Japanin kieli (japani: 日本語, latinaksi Nihongo) on Japanin virallinen kieli Itä-Aasiassa ja äidinkielenä yli 125 miljoonalle puhujalle. Se kuuluu jaaponin kieliperheeseen (tunnetaan myös nimellä japonilaiset kielet), johon kuuluvat myös uhanalaiset Ryukyuanin kielet. Japanin ja korea-kielen mahdollisesta sukulaisuudesta on esitetty hypoteeseja, mutta valtavirran kielitiede pitää niitä erillisinä. Muita esitettyjä yhteyksiä on liitetty muun muassa austronesialaisille kielille, dravidialaisille kielille ja kiistanalaiseen altaalaiselle kieliperheelle, mutta varmaa todistusaineistoa ei ole. Japanissa oppiaineesta ja kotimaan kielestä käytetään nimitystä ”kokugo” (国語), joka tarkoittaa kansalliskieltä, kun taas ”nihongo” (日本語) on yleinen nimitys kielestä niin Japanissa kuin kansainvälisesti.

Kirjoitusjärjestelmät ja käyttö

Japanissa on käytössä kolme erillistä kirjoitusjärjestelmää: hiragana, katakana ja kanji. Hiragana ja katakana muodostavat yhdessä kana-järjestelmät: niissä on 46 perusmerkkiä, joita muunnellaan diakriittimerkeillä (゛, ゜) ja yhdistelmillä (esim. きゃ, キャ). Kana heijastaa ääntämystä, ja pieni っ ilmaisee konsonantin pidentymää (geminaatiota), kun taas pitkää vokaalia merkitään hiraganassa yleensä lisävokaalilla (esim. おう/おお), ja katakanassa pitkällä viivalla ー.

  • Hiragana: yleiskielinen kirjoitus kotoperäisille sanoille ja taivutuspäätteille, partikkelien (は, が, を, に, で jne.) merkitsemiseen sekä vaikeiden kanjien lukujen tukemiseen (furigana).
  • Katakana: vierassanoille (gairaigo), lainanimille, onomatopoeettisille ilmauksille ja korostukselle.
  • Kanji: kiinalaisperäiset merkit, joilla merkitään sanavartaloita ja merkityksiä. Monella merkillä on sekä sinojapanilaisia lukutapoja (on’yomi) että kotoperäisiä lukutapoja (kun’yomi). Yleiskäytössä on noin 2 100 jōyō-kanjia; henkilöiden nimissä käytetään lisäksi erillistä jinmeiyō-luetteloa.

Käytännön teksteissä kaikki kolme järjestelmää esiintyvät samassa lauseessa eri tehtävissä. Kirjoitussuunta voi olla vaakasuora vasemmalta oikealle (横書き) tai perinteinen pystykirjoitus ylhäältä alas ja oikealta vasemmalle (縦書き). Välilyöntejä käytetään harvoin; lauseen rytmi perustuu tavu- ja moraajärjestelmään.

Kielioppi ja lauserakenne

Englannin kielessä sanajärjestys on merkitystä erottava (SVO), kun taas japanin perussanajärjestys on SOV, ja kielen ydin on aihe–kommentti-rakenne. Merkityserot ilmaistaan pääosin taivutuksilla ja partikkeleilla. Esimerkiksi ”onko niin?” ja ”niin on” eroavat päätemorfeemin avulla: そうですか sou desu ka ja そうです sou desu.

  • Partikkelit: は wa (aihe), が ga (subjekti), を o (objekti), に ni (kohde/aika), で de (paikka/keino), の no (genetiivi), と to (”ja”, lainaus), か ka (kysymys).
  • Verbit: agglutinoituva taivutus; perusmuoto (辞書形), kohtelias -ます, kielto -ない, mennyt aika -た, jatkuva/ketjuttava て-muoto, potentiaali, passiivi ja kausatiivi ilmaistaan suffiksein.
  • Adjektiivit: i-adjektiivit (～い) taipuvat, na-adjektiivit käyttäytyvät substantiivien tavoin ja vaativat kopulan.
  • Kopula: です/だ; kohteliaisuusaste vaikuttaa loppuun (esim. 行く iku → 行きます ikimasu).

Japanin kielen sanassa on kanta (”runko”), johon liitetään lisäosia eli suffikseiksi kutsuttuja päätteitä, ja suffiksin vaihtaminen muuttaa merkitystä ja kielioppimuotoa: 見る miru ”nähdä”, 見ない minai ”ei näe”, 見た mita ”näki”, 見られる mirareru ”voida nähdä/”nähdään””. Pronominit jätetään usein pois, ja kontekstin sekä partikkelien tehtävä on keskeinen.

