Rokokoo on taiteellinen tyyli, joka sai alkunsa 1700-luvulla Ranskassa. Rokokoota kutsutaan usein vain myöhäisbarokiksi, mutta se kehittyi barokin taiteellisesta liikkeestä. Vaikka se säilytti useita barokin koristeellisuutta ja taituruutta korostavia piirteitä, rokokoossa esiintyy keveämpää, leikittelevämpää ja usein epäsymmetrisempää ilmausta. Rokokoo liitetään Ranskan kuninkaan Ludvig XV:n valtakauteen (Ludvig XIV liitetään barokkiin ja Ludvig XVI uusklassismiin, vaikka hänen tyylinsä alkoikin rokokoo-tyylisenä valtakauden alussa). Rokokoon suosio oli huipussaan 1700-luvun puolivälissä, mutta loppua kohden se väistyi uusklassismin ja toisenlaisten makutendenssien tieltä.

Tyylin tunnuspiirteet

Rokokoo tunnetaan erityisesti seuraavista ominaisuuksista:

  • Kevyt ja koristeellinen muotokieli: runsaat, usein luonnonmuotoihin perustuvat koristeet kuten kuoret (rocaille), lehvästöt ja kierteet; muotoilu usein epäsymmetristä.
  • Pastellivärit ja vaalea paletti: maalauksissa ja sisustuksissa suosittiin kermanvärisiä, vaaleanpunaisia, vaaleansinisiä ja muita pehmeitä sävyjä, toisin kuin barokin voimakkaissa ja tummissa kontrasteissa.
  • Elämäniloiset aiheet: uskonnollisten ja monumentaalisten aiheiden sijaan maalauksissa esiintyy usein rakkauskohtauksia, seurapiirielämää (fête galante), maisemia ja yksityisiä muotokuvia.
  • Koristeelliset sisustukset: huoneiden ja huonekalujen sommittelu, kullatut koristeet (ormolu), posliini ja hienot tekstiilit korostivat ylellistä mutta intiimiä tunnelmaa.
  • Kaukoidän vaikutteet (chinoiserie): itämaiset motiivit, posliini ja lakkimaalaukset olivat muodissa ja lisäsivät eksoottista leimaa rokokoon.

Arkkitehtuuri ja sisustus

Rokokoo-arkkitehtuuri on usein pienimuotoisempaa ja intiimimpää kuin barokin grandsioosinen julkinen rakennustyyli. Se näkyy erityisesti huviloiden, salonkien ja yksityisten huoneiden suunnittelussa: sisustukset olivat keveitä, pehmennettyjä ja runsaasti koristeltuja. Tyypillisiä elementtejä ovat kaarevat muodot, runsaat peili- ja koristeluarkkitehtuurin yksityiskohdat sekä monipuolinen puusepäntyö ja kullatut koristeet.

Esine- ja tilataiteessa korostuu yksityiskohtainen artisan-työ: posliinia (esim. Sèvres), lasia, tekstiilejä, näyttäviä tapetteja ja huonekaluja, joiden jalat ovat usein cabriole-muotoiset ja joissa on koristeellisia marquetry- tai kultauksia. Huonekalutyyleistä tunnetaan esimerkiksi bergère- ja fauteuil-nojatuolit sekä koristeelliset sivupöydät ja peilit.

Levittäytyminen ja paikalliset variaatiot

Rokokoo levisi Ranskasta nopeasti muihin Euroopan maihin, mutta sai eri alueilla paikallisen sävyn. Saksassa ja Itävallassa syntyi runsasta ja erittäin koristeellista rokokoa (saks. Rokoko), joka näkyy kirkkojen ja palatsien saleissa ja kappaleissa. Ruotsissa ja Suomessa tyylin vaikutus näkyi etenkin sisustuksissa ja kartanoiden huoneissa. Italiassa ja Espanjassa tyylin omaksuminen oli vaihtelevampaa, usein se sulautui paikallisiin barokin perinteisiin.

Tunnusomaisia taiteilijoita ja esimerkkejä

Rokokoo-taiteen tunnettuja mestareita ovat muun muassa François Boucher, Jean-Antoine Watteau ja Jean-Honoré Fragonard, jotka kuvasivat hienostuneita seurapiiri- ja romantiikkakohtauksia, pastellivärein ja pehmein siveltimenvedoin. Arkkitehtuurissa ja sisustussuunnittelussa näkyvät monet nimettömät herraskartanoiden ja hovin käsityöläiset sekä tunnetummat suunnittelijat, jotka työstivät huoneiden ja huonekalujen kokonaisuuksia.

Kritiikki, hylkääminen ja myöhempi arvostus

Taidehistorioitsijat ja kriitikot ovat eri aikoina suhtautuneet rokokoohon vaihtelevasti. 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun uusklassismi arvosteli rokokoota pinnallisuudesta ja moraalisesta keveydestä, ja neoklassismi palautti takaisin antiikin ihanteet ja järeämmän muotokielen. Termiä käytettiinkin usein halventavasti. Kuitenkin 1800-luvun lopun ja 1900-luvun aikana tyyli sai osakseen uudelleenarvostusta, ja 1900-luvun tutkijat alkoivat korostaa rokokoon taituruutta, eleganssia ja historiallista arvoa. Myös 1800-luvulla koettiin niin sanottu "Rococo Revival" erityisesti huonekaluissa ja sisustustrendeissä.

Perintö ja vaikutus

Rokokoon vaikutus näkyy yhä monissa museoissa, palatseissa ja yksityiskokoelmissa Euroopassa. Sen kepeä estetiikka, koristeelliset yksityiskohdat ja materiaalien hienostunut käsittely ovat jättäneet pysyvän jäljen sisustustaiteeseen, muotoiluun ja taidehistoriaan. Rokokoo osoittaa, kuinka tyylit voivat reagoida aikansa sosiaalisiin ja kulttuurisiin muutoksiin siirtymällä kohti intiimimpää ja yksityisempää estetiikkaa.

Rokokoon monimuotoisuus tekee siitä kiinnostavan sekä taidehistorian opiskelijoille että kaikille, jotka arvostavat 1700-luvun eleganssia, käsityötaitoa ja leikkisää muotokieltä.