Libyan sisällissota 2011: tausta, kulku ja seuraukset
Libyan sisällissota oli Libyassa vuonna 2011 käyty sisällissota, joka sai alkunsa helmikuun puolivälissä osana laajempaa arabikevään liikettä. Monet libyalaiset saivat innoitusta naapurimaiden, kuten Tunisian ja Egyptin, kansannousuista ja lähtivät kaduille vaatimaan poliittisia uudistuksia, parempaa taloudellista oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksien kunnioitusta. Hallitus reagoi kovin ottein: eversti Muammar Gaddafi lähetti joukkoja ja panssarivaunuja kapinan kukistamiseksi, minkä seurauksena väkivalta kärjistyi nopeasti.
Tausta ja syyt
Gaddafin valta kesti vuodesta 1969 lähtien, ja pitkään jatkunut autoritaarinen hallinto, taloudellinen epätasa-arvo, työttömyys ja poliittisen vapauden puute lisäsivät tyytymättömyyttä. Arabikevästä seuranneet mielenosoitukset tarjosivat katalysaattorin laajemmalle kapinalle, joka muodostui nopeasti aseelliseksi yhteenotoiksi hallituksen joukkoja vastaan.
Sodan kulku
Alkuvaiheessa kapinalliset valtasivat nopeasti alueita maan idässä, erityisesti Benghazin ympäristössä. Kapinaliikkeen organisoituminen johti pian poliittisen vaihtoehdon syntymiseen, kun kapinalliset alkoivat muodostaa omaa hallitusta ja muodostivat National Transitional Council (NTC) -väliaikaishallinnon pyrkimyksenään muodostaa kansainvälisesti tunnustettu vastahallinto.
Sodan aikana nähtiin useita pitkiä taisteluita, muun muassa Misratan piiritys ja Tripolin valtaukseen johtaneet hyökkäykset. Myöhemmin myös Al-Qaida-yhteyksiin liitettyjä ryhmiä ja muita jihadistisia joukkoja osoittautui aktiivisiksi joillain alueilla, mikä monimutkaisti konfliktia entisestään.
Kansainvälinen puuttuminen
Tilanne sai laajaa kansainvälistä huomiota. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi toimia siviiliväestön suojelemiseksi, ja koalitio länsimaiden ja joitakin arabimaiden joukkojen välillä toteutti ilmaoperaation ja asetoimituksia kapinallisille. NATO johti pääasialliset ilmatuki- ja miehityksettömät operaationsa, joiden tavoitteena oli estää hallituksen ilmavoimien hyökkäykset siviilejä vastaan.
Seuraukset ja ihmishenkien menetys
Konflikti oli verinen: tuhansia ihmisiä kuoli, kymmeniä tuhansia haavoittui ja satojatuhansia ihmisiä joutui pakenemaan kodeistaan. Sota huipentui lokakuuhun 2011, jolloin Gaddafi siepattiin ja kuoli. Laajamittaiset tuhot infrastruktuurille, öljyntuotannolle ja taloudelle aiheuttivat pitkäkestoisia seurauksia.
Humanitaariset ja oikeudelliset vaikutukset
Riippumattomat tarkkailijat raportoivat molemminpuolisista ihmisoikeusloukkauksista, mukaan lukien siviilien tappaminen, kidutus ja yhteiskunnallinen kostaminen. Oikeudellinen jälkihoito oli haasteellista, ja monet tapaukset jäivät selvittämättä tai joutuivat epävarmaan oikeudelliseen tilanteeseen sekavien hallintorakenteiden vuoksi.
Pitkäaikainen epävakaus
Gaddafin kaatumisen jälkeen Libyassa ei syntynyt toimivaa, keskitettyä valtionhallintoa, vaan maa ajautui kaaokseen ja aseelliseen pirstoutumiseen: moniaaseiset paikalliset miliisit ja kilpailevat hallitukset kamppailivat vallasta. Tämä tyhjiö mahdollisti rikollisuuden, aseellisten ryhmien ja jihadististen elementtien vahvistumisen sekä vaikutti alueellisen epävakauden lisääntymiseen. Myös öljyntuotannon vaihtelu ja infrastruktuurin heikkeneminen haittasivat talouden elpymistä.
