Sotavanki

Oikeudet

Kolmas Geneven yleissopimus antaa sotavangeille monia eri oikeuksia. Seuraavassa on joitakin esimerkkejä:

• Heitä on kohdeltava säädyllisesti ja kunnioittavasti
• Heidän on saatava kertoa perheilleen ja Punaisen Ristin kansainväliselle komitealle, että he ovat sotavankina.
• Heillä on oikeus olla yhteydessä perheisiinsä ja saada paketteja...
• Heillä on oikeus pitää vaatteensa, ruokailuvälineensä ja henkilökohtaiset tavaransa.
• Heille on annettava riittävästi ruokaa, vaatteita, asunto ja lääkärinhoitoa.
• Jos vangitsijat pakottavat heidät työskentelemään, sotavangeille on maksettava tehdystä työstä.
• Jos heitä syytetään rikoksesta, heille on järjestettävä oikeudenkäynti.

Jos sotavangit ovat hyvin sairaita tai loukkaantuneita, heillä on oikeus päästä vapaaksi. Sodan päätyttyä kaikki vangit on vapautettava nopeasti.

Sotavangeilla on myös oikeus EI:

• antaa vangitsijoilleen mitään muita tietoja kuin nimensä, ikänsä, sotilasarvonsa ja palvelusnumeronsa (sotilastunnus).
• Heidän rahansa tai arvokkaat tavaransa varastetaan
• tehdä pakkotyötä, sotilastyötä tai työtä, joka on vaarallista, epäterveellistä tai halventavaa.

 
Sotavangeilla on oikeus saada paketteja, kuten tämä Britannian Punaisen Ristin paketti toisesta maailmansodasta.  

Kaikki vangit eivät saa näitä oikeuksia

Kaikki sodan aikana kiinni otetut ihmiset eivät ole "sotavankeja". Kolmannessa Geneven yleissopimuksessa on tiukka määritelmä siitä, mikä on sotavanki. Siinä esimerkiksi sanotaan, että ollakseen "sotavankeja" sotilaiden on oltava:

• käyttävät univormuja tai merkkejä vaatteissaan, joista käy ilmi, että he ovat sotilaita.
• Heillä on oltava jokin merkki (kuten lippu), joka osoittaa jo kaukaa, että he ovat sotilaita.
• kantavat aseitaan avoimesti näkyvillä paikoilla.
• Noudata sodan lakeja

Geneven yleissopimusten mukaan sotilaat, jotka eivät täytä näitä vaatimuksia, eivät ole "sotavankeja". He ovat "laittomia taistelijoita" (mikä tarkoittaa "ihmisiä, jotka taistelevat tavalla, joka on vastoin lakia"). Tämä tarkoittaa, että heillä EI ole Geneven yleissopimuksissa lueteltuja oikeuksia.

Tämä aiheutti kiistaa 2000-luvun alussa. Esimerkiksi kesäkuussa 2002 Yhdysvallat kävi sotaa Afganistanissa. Puolustusministeri Donald Rumsfeld ilmoitti, että Yhdysvaltain vangitsemat ihmiset olivat "laittomia taistelijoita, joilla ei ole mitään oikeuksia Geneven yleissopimuksen mukaan". Yhdysvallat sanoi, että nämä ihmiset olivat laittomia taistelijoita, eivät sotavankeja, koska:

• He eivät käyttäneet vaatteita, jotka erottaisivat heidät tavallisista siviileistä.
• He eivät järjestäytyneet ryhmiin, joilla olisi ollut komentoketju...
• He eivät noudattaneet sodan lakeja (koska he tukivat terroristijärjestö Al-Qaidaa).

Yhdysvallat vei osan näistä ihmisistä Guantánamo Bayn vankilaan. Koska he olivat vihollistaistelijoita, Guantánamon vangit eivät saaneet oikeuksia, jotka Geneven yleissopimukset antavat sotavangeille.

 
Koska he eivät ole Geneven yleissopimusten mukaisia sotavankeja, Guantánamo Bayn vangit eivät ole saaneet niitä oikeuksia, joita sotavangeilla olisi.  

Sotavangeihin kohdistuneet sotarikokset

Kun maa tai ihmisryhmä ei anna sotavangeille heidän oikeuksiaan, se syyllistyy sotarikokseen. Näiden sotarikosten rankaiseminen ei kuitenkaan ole aina ollut helppoa.

Rikosten rankaiseminen

Geneven yleissopimuksessa luetellaan sotavankeja koskevat oikeudet. Geneven yleissopimuksessa ei kuitenkaan sanota, miten ihmisiä pitäisi rangaista, jos he eivät anna sotavangeille näitä oikeuksia.

Kun jokin maa on aiemmin rikkonut Geneven sopimusta jättämällä antamatta sotavangeille heidän oikeutensa, on voinut tapahtua monenlaisia asioita. Esimerkiksi toisen maailmansodan päätyttyä sodan voittaneet maat perustivat sotatuomioistuimet, joita kutsuttiin Nürnbergin ja Tokion oikeudenkäynneiksi. Näissä oikeudenkäynneissä natsi-Saksan ja Japanin keisarikunnan sotilasjohtajia syytettiin sotavankeihin kohdistuneista rikoksista (ja monista muista asioista). Monet heistä tuomittiin kuolemaan tai elinkautiseen vankeuteen.

Toisinaan sotavankeihin kohdistuneet rikokset saatetaan kuitenkin tuomita samassa maassa, jossa rikokset tapahtuivat. Tämä voi tapahtua ennen sodan päättymistä tai sen jälkeen. Joskus sotavankeihin kohdistuneita rikoksia ei rangaistu lainkaan.

Kansainvälinen rikostuomioistuin

Vuonna 2002 perustettiin kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC), jonka tehtävänä on tutkia sotarikoksia eri puolilla maailmaa ja mahdollisuuksien mukaan rangaista niistä ihmisiä.

Kansainvälisellä rikostuomioistuimella on pitkä luettelo sotarikoksiksi määritellyistä rikoksista. Joitakin sotavankeihin kohdistuvia sotarikoksia ovat:

• Kidutus
• Raiskaus, seksuaalinen väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö
• sotavankien vahingoittaminen tai tappaminen
• vakavan kivun tai kärsimyksen aiheuttaminen (tämä voi olla henkistä tai fyysistä kärsimystä).
• Pakotetaan sotavangit tekemään sotilastöitä, jotka vahingoittavat heidän omaa maataan.
• Sotavankien käyttäminen panttivankeina
• sotavankien julma kohtelu, heidän ihmisarvonsa kunnioittamatta jättäminen tai heidän nöyryyttämisensä

Jos jokin maa tai ihmisryhmä syyllistyy sotarikokseen sotavankeja vastaan, Kansainvälinen rikostuomioistuin voi asettaa heidät syytteeseen ja rangaista heitä, jos heidät todetaan syyllisiksi.

 
Nürnbergin oikeudenkäynnit rankaisivat natseja siitä, että he näännyttivät, kiduttivat ja murhasivat monia neuvostoliittolaisia sotavankeja keskitysleireillä.  

Kuvagalleria

Ennen 1900-lukua

20. vuosisata