テレビ terebi ”televisio”.
- 和製英語 (”japanilaisenglanti”): リモコン rimokon ”kaukosäädin”, オーバー ōbā ”ylitsepursuava/ylitakki”.
- Varhaisempia lainoja: パン pan (portugalista ”leipä”), タバコ tabako (portugalista ”tupakka”).
Romanisointi, numerot ja laskusanat
- Romanisointi: yleisin on Hepburn-järjestelmä (esim. Tōkyō, Ōsaka), lisäksi käytössä Kunrei-shiki ja Nihon-shiki. Pitkät vokaalit merkitään usein makronilla (ō, ū).
- Numerot ja laskusanat: numerojärjestelmä on pääosin sinojapanilainen (一, 二, 三…), ja substantiiveja lasketaan laskusanoilla (助数詞): 三人 sannin ”kolme henkilöä”, 五本 gohon ”viisi pitkää esinettä”, 一枚 ichimai ”yksi litteä esine”.
Historia ja standardointi
Kieli kehittyi vanhasta japanista (奈良時代) keskijapanin kautta nykyjapaniin. Kirjoituksen varhaisvaiheessa käytettiin man’yōganaa (kiinalaisten merkkien foneettinen käyttö), josta kehittyivät hiragana ja katakana. Sodan jälkeiset uudistukset yhdenmukaistivat oikeinkirjoitusta ja toivat käyttöön yksinkertaistetut shinjitai-kanjit (vastakohtana aiemmille kyūjitai-muodoille). Nykyjapania opetetaan perusopetuksessa, ja kanjien lukutaitoa tuetaan furiganalla erityisesti lasten kirjoissa.
Oppiminen ja nykypäivä
Japania opiskellaan laajalti maailmassa, ja kielitaitoa arvioidaan muun muassa JLPT-kokeella (tasot N5–N1). Sähköisessä kirjoittamisessa käytetään IME-järjestelmiä: sana kirjoitetaan kana-romanisoinnilla ja muunnetaan kanjeiksi sopivaksi (変換). Kieli on vahvasti läsnä populaarikulttuurissa (anime, manga, pelit), mikä on lisännyt sen opiskelun suosiota globaalisti.
Jäljennös Man'yōshūsta, vanhimmasta säilyneestä japanilaisesta runokokoelmasta Naran kaudelta. Se on kirjoitettu kiinalaisin kirjaimin japanin kielellä.
Sounds
Japanissa on viisi vokaaliääntä, joilla voi olla kaksi eri pituutta. Ne ovat a, i, u, e, o. IPA:ssa ne translitteroidaan /a/, /i/, /ɯ/, /e/, /o/, ja englanniksi ne lausutaan ah, ee, oo, eh, oh. Vokaalin pidentäminen voi muuttaa sanan merkitystä: ojisan (おじさん, setä) ja ojiisan (おじいさん, isoisä). Japanin kielessä on äänne, joka muistuttaa englannin l:ää, mutta se muistuttaa myös englannin r:ää. (Siksi monien japanilaisten voi olla vaikea oppia muodostamaan molemmat äänteet englantia puhuessaan.) Japanin kielessä on äänne, joka ei ole harvinainen englannissa, ja se kirjoitetaan yleensä Tsu (つ). Tämä äänne esiintyy sanassa "tsunami" (つなみ), joka on japanin kielen sana maanjäristysten tai sään ääri-ilmiöiden aiheuttamille suurille meriaalloille.
Kielioppi
Kun ulkomaalaiset puhuvat japania, on tärkeää, että he tietävät, kuinka muodollisia heidän on oltava puhuessaan ihmisille, joita sinä ehkä tunnet tai et. Japanissa voidaan pitää epäkohteliasta (epäkohteliasta), jos et ole tarpeeksi muodollinen.
Japanin kielessä lauseissa käytetään subjekti-objekti-verbi (SOV) -sanajärjestystä, eli verbi on lauseen lopussa ja subjekti alussa. Monissa lauseissa ei ole subjektia, ja kuulija voi päätellä subjektin asiayhteyden ja verbin muodon perusteella.
Japania kutsutaan japaniksi nimellä Nihon (日本) ja kieltä nimellä Nihongo (日本語) (-go tarkoittaa kieltä). Joskus käytetään myös sanoja Nippon ja Nippongo, mutta molempia sanoja pidetään nykyään kansallismielisempinä, ja Nihon on neutraalimpi sana. Sanan kanjit tarkoittavat "auringon alkuperää". Koska Japani sijaitsee Aasian itäreunalla, Kiinan tarkkailijoiden mielestä aurinko nousi Japanin suunnasta. Siksi Japania kutsutaan "nousevan auringon maaksi".