Jälkipyykki ja rauhanponnistukset
Seuranneina vuosina YK ja kansainvälinen yhteisö ovat yrittäneet edistää sovintoa ja institutionaalista jälleenrakennusta, mutta useat yritykset ovat törmänneet paikallisten toimijoiden hajanaisuuteen ja ulkovaltojen erisuuntaisiin intresseihin. Libyan tie vakauteen on ollut pitkä ja vaikea, ja maan poliittinen tulevaisuus on edelleen osin avoin.
Gaddafin vastaisen konfliktin alku
Konflikti alkoi useilla mielenosoituksilla ja mellakoilla. Tammikuun aikana järjestettiin useita pieniä mielenosoituksia, joihin osallistui noin 300-500 ihmistä. Suuremmat mielenosoitukset alkoivat vasta 14. helmikuuta 2011. Mielenosoituksissa vastustettiin Libyan hallitusta ja sen johtajaa Muammar al-Gaddafia. Konflikti kasvoi, kun tuhannet ihmiset liittyivät mielenosoituksiin. Gaddafi vannoi jahtaavansa heitä ja "puhdistavansa Libyan talo talolta", kunnes kaikki kapinalliset ovat poissa. Osa Gaddafin sotilaista alkoi kuitenkin liittyä kapinallisiin protestiksi. Protestien uskotaan saaneen vaikutteita Tunisian ja Egyptin onnistuneista kansannousuista.
NBC Newsin ulkomaantoimittajan Richard Engelin mukaan, joka saapui Libyaan ja saapui Tobrukin kaupunkiin 22. helmikuuta 2011, sanottiin sanoneen, että "protestiliike ei ole enää protestiliike, vaan sota. Se on avoin kapina", ja 22. helmikuuta The Economist -lehti kuvaili mielenosoituksia "kansannousuksi, joka yrittää vallata Libyan takaisin maailman pisimpään hallinneelta itsevaltiaalta". Libyan ilmavoimien lentokoneet hyökkäsivät 21. helmikuuta siviilimielenosoittajia vastaan Tripolissa, mikä aiheutti kansainvälisen tuomion. Tähän mennessä yli 300-2 000 ihmistä oli kuollut ja yli 5 000 loukkaantunut.
Aseellinen konflikti
Pieniä taisteluita käytiin 24. helmikuuta asti, jolloin Gaddafi lähetti panssarivaunuja ja joukkoja Misrataan ja hyökkäsi. Sitten, 6. maaliskuuta, käynnisti vastahyökkäyksen kapinallisia vastaan. Tämä kesti 12. maaliskuuta asti. Hän sai Ra's Lanufin ja Bregan takaisin. Kapinalliset saivat voimaa, kun Nato ja muut maat alkoivat pommittaa Gaddafin joukkoja taistelukoneilla.
Kapinalliset aloittivat 27. maaliskuuta vastahyökkäyksen, joka kesti 1. huhtikuuta asti. Kapinalliset saivat takaisin muutamia kaupunkeja.
Misratan taistelu oli sisällissodan kiivain taistelu. Hamzan prikaati taisteli Gaddafin puolella kapinallisia vastaan 24. helmikuuta ja 12. maaliskuuta välisenä aikana. Khamisin prikaati, jota johti Gaddafin poika Khamis, vyöryi paikalle ja tuhosi lähes koko kaupungin. Kapinalliset voittivat taistelun ja ottivat kaupungin haltuunsa.
End
Kapinalliset voittivat myös Benghazissa ja muissa paikoissa. He valtasivat Tripolin elokuussa. Lokakuussa taistelut vähenivät, ja kapinalliset julistivat voiton. Hänen vihollisensa tappoivat Gaddafin 20. lokakuuta 2011.
