Muammar al-Gaddafi

Varhainen elämä

Muammar al-Gaddafi syntyi teltassa lähellä Qasr Abu Hadia. Hänen perheensä kuului pieneen heimoryhmään nimeltä Qadhadhfa. Hänen perheensä oli perimältään arabisoitunutta berberikansaa. Hän liittyi Libyan armeijaan vuonna 1961; armeija oli yksi harvoista keinoista, joilla hänen kaltaisensa alemman luokan libyalaiset saattoivat nousta yhteiskunnallisessa asemassa. Hänestä tuli eversti.

Libyan hallitsija

Gaddafista tuli Libyan valtionpäämies sen jälkeen, kun kuningas Idris syrjäytettiin vallasta vuonna 1969 tehdyssä verettömässä vallankaappauksessa. Hän hallitsi Libyaa 1. syyskuuta 1969 ja 23. elokuuta 2011 välisenä aikana. Vallankaappauksen jälkeen Gaddafi perusti Libyan arabitasavallan. Hän oli yksi historian pitkäaikaisimmista ei-kuninkaallisista hallitsijoista, sillä hän hallitsi yli 41 vuotta. Gaddafi käytti arabisosialistisia ja arabinationalistisia aatteita. Hän julkaisi kirjan filosofisista näkemyksistään vuonna 1975. Tämä kirja tunnetaan yleisesti nimellä Vihreä kirja. Vuonna 1977 hän jätti Libyan vallan ja jatkoi vallankumouksellisen roolia. Ihmiset kutsuivat häntä "vallankumouksen veljesjohtajaksi ja oppaaksi".

Libyan arabitasavalta nimettiin uudelleen sosialistiseksi Libyan arabijamahiriyaksi vuonna 1977, ja Gaddafi nimesi sen uudelleen suureksi sosialistiseksi Libyan arabijamahiriyaksi vuonna 1986.

1980-luvulla hän kehitti kemiallisia aseita, minkä vuoksi kriitikot kutsuivat Libyaa paria-valtioksi. Alankomaalaisessa tutkimuksessa todettiin, että Gaddafi oli rakentanut "miljardien dollarien imperiumin" öljyteollisuuden kansainvälisessä yrityksessä olevasta omaisuudesta. Se väittää myös, että hänen omaisuutensa on hajallaan suuressa osassa Eurooppaa, vaikka mitään jälkiä tai todisteita ei ole löydetty edes miljardista. Gaddafi oli erittäin kiinnostunut geopoliittisesta valvonnasta, hän oli OAPEC:n vankka kannattaja ja johti yleisafrikkalaista kampanjaa Afrikan yhdysvaltojen puolesta. Vuonna 1986 Yhdysvallat pommitti Libyaa, ja kohteena oli Gaddafin koti, mutta hän selvisi hengissä. Monet kansakunnat ja myös YK tuomitsivat pommitukset.

Vuonna 1988 Yhdistyneet Kansakunnat asetti Libyalle talouspakotteita. Gaddafi alkoi tiivistää talous- ja turvallisuussuhteita länteen. Hän teki yhteistyötä tutkimuksissa, jotka koskivat Libyan väitettyjä länsivastaisia toimia, ja vuonna 1999 hän tarjoutui purkamaan Libyan joukkotuhoaseet, jotka tarkastettaisiin vuonna 2003. Tämän seurauksena YK:n pakotteet poistettiin samana vuonna.

Gaddafi valittiin Afrikan unioninpuheenjohtajaksi vuonna 2009.

2011 Libyan mielenosoitukset

Helmikuussa 2011 Libyan hallitusta vastaan järjestettiin suuria väkivaltaisia mielenosoituksia. Nämä mielenosoitukset liittyivät Tunisiassa, Egyptissä ja muualla arabimaailmassa järjestettyihin mielenosoituksiin. Protestit muuttuivat nopeasti sisällissodaksi. Gaddafi vannoi "kuolevansa marttyyrikuoleman" tarvittaessa taistelussaan kapinallisia ja ulkoisia voimia vastaan; hän sanoi myös, että "rauhanomainen protesti on yksi asia, mutta aseellinen kapina on toinen".

Syytteet rikoksista

Kansainvälinen rikostuomioistuin esitti 17. toukokuuta 2011 Gaddafia koskevan pidätysmääräyspyynnön väitetyistä rikoksista ihmisyyttä vastaan, joka hyväksyttiin 27. kesäkuuta, ja tuomioistuin antoi pidätysmääräyksen. Amnesty Internationalin kesäkuussa 2011 tekemän tutkimuksen mukaan todettiin, että monista väitetyistä rikoksista ei ollut todisteita ja että kapinalliset olivat syyttäneet virheellisesti sekä Gaddafia että hallitusta. Häntä syytettiin Skotlannissa tapahtuneen Lockerbien pommi-iskun tilaamisesta, jossa kuoli yli 200 ihmistä. Pommi-isku kohdistui siviilikoneeseen, joka pudotettiin alas.

Kuolema

Libyan sisällissota (2011) puhkesi helmikuussa. Tavoitteena oli Gaddafin syrjäyttäminen vallasta. Naton tukemat kapinalliset vangitsivat Gaddafin elävänä ja surmasivat hänet Sirtessä Libyassa 20. lokakuuta 2011. Sirte oli Gaddafin hallinnon viimeinen tukikohta.