Lyyralinnut (Menura) — Itä-Australian sademetsien taitavat imitoijat
Lyyralinnut ovat erikoistunut ja tunnistettava ryhmä australialaisia maalla eläviä lintuja. Menura-suvussa on kaksi tunnettua lajia: yleisemmin nähtävä superb-lyyralintu ja harvinaisempi Albertin lyyralintu (Menura novaehollandiae ja Menura alberti, katso myös lajiluettelo). Ne elävät pääosin Itä-Australian metsissä, erityisesti tiheissä sademetsissä ja kosteissa lehtimetsissä. Ihmisen toiminnan johdosta superb-lyyralintuja tuotiin aikoinaan myös Tasmaniaan 1800-luvulla. Luontaisesti niitä tavataan muun muassa Victorian, Uuden Etelä-Walesin ja Queenslandin kaakkoisosissa.
Tunnistettavat piirteet ja ulkonäkö
Lyyralinnut ovat kookkaita varpuslintujen ryhmään kuuluvia lintuja, joiden tunnusmerkki on erityisesti koiraan koristeellinen pyrstö. Urokset kantavat näyttävää, usein lyyraa muistuttavaa pyrstöä, jonka pitkät, kaartuvat sulat muodostavat näyttävän kehän soiton ja tanssin aikana. Naaraat ovat hillitympiä ja pienempiä, ilman koiraan kookkaita koristeita. Perusväritys on ruskeanharmaa ja sulkarakenne tiheä — ne ovat sopeutuneet elämään maassa ja liikkuvat suurelta osin kävellen tai juosten.
Äänet ja imitaatiokyky
Lyyralinnut tunnetaan ennen kaikkea poikkeuksellisesta äänentuottokyvystään ja matkimistaan äänistä. Niiden laulu yhdistää omaa kinuta ja toistuvia fraaseja sekä laajan repertuaarin matkimia ääniä: muita lintulajeja, pieneläinten ääniä ja yllättäen myös ihmisen tekemiä ääniä kuten moottorikäyttöisiä laitteita, hälytyksiä tai puhetta. Urokset käyttävät ääntä sekä reviirin merkitsemiseen että naaraan houkuttelemiseen; laulu ja imitaatiot ovat oppimisen tulosta — yksilöt rakentavat repertuaariaan elämänsä aikana.
Elintavat
Lyyralinnut ovat pääosin maassa eläviä ja etsivät ravintonsa lehdoista ravinteikkaan lehtikerroksen seasta. Ne kaivelevat ja repivät lehtimassaa, etsien hyönteisiä, toukkia, matoja ja muita selkärangattomia. Lyyralinnut eivät lennä pitkiä matkoja, vaan liikkuvat lähialueillaan ja pistävät usein talvisin ja pesimäaikaan näyttäviä soidinmenoja.
Parittelu ja lisääntyminen
Parittelussa kookkaat urokset näyttävät koristeellista pyrstöään ja rakentavat esillepanoa varten soidinpaikkoja eli pieniä läjitelmiä maahan, joissa ne esittävät laulunsa ja tanssinsa. Naaras vastaa pesinnästä: se rakentaa pesän ja huolehtii poikasista yksin. Pesintöjä on usein yksi muna kerrallaan, ja poikasten kehitys on suhteellisen hidasta verrattuna moniin pienempiin varpuslintuihin — naaras hoitaa poikasta intensiivisesti, kunnes se on riittävän itsenäinen.
Levinneisyys ja elinympäristö
Lyyralintujen elinympäristöksi sopivat erityisesti kosteammat metsäalueet, vanhat sademetsät ja tiheät pensastoalueet, joissa on riittävästi lehtikerrosta ja peitealueita. Albertin lyyralintu on alueellisesti rajoittuneempi kuin superb-lyyralintu ja esiintyy ahtaammilla alueilla pohjoisemmassa Itä-Australiassa, kun taas superb on laajemmalle leviävä.
Uhat ja suojelu
Lyyralintuihin kohdistuvat uhkat liittyvät pääosin elinympäristön häviämiseen, pirstoutumiseen ja tulipalojen lisääntymiseen. Myös vieraslajit, kuten kissa ja kettu, saattavat saalistaa maassa eläviä poikasia ja muuttaa populaatioiden dynamiikkaa. Suojelutoimet keskittyvät elinympäristöjen turvaamiseen, tulipalorytmien hallintaan ja alueelliseen suojeluun. Suojelutilanne vaihtelee lajien välillä, ja lajeja seurataan paikallisesti.
Ihmisen ja kulttuurin yhteys
Lyyralinnut ovat saavuttaneet laajaa julkisuutta niiden poikkeuksellisen laulun ja imitaatiokyvyn ansiosta. Niitä on esitetty runsaasti luontodokumenteissa, ja niiden ääntä käytetään toisinaan myös elokuvatuotannoissa tai ääniefekteissä. Lyyralinnut muistuttavat siitä, kuinka monimuotoinen ja oppiva eläinkunta voi olla.
Pariutumisjärjestelmä
Ne ovat tunnetuimpia erinomaisesta kyvystään jäljitellä ympäristönsä luonnollisia ja keinotekoisia ääniä. Koska ne elävät maassa melko tiheässä aluskasvillisuudessa, urokset käyttävät ääntä herättääkseen huomiota. Kun naaras saapuu paikalle, visuaalinen näyttö astuu voimaan. Kyseessä on tyypillinen "naaraan valinta" -parittelujärjestelmä, jossa urokset puolustavat parittelualuetta ja laulavat ja näyttelevät saadakseen parittelukumppanin.
Äänen matkiminen
Lyriikkalinnun matkivat äänet opitaan paikallisesta ympäristöstä, myös muista linnuista. Nuorilla linnuilla kestää noin vuosi, ennen kuin ne oppivat täydellisesti matkimansa repertuaarin. Molempien lajien naaraspuoliset lyyrikkolinnut ovat myös matkijoita, ja ne laulavat toisinaan, mutta naaraat tekevät sen vähemmän taitavasti kuin urokset. Lyyrilintujen klassikko on niiden matkiminen metsän ihmisääniä, kuten autojen hälytysääniä, kameroiden luukkuja ja metsänhakkuita moottorisahoilla.
Kasvatus
Lyyrilintujen pesimäkierto on pitkä, ja lyyrilinnut ovat pitkäikäisiä lintuja. Ne voivat elää jopa kolmekymmentä vuotta. Ne myös aloittavat pesinnän myöhemmin elämässään kuin muut pikkulinnut. Naaraspuoliset superb-lyrebrilinnut aloittavat pesinnän viiden tai kuuden vuoden iässä ja urokset kuudesta kahdeksaan vuoden iässä. Urokset puolustavat reviirejä muilta uroksilta, ja näillä reviireillä voi olla jopa kahdeksan naaraan lisääntymispaikkoja. Uroksen reviirillä se tekee tai käyttää näyttöalustoja.
Naaraat rakentavat kumpikin epäsiistin pesän, joka on yleensä matalalla kosteassa kourussa, jonne kukin munii yhden munan. Naaras on ainoa vanhempi, joka hautoo munaa 50 päivän ajan, kunnes se kuoriutuu, ja se on myös ainoa huoltaja lymypaimenen poikasesta.
Superb Lyrebird in courtship display
