Prionitauti (spongiforminen enkefalopatia) – määritelmä, syyt ja oireet

Prionitauti (jota kutsutaan myös tarttuvaksi spongiformiseksi enkefalopatiaksi) on sairaus, jonka aiheuttavat prionit. Prionit ovat rakenteellisesti muuttuneita versioita pienistä proteiineista, jotka normaalisti ilmentyvät soluissa. Toisin kuin taudit, jotka johtuvat geenimutaatiosta, joka johtaa mutanttiproteiinin ilmentymiseen, prionit pystyvät lisääntymään ja levittämään tauteja fyysisen kosketuksen kautta normaaleihin proteiineihin, mikä johtaa rakenteelliseen muutokseen normaalista tilasta prionitilaan.

Toisin kuin bakteereja, prioneja ei pidetä elävinä, koska niillä ei ole omaa aineenvaihduntaa, niillä ei ole geenejä, eivätkä ne voi luonnollisesti lisääntyä isäntäsolun ulkopuolella. Prionitaudit ovat hyvin harvinaisia, eikä useimpiin niistä ole saatavilla hoitoa.

Lähes kaikki tunnetut prionitaudit ovat neurologisia sairauksia. Tyypillisissä prionisairauksissa on kaksi yleistä merkkiä:

• Nopea, etenevä neurologinen heikkeneminen, joka usein ilmenee etenevänä dementia, persoonallisuuden muutoksina, muistihäiriöinä ja koordinaatiovaikeuksina.
• Spongiforminen aivokudos — mikroskooppisesti aivokudokseen muodostuu "reikäistä" vaikutelmaa (vaurioituneet alueet, joissa on hermosolujen menetystä ja vaurioituneita rakenteita) sekä gliaalisoluvasteen lisääntyminen ja prioniproteiinin kerääntyminen.

Oireet

Prionitautien kliininen kuva vaihtelee tautimuodosta ja potilaan iästä riippuen, mutta tyypillisiä oireita ovat:

• Lyhyen ajan kuluessa kehittyvä muistin heikkeneminen ja kognitiivinen vajaus (dementia).
• Hajottava koordinaatiohäiriö (ataksia), kävelyvaikeudet ja tasapainohäiriöt.
• Nopeat lihasnykäykset (myoklonukset), jäykkyys ja lihasvapina.
• Puheen, näön tai aistihavaintojen häiriöt sekä kävely- ja asennon muutokset.
• Persoonallisuuden muutokset, masennus, ahdistuneisuus ja joskus psykoottiset oireet.

Taudin eteneminen on yleensä nopeaa verrattuna moniin muihin dementioihin; useimmissa sporadisissa tapauksissa elinaika diagnoosin jälkeen on kuukausista muutamiin vuosiin. Variantti-CJD voi alkaa nuoremmalla iällä ja edetä eri tavalla.

Syyt ja tautimuodot

Prionitauteja voi syntyä kolmella päämekanismilla:

• Sporadinen (noin suurin osa tapauksista, esim. sporadinen Creutzfeldt–Jakobin tauti, sCJD) — ilmaantuminen ilman näkyvää altistusta tai periytyvää tekijää.
• Perinnöllinen (familiaalinen) — PRNP-geenin mutaatiot voivat johtaa periytyviin prionitauteihin (esim. periytyvä CJD, Gerstmann–Sträussler–Scheinker ja krooninen unitauti/FFI).
• Hankittu/iatrogeeninen — tartunta voi tapahtua lääketieteellisen hoidon välityksellä (esim. kontaminoituneet kirurgiset instrumentit, aivokudoksen siirrot tai joskus verensiirrot) tai ruokavalion kautta (esim. BSE:n siirtyminen ihmisille aiheuttamana variantti-CJD:na) sekä historiallisesti rituaalinen kannibalismi (kuru).

Esimerkkejä tunnetuista prionitaudeista: Creutzfeldt–Jakobin tauti (CJD), variantti-CJD (vCJD), kuru, bovin spongiforminen enkefalopatia (BSE, "hullu lehmä" -tauti) sekä lampaiden scrapie.

Diagnoosi

Prionitaudin diagnoosi perustuu kliiniseen arvioon, kuvausmenetelmiin ja laboratoriotutkimuksiin. Tyypillisiä tutkimuksia:

• Magneettikuvaus (MRI): tyypillisiä löydöksiä ovat symmetriset tai epäsymmetriset hyperintensiteetit tyvitumakkeissa (caudate/putamen) tai aivokuoren "ribboning" tietyissä prionitaudeissa.
• EEG: joissain CJD-muodoissa näkyy karakteristisia periodisia teräväpiikkisiä komplekseja.
• CSF (aivo-selkäydinneste): proteiini 14-3-3 ja kohonnut tau voivat tukea diagnoosia, mutta eivät ole täysin spesifisiä.
• RT-QuIC-testi (real-time quaking-induced conversion): herkkä ja spesifinen testi, joka tunnistaa prionin aiheuttaman patologisen proteiinin aktiivisuuden CSF:stä tai nenän limakalvon näytteistä.
• Varmistus usein post mortem: aivokudoksen histopatologia ja immunohistokemia voivat vahvistaa spongiformisen vaurion ja prioniproteiinin kertymisen.