Japani on myös agglutinatiivinen kieli, erityisesti verbien osalta. Sen sanoilla on lyhyt "runko", ja etuliitteitä tai suffikseja lisätään helposti merkityksen muuttamiseksi tai uudelleenmäärittelemiseksi.
Japanin sanat ovat peräisin kolmesta tärkeimmästä lähteestä. Ensimmäinen on wago (和語), jotka ovat japanilaisia äidinkielisiä sanoja ja joita voidaan kutsua myös nimellä yamato kotoba (大和言葉). Toinen on kango (漢語), jotka ovat kiinalaisia lainasanoja. Kolmas on gairaigo (外来語), jotka ovat muista kielistä kuin kiinasta (yleensä englannista toisen maailmansodan jälkeen) lainattuja lainasanoja.
Kirjoitusjärjestelmä
Japanissa on kolme pääkirjoitusjärjestelmää:
Hiragana on tavu, eli jokainen merkki edustaa tavua tai vokaalia. Hiragana on Japanin tavallinen, foneettinen kirjoitusjärjestelmä, ja sitä käytetään kieliopillisissa sanoissa tai partikkeleissa, esim. は、を (wa - subjektipartikkeli, o - objektipartikkeli); sanoissa, joissa ei ole kanji-merkkejä, esim. こんにちは (kon'nichiwa - hei); tai aloittelijoille kanjin kirjoittamiseen. Symbolit on alun perin otettu Kanji-merkeistä, ja ne ovat ajan myötä muuttuneet omaleimaisiksi, pyöreiksi muodoikseen (esim. 以 →い).
Katakana on myös tavu, jossa jokaisella Hiragana-merkillä on oma merkkinsä Katakanassa (esim. あ = ア こ = コ). Katakana-merkkejä käytetään vaikutuksen aikaansaamiseksi (kuten kursivointi englannissa) sekä gairaigo-sanoissa ja suorissa translitteroinneissa englannista, esim. メニュー (Menyuu - Menu). Katakana oli alun perin buddhalaismunkkien tekemä, jotta japanilaiset oppisivat lukemaan kiinaa.
Kanji on kiinalaisen logografisen kirjoitusjärjestelmän muunnos, mikä tarkoittaa, että jokaisen symbolin oli alun perin tarkoitus näyttää sanalta, jota se kuvaa. Kukin symboli voi edustaa sanaa, esim. 音 (oto - ääni) tai tavua suuremmassa sanassa. Kullekin kanji-merkille on olemassa useita ääntämistapoja, jotka jaotellaan sanan alkuperän mukaan On'yomiksi (音読み) tai Kun'yomiksi (訓読み).
Kysymyksiä ja vastauksia
Q: Mikä on Japanin virallinen kieli?
V: Japanin virallinen kieli on japani.
K: Mihin kieliperheeseen japani kuuluu?
V: Japani kuuluu jaaponin kieliperheeseen, johon kuuluvat myös uhanalaiset Ryukyuanin kielet.
K: Ovatko japani ja korea sukua toisilleen?
V: Erään teorian mukaan japani ja korea ovat sukua, mutta useimmat kielitieteilijät eivät enää usko niin.
K: Kuinka monta kirjoitusjärjestelmää japanissa on käytössä?
V: Japanissa on käytössä kolme erillistä kirjoitusjärjestelmää - hiragana, katakana ja kanji.
K: Miten nämä kirjoitusjärjestelmät eroavat toisistaan?
V: Hiragana ja katakana ovat foneettisia järjestelmiä, ja ne osoittavat japanilaisten sanojen ääntämisen, kun taas kanji on kiinalaisten merkkien muunnelma, joka osoittaa sanojen merkityksen.
K: Miten englanninkieliset lauseet eroavat japaninkielisistä lauseista?
V: Englannin kielessä lauseiden väliset erot tehdään usein muuttamalla sanajärjestystä, mutta japanin kielessä tämä voidaan tehdä lisäämällä tai muuttamalla suffikseja sanojen loppuun.
K: Onko japanin kieleen tullut englanninkielisiä sanoja toisen maailmansodan jälkeen?
V: Kyllä, monet englanninkieliset sanat tulivat japanin kieleen toisen maailmansodan jälkeen lainasanoina. Esimerkkinä voidaan mainita "アイスクリーム" (aisukurīmu), joka tarkoittaa "jäätelöä".