Kohteliaisuus ja puhuttelutavat

Kielessä on laaja kohteliaisuusjärjestelmä (敬語 keigo):

  • Teineigo (kohtelias kieli): です/ます-muodot.
  • Sonkeigo (kunnioittava): korostaa kuulijan/kolmannen osapuolen asemaa, esim. 行く → いらっしゃる irassharu.
  • Kenjōgo (vaatimaton): puhuja alentaa itseään, esim. する → いたす itasu.

Yleisiä nimipäätteitä ovat -さん, -さま, -くん, -ちゃん ja -先生, ja sanoihin lisättävät etuliitteet お-/ご- luovat kunnioittavaa sävyä (お茶, ご家族).

Äänneoppi ja prosodia

Vokaaleja on viisi (a, i, u, e, o), ja kieli on moraa-ajastettu: pitkä vokaali, pieni っ ja ん lasketaan kukin omaksi moraakseen. Tavu- ja äännejärjestys on enimmäkseen avotavuinen (CV), ja /r/ ääntyy yleensä läppänä [ɾ]. Korostus perustuu sävelpainoon (pitch accent), joka vaihtelee murteittain; Tokion tyyppi on yleisstandardin pohja.

Murteet ja standardikieli

Standardikieli (標準語/共通語) perustuu Tokion murteeseen, mutta maassa on monimuotoinen murrekirjo: Kansai (esim. Ōsaka), Tōhoku, Chūgoku, Shikoku, Kyūshū ja Hokkaidō. Ryukyuanin kielet muodostavat oman haaransa ja eivät ole keskenään tai japanin kanssa vastavuoroisesti ymmärrettäviä.

Lainasanat ja sanastokerrostumat

Sanastossa erottuvat kotoperäiset sanat (和語), sinojapanilaiset lainat (漢語) ja uudempina kerrostumina vierassanat (外来語). Vierassanat merkitään tavallisimmin katakanalla. Toisen maailmansodan jälkeen monet englanninkieliset sanat siirtyivät japanin kieleen. Esimerkki tällaisesta on "アイスクリーム, aisukurīmu", joka tarkoittaa "jäätelöä".

  • サラリーマン sararīman ”toimihenkilö”, コンビニ konbini ”lähikauppa”, テレビ terebi ”televisio”.
  • 和製英語 (”japanilaisenglanti”): リモコン rimokon ”kaukosäädin”, オーバー ōbā ”ylitsepursuava/ylitakki”.
  • Varhaisempia lainoja: パン pan (portugalista ”leipä”), タバコ tabako (portugalista ”tupakka”).

Romanisointi, numerot ja laskusanat

  • Romanisointi: yleisin on Hepburn-järjestelmä (esim. Tōkyō, Ōsaka), lisäksi käytössä Kunrei-shiki ja Nihon-shiki. Pitkät vokaalit merkitään usein makronilla (ō, ū).
  • Numerot ja laskusanat: numerojärjestelmä on pääosin sinojapanilainen (一, 二, 三…), ja substantiiveja lasketaan laskusanoilla (助数詞): 三人 sannin ”kolme henkilöä”, 五本 gohon ”viisi pitkää esinettä”, 一枚 ichimai ”yksi litteä esine”.

Historia ja standardointi

Kieli kehittyi vanhasta japanista (奈良時代) keskijapanin kautta nykyjapaniin. Kirjoituksen varhaisvaiheessa käytettiin man’yōganaa (kiinalaisten merkkien foneettinen käyttö), josta kehittyivät hiragana ja katakana. Sodan jälkeiset uudistukset yhdenmukaistivat oikeinkirjoitusta ja toivat käyttöön yksinkertaistetut shinjitai-kanjit (vastakohtana aiemmille kyūjitai-muodoille). Nykyjapania opetetaan perusopetuksessa, ja kanjien lukutaitoa tuetaan furiganalla erityisesti lasten kirjoissa.

Oppiminen ja nykypäivä

Japania opiskellaan laajalti maailmassa, ja kielitaitoa arvioidaan muun muassa JLPT-kokeella (tasot N5–N1). Sähköisessä kirjoittamisessa käytetään IME-järjestelmiä: sana kirjoitetaan kana-romanisoinnilla ja muunnetaan kanjeiksi sopivaksi (変換). Kieli on vahvasti läsnä populaarikulttuurissa (anime, manga, pelit), mikä on lisännyt sen opiskelun suosiota globaalisti.