Hoito ja ennuste

Valitettavasti prionitautien hoito on nykyisin pääasiassa oireenmukaista ja tukevan hoidon antamista. Ei ole laajasti hyväksyttyä, tehokasta antiviraalista tai muuntuneita proteiineja vastaan suunnattua hoitoa, joka parantaisi tai pysäyttäisi taudin etenemisen.

• Oireiden hoito: kipu-, lihas- ja kohtauslääkkeet, psyyken tuen sekä fysio- ja toimintaterapian palvelut.
• Palliatiivinen hoito: taudin edetessä hoidon painopiste usein siirtyy oireiden lievittämiseen ja elämänlaadun ylläpitämiseen sekä perheen tukemiseen.
• Tutkimus: kokeellisia hoitoja on tutkittu (esim. immunoterapia, kemialliset prioneja estävät aineet, antisense-tekniikat), mutta toistaiseksi mitään laajasti toimivaa hoitoa ei ole vakiintunut käyttöön.

Ennuste on yleensä huono: monet prionitaudit johtavat kuolemaan kuukausien tai muutaman vuoden kuluessa oireiden alusta. Kesto ja oireiden raskaus vaihtelevat tautimuodon ja potilaan yksilöllisten tekijöiden mukaan.

Infektioturvallisuus ja ehkäisy

Prionit ovat erityisen resistenttejä tavanomaisille desinfektio- ja sterilointimenetelmille. Tämä aiheuttaa haasteita lääketieteellisessä ympäristössä:

• Korkean riskin kudoksia (esim. aivokudos, selkäydinneste) tulee käsitellä varoen ja välttää niiden käyttöä elinsiirroissa tai elintenluovutuksessa ilman erityistoimia.
• Sterilointisuositukset prionikontaminaation varalta voivat sisältää erittäin vahvoja menetelmiä, kuten instrumenttien esikäsittelyn 1N NaOH-liuoksella tai vahvalla natriumhypokloriitilla ja sen jälkeen kuumakäsittelyn autoklaavissa (esim. 134 °C laajennetulla ajalla) — paikallisten ohjeiden noudattaminen on välttämätöntä.
• Elintarvikevalvonta (esim. BSE:n ehkäisyssä) ja verivalmisteiden turvallisuus (verenluovutusrajoitukset altistuksen perusteella) ovat keskeisiä ehkäisytoimia.
• Kirurgisten instrumenttien käytössä on noudatettava erityisohjeita korkealle riskille altistaville toimenpiteille; kertakäyttöisten välineiden käyttäminen on suositeltavaa, jos mahdollista.

Epidemiologia

Prionitaudit ovat harvinaisia. Sporadinen CJD on yleisin muoto; perinnölliset muodot muodostavat pienen mutta merkittävän osan ja hankitut tapaukset ovat harvinaisia mutta mahdollisesti vakavia kansanterveydellisiä tapahtumia (esim. vCJD-BSE-yhteys 1990-luvun Britanniassa). Seuranta- ja ilmoitusjärjestelmät auttavat havaitsemaan uusia epidemioita ja estämään leviämistä.

Tutkimus ja tulevaisuus

Prionitutkimus jatkuu laajasti: tavoitteena on paremmat diagnostiset testit, varhaisempi tunnistaminen, tehokkaat terapeuttiset vaihtoehdot ja turvallisempien sterilointimenetelmien kehittäminen. RT-QuIC on yksi esimerkki diagnostisesta edistysaskeleesta, ja erilaiset immunologiset ja molekyyliterapeuttiset lähestymistavat ovat aktiivisen tutkimuksen kohteena.

Jos epäilet prionitautia itselläsi tai läheiselläsi, ota yhteys lääkäriin tai neurologiin. Prionitaudit vaativat erikoistutkimuksia ja -hoitoa, ja mahdollisen tartuntariskin vuoksi hoidossa noudatetaan erityisiä turvallisuusohjeita.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on prionitauti?

K: Pystyvätkö prionit lisääntymään ja levittämään tauteja?

K: Miten prionit eroavat geenimutaatioista, jotka johtavat mutanttiproteiinien ilmentymiseen?

K: Pidetäänkö prioneja elävinä?

K: Ovatko prionitaudit yleisiä?

K: Mitkä ovat kaksi tyypillisissä prionisairauksissa esiintyvää yleistä merkkiä?

K: Onko useimpiin prionisairauksiin saatavilla hoitoa?

Hae kirjaimella