Portugalin siirtomaasota 1961–1974: Afrikan itsenäisyystaistelut

Syväluotaava katsaus Portugalin siirtomaasotaan 1961–1974: Afrikan itsenäisyystaistelut, avainliikkeet, konfliktien taustat ja vaikutukset Angolassa, Mosambikissa ja Guinea-Bissaussa.

Portugalin siirtomaasota (portugaliksi Guerra Colonial Portuguesa) käytiin Portugalin armeijan ja Portugalin Afrikan siirtomaiden nousevien kansallismielisten liikkeiden välillä vuosina 1961–1974. Sota oli osa laajempaa dekolonisaatioprosessia Afrikassa ja jakautui useisiin alueellisiin konflikteihin: Angolassa Portugalia vastaan taistelivat pääasiassa MPLA, FNLA, UNITA ja Cabindan erillisyysliike FLEC (1961–1974), Guinea-Bissaussa ja Kap Verdessä PAIGC (protestiliikkeen johtohahmona Amílcar Cabral) (1963–1974) sekä Mosambikissa FRELIMO (1964–1974).

Taustaa

Konfliktien taustalla oli pitkäkestoinen portugalilainen kolonialismi ja Estado Novo -diktaattorin (António de Oliveira Salazar ja myöhemmin Marcelo Caetano) tavoitteet säilyttää imperiumi. Kun muut eurooppalaiset vallat luopuivat siirtomaistaan 1950- ja 1960-luvuilla, Portugalin hallinto vastusti itsenäistymistä ja piti siirtomaita "metropolin osina". Tämä johti yhä voimakkaampaan kansallismieliseen liikehdintään siirtomaissa.

Sodan luonne ja taktiikat

• Vapaustaisteluliikkeiden taktiikat: pääosin guerrilla- eli sissisotaa, hyödyntäen maastoa ja paikallista tukea, ylläpitäen epäsäännöllisiä hyökkäyksiä sekä poliittista organisoitumista maaseudulla.
• Portugalin vastatoimet: joukkojen konsolidointi, erikoisjoukkotoimet, ilmavoimien ja panssaroitujen yksiköiden käyttö sekä rajavalvonta; joskus käytössä myös "kontrolloitujen asutuskeskusten" luominen ja maaseudun eristämistoimet.
• Kansainvälinen ulottuvuus: itsenäisyysliikkeet saivat ase- ja poliittista tukea itäblokin maista, Kuubasta ja muiden Afrikan maiden hallituksilta; Portugalin politiikka aiheutti kansainvälistä kritiikkiä ja poliittista eristämistä.

Keskeiset toimijat

• Angola: MPLA (Marxistinen liike, sai Neuvostoliiton ja Kuuban tukea), FNLA (pohjoisen liike), UNITA (eteläinen liike, myöhemmin Yhdysvaltain ja Etelä-Afrikan tuki) sekä FLEC (Cabindan erillisyysliike).
• Guinea-Bissau ja Kap Verde: PAIGC (Amílcar Cabral), joka johti aseellista kamppailua Guinea-Bissau'n alueella ja harjoitti myös poliittista organisoitumista Kap Verden alueella.
• Mosambik: FRELIMO, joka johti aseellista vastarintaa ja perusti myöhemmin itsenäisen hallinnon.
• Portugal: metropolin asevoimat koostuivat sekä vapaaehtoisista että pakkovärvätyistä varusmiehistä; sota kuormitti Portugalin taloutta ja yhteiskuntaa voimakkaasti.

Seuraukset ja loppuvaihe

Taistelut vaativat paljon inhimillistä ja taloudellista kustannusta: sodan seurauksena kuoli ja menetti kotinsa kymmeniä tuhansia ihmisiä siirtomaissa, ja Portugalin armeija koki huomattavia tappioita. Pitkittynyt sota, yleinen uupumus, taloudelliset vaikeudet ja sisäinen vastustus tekivät sodasta poliittisesti kestävyydeltään ongelmallisen Portugalille.

Keskeinen käännekohta oli Portugalin sisäinen vallankumous, Carnation Revolution, joka tapahtui 25. huhtikuuta 1974. Vallankaappauksen myötä voimassa ollut Estado Novo kaatui, ja uusi hallinto aloitti nopean dekolonisaatiopolitiikan. Seurauksena useat siirtomaat julistivat tai saivat itsenäisyyden vuosina 1974–1975: Guinea-Bissau (de facto 1973, laajemmin tunnustettu 1974), Mosambik, Angola sekä Kap Verde ja São Tomé ja Príncipe.

Jälkivaikutukset

• Monissa entisissä siirtomaissa seurasi sisäisiä konflikteja ja sisällissotia (esim. Angolan sisällissota 1975–2002, Mosambikin sisällissota 1977–1992), joihin sekaantuivat kylmän sodan valtapolitiikan voimat.
• Portugalissa sota ja sen kustannukset vaikuttivat voimakkaasti yhteiskuntaan ja politiikkaan sekä edistivät demokratian syntyä Carnation Revolutionin jälkeen.
• Tapahtumilla on yhä merkitystä suurten diasporayhteisöjen, muistin ja kansallisen identiteetin kannalta sekä Portugalissa että itsenäistyneissä valtioissa; muistaminen ja sovittelu ovat osa siirtymäkauden prosessia.

Portugalin siirtomaasota oli monimuotoinen ja aluekohtaisesti eroava konflikti, jonka vaikutukset näkyvät edelleen alueellisessa politiikassa, taloudessa ja yhteiskunnan rakenteissa niin Länsi-Afrikassa kuin Itä-Afrikassakin.

Hae kirjaimella