Kahoʻolawe – Havaijin pommitussaari, kulttuuri, suojelu ja kunnostus

Kahoʻolawe on pienin Havaijin kahdeksasta tuliperäisestä pääsaaresta. Se sijaitsee Mauin länsipuolella ja Lanaʻin eteläpuolella. Se on noin 11 mailia pitkä ja 9,7 kilometriä leveä (45 neliömailia eli 120 neliökilometriä). Korkein kohta, Lua Makika, on 450 metriä merenpinnan yläpuolella. Saari on kuiva, koska sen mataluus ei aiheuta paljon sadetta (orografinen sademäärä) koillispassituulista.

Kahoʻolawea käytti Yhdysvaltain armeija toisen maailmansodan aikana tykistö- ja pommituskohteena. Se oli Yhdysvaltain laivaston puolustusharjoitusalue noin vuodesta 1941 toukokuuhun 1994. Tätä käytäntöä vastustava yleinen mielipide osavaltiossa lopetti tämän käytön. Laivasto on sittemmin yrittänyt siivota saarelta räjähtämättömiä ammuksia (pommeja ja räjähteitä). Räjähteitä on edelleen haudattu tai ne lojuvat maassa. Toisia esineitä on huuhtoutunut rotkoihin, ja muita räjähtämättömiä taisteluvälineitä on veden alla rannikolla. Vuonna 1981 koko saari sisällytettiin kansalliseen historiallisiin kohteisiin liittyvää n rekisteriin.

Saari on tarkoitus antaa takaisin Havaijin kansalle. Vuonna 1993 Yhdysvaltain kongressi hyväksyi lain, jossa "tunnustettiin saaren kulttuurinen merkitys, vaadittiin laivastoa palauttamaan saari valtiolle ja määrättiin laivasto suorittamaan räjähtämättömän taisteluvälineen (UXO) puhdistus ja ympäristön kunnostaminen" [1]. Virallisesti luovutus tapahtui 11. marraskuuta 2003, mutta puhdistusta ei ole vielä saatu päätökseen. Yhdysvaltain laivastolle annettiin 400 miljoonaa dollaria ja 10 vuotta aikaa suuren puhdistustehtävän suorittamiseen, mutta työ on edennyt paljon suunniteltua hitaammin.

Vuonna 1993 Havaijin osavaltion lainsäätäjä perusti Kahoʻolawen saaren suojelualueen. Se käsittää koko saaren ja vedet 3,2 kilometrin etäisyydelle rannasta. Osavaltion lain mukaan Kahoʻolawea ja sen vesiä voidaan käyttää ainoastaan Havaijin alkuperäiskansojen kulttuuri-, hengellisiin ja toimeentulotarkoituksiin, kalastukseen, ympäristön ennallistamiseen, historian säilyttämiseen ja koulutukseen. Kaupallinen käyttö ei ole sallittua. Lainsäätäjä perusti myös Kahoʻolawe Island Reserve Commissionin (KIRC), jonka tehtävänä on hallinnoida suojelualuetta sillä aikaa, kun se on "tulevan Havaijin alkuperäiskansojen suvereniteettiin kuuluvan yksikön" [2] hallussa.

Puhdistustöiden päätyttyä Kahoʻolawen kunnostaminen edellyttää keinoja eroosion hallitsemiseksi, kasvien palauttamiseksi, pohjaveden pinnan täyttämiseksi ja vierasperäisten kasvien korvaamiseksi hitaasti alkuperäisillä kasveilla. Suunnitelmiin sisältyy menetelmiä rotkojen patoamiseksi ja sadeveden valumisen vähentämiseksi. Muualla kuin kotoperäisillä kasveilla vakautetaan tilapäisesti joitakin alueita ennen kotoperäisten kasvien pysyvää istuttamista.

Lisätietoa historian ja kulttuurin näkökulmasta

Kahoʻolawella on pitkä esihistoriallinen ja historiallinen merkitys havaijilaisille. Saarella on pyhiä paikkoja, heiaut (temppelit) ja muita arkeologisia jäänteitä, joita käytettiin seremonioihin, kalenterointiin ja navigointiin liittyviin harjoituksiin. Näitä paikkoja pidetään kulttuurisesti arvokkaina, ja niiden säilyttäminen oli yksi keskeisistä syistä, miksi saaren palauttamista vaadittiin voimakkaasti paikalliselta väestöltä.

Sotilaskäytön vastustus ja luovuttamisprosessi

Laajan sotilaskäytön seurauksena syntyi vahva paikallinen ja kansallinen vastustusliike. Useat aktivistit ja järjestöt mobilisoituivat vaatimaan harjoitusten lopettamista ja saaren palauttamista Havaijin kansalle. Tunnettuja toimijoita olivat muun muassa Protect Kahoʻolawe ʻOhana -liikkeen aktivistit, jotka tekivät mielenosoituksia, oikeustoimia ja jopa saarelle suuntautuneita miehityksiä herättääkseen huomiota saaren kohtaloon. Vuosien painostuksen ja lainsäädännön seurauksena Yhdysvaltain kongressi hyväksyi vuonna 1993 siirtolain, ja lopulta saaren hallinta palautettiin osavaltiolle ja alkuperäiskansojen käyttöön.

Räjähdysvaaran ja UXO:n puhdistus

Laivaston jättämät räjähtämättömät taisteluvälineet (UXO) ovat olleet keskeinen este laajamittaiselle yleiskunnostukselle ja turvalliselle käytölle. Puhdistustyöt ovat sisältäneet:

• kenttätarkastuksia ja kartoitusta ampuma-alueilla, rannikoilla ja rotkoissa,
• pintapuolista ja syvempää etsintää räjähteiden paikantamiseksi ja poistamiseksi,
• ohjelmoituja räjäytyksiä ja turvallisia hävitysmenetelmiä sekä vedenalaisten esineiden tutkimusta,
• alueiden sulkemista ja rajoituksia kansalaisten turvallisuuden varmistamiseksi.

Työt ovat olleet teknisesti vaikeita ja kalliita: UXO voi olla syvällä maassa, rotkoissa tai mereen huuhtoutuneena. Myös turvallisuus- ja ympäristövaikutusten punnitseminen hidasti toimenpiteitä — täydellinen poistaminen voi edellyttää räjäytyksiä, jotka taas vahingoittavat ympäristöä, joten ratkaisuissa on pyritty tasapainottamaan riskejä. Puhdistuksen ja tarkastusten edistyminen on ollut vaiheittaista, ja osa alueista on edelleen käytön rajoitusten piirissä.

Ekologinen kunnostus ja ennallistaminen

Kahoʻolawen maasto on välittömästi kärsinyt eroosiosta ja kasvillisuuden tuhosta sotilasharjoitusten ja perinteisen laidunnuksen takia. Kunnostussuunnitelmat sisältävät useita toimenpiteitä:

• eroosion hillitseminen rotkojen patoamisella, tarkoin sijoitetuilla kivisilloilla, tukimuuriratkaisuilla ja muilla sadeveden hallintatekniikoilla;
• alustavat vakautusmenetelmät, kuten peittaus ja väliaikainen kasvillisuus (ei-kotoperäiset lajit) suojaamaan maata ennen pysyvämpiä istutuksia;
• kotoperäisten kasvien istutus ja taimitarhatoiminta paikallisten lajien lisäämiseksi sekä vieraslajien hallinta
• pohjaveden tason palauttamisen tukeminen maankäytön ja valumien avulla
• long‑term seuranta, tutkimus ja sopeuttaminen ennallistamisstrategioihin ilmastonmuutoksen ja muuttuvien olosuhteiden vuoksi.

Vieraslajit, jotka ovat häirinneet alkuperäistä ekosysteemiä, on pyritty rajaamaan ja poistamaan, ja paikallisia istutuksia on viety eteenpäin nurmikoiden, pensaiden ja rannikonkasvien palauttamiseksi. Kunnostustyö vaatii pitkiä aikavälejä, koska kuivassa ympäristössä kasvit toipuvat hitaasti ja maaperän kunnostaminen kestää vuosikymmeniä.

Hallinto, käyttö ja pääsy

Kuten osavaltio laki määrittelee, Kahoʻolawe ja sitä ympäröivät vedet ovat tarkoitettuja ensisijaisesti Havaijin alkuperäiskansojen kulttuuriin, hengellisiin tarpeisiin, kalastukseen, ympäristön ennallistamiseen, historiaan ja koulutukseen. Kahoʻolawe Island Reserve Commission (KIRC) hallinnoi aluetta ja myöntää käyttö- ja kulkuluvat. Julkinen pääsy on rajoitettua: vapaa matkailu ei ole sallittua, ja vierailut perustuvat lupiin, jotka usein edellyttävät yhteisön tai kulttuurisen tarkoituksen esittämistä. Myös tutkimus- ja vapaaehtoistyöprojekteja tehdään hallinnon ja alkuperäiskansojen yhteistyönä.

Nykytaso ja tulevaisuus

Saari luovutettiin virallisesti osavaltiolle vuonna 2003, mutta laaja puhdistus- ja kunnostustyö on jatkunut sen jälkeenkin. Tilanne on vaiheittainen: osa alueista on avattu rajoitetulle kulttuurikäytölle ja koulutukselle, kun taas muita osia pidetään suljettuina edelleen UXO‑riskin vuoksi. Tulevaisuuden tavoitteena on pitkän aikavälin ekologinen ennallistaminen, kulttuurikohteiden suojelu ja siirtyminen kohti Havaijin alkuperäiskansojen itsehallintoa ja vastuuta saaren hoidosta.

Yhteenveto: Kahoʻolawe on symbolisesti ja käytännöllisesti tärkeä saari Havaijin historiassa: se on kärsinyt laajasta sotilaallisesta käytöstä, mutta sen palautus ja ennallistaminen ovat edenneet lainsäädännön, paikallisen vastarinnan ja pitkäjänteisen luonnonsuojelutyön kautta. Työ jatkuu sekä räjähdysvaaran poistamisessa että ekosysteemin ja kulttuurikohteiden palauttamisessa seuraavien vuosikymmenten aikana.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on Kahoʻolawe?

K: Kuinka suuri Kahoʻolawe on?

Kysymys: Mihin saarta käytettiin toisen maailmansodan aikana?

K: Milloin siitä tuli osa National Register of Historic Places -rekisteriä?

K: Milloin siitä tuli virallisesti jälleen osa Havaijia?

K: Mitä suunnitelmia Kahoʻolawen palauttamiseksi on olemassa?

Kysymys: Onko kaupallinen käyttö sallittua Kahoʻolawella?

Hae kirjaimella