Rooman armeija – muinaisen Rooman legioonat, auxilia ja laivasto

Rooman armeija: legioonat, auxilia, laivasto — muinaisen Rooman järjestäytynyt sotilaslaitos, sen rakenne, sotilaselämä ja vaikutus valtakuntaan.

Rooman armeija on muinaisen Rooman armeija, jota Rooman kuningaskunta, Rooman tasavalta ja myöhemmin Rooman valtakunta käyttivät. Sen jalkaväki oli suurimman osan sen historiasta roomalainen legioona. Roomalla oli myös laivasto, ja armeija oli hyvin organisoitu ja kurinalainen. Imperiumin eri aikoina armeijan koko vaihteli; arvioiden mukaan sen vahvuus Rooman valtakunnan huippuvaiheissa saattoi olla jossain noin 128 000–179 200 miehen välillä, mutta tarkat luvut riippuvat aikakaudesta ja laskentatavasta. Rooman valtakunnan tärkeimmät sotilaat olivat legioonalaisia.

Legioonat

Rooman legioonat olivat valtakunnan raskaan jalkaväen perusyksikköjä. Legioona oli organisoitu useisiin hierarkkisiin pienempiin yksiköihin:

• contubernium (kontubernium): 8 miestä, jotka jakoivat teltan ja yhteisen varuston;
• centuria (centuria, eli "sata"): käytännössä noin 80 sotilaan yksikkö, jota johti centurio;
• cohors (kohortti): useita centuria-yksiköitä sisältävä suurempi ryhmä (imperiumin aikana kohortti oli usein noin 480 miestä);
• koko legioona: yleensä noin 4 000–6 000 raskasta jalkaväkeä imperiumin eri kausina.

Legioonat toimivat niin kenttäarmeijoina kuin linnoitettujen legioonaleirien (castra) vartijoina. Niiden tehtäviin kuuluivat taistelun lisäksi tie- ja linnoitustyöt, siltarakentaminen ja puolustusvallien ylläpito.

Auxilia — apujoukot

Armeijan muita sotilaita kutsuttiin auxiliaksi. Auxilia koostui yleensä ei-kansalaisista, jotka värvättiin pääosin Rooman maakunnista. Heille maksettiin usein vähemmän palkkaa kuin legioonalaisille, eikä kaikkialla käytetty samoja haarniskoja. Auxiliat tarjosivat armeijalle tärkeitä erikoisosaamisia: ratsuväkeä, jousimiehiä, heittokivien käyttäjiä (slingereitä), tiedustelijoita ja erityyppisiä kevyempiä joukkoja. Ne organisoitiin tyypillisesti:

• cohortes (infanteriaujikset) ja
• alae (ratsuyksiköt).

Palvelus kesti yleensä noin 25 vuotta. Palveluksen lopussa auxilia-palveluksessa olleet saivat usein Rooman kansalaisuuden ja joskus myös maata tai taloudellisen palkkion.

Ratsuväki

Ratsuväkiä kutsuttiin usein nimellä equites tai yksinkertaisesti ratsuväen yksiköiksi. Alkuperäisesti termeihin liittyi myös sosiaalinen luokitus (ritariluokka), mutta armeijassa equites tarkoitti ratsumiehiä. Ratsuväkeä käytettiin tiedusteluun, sivusta-ahdistelemiseen, nopeisiin iskuihin ja takaa-ajoihin. Koska hevosten ylläpito oli kallista, osa ratsuväestä tuli varakkaammista luokista tai provinssien auxilia-joukoista.

Laivasto

Rooman laivastoa kutsuttiin latinaksi classis. Laivasto suoritti merivalvontaa, kuljetti joukkoja ja tarvikkeita, torjui merirosvousta ja tuki sotatoimia mereltä käsin. Erityisesti Välimerellä (joka roomalaisten mielestä oli "Mare Nostrum") laivastolla oli suuri merkitys. Lisäksi Roomalla oli jokilaivastoja ja rannikkoflotteja, esimerkiksi classis Britannica ja classis Germanica, jotka valvoivat Britannian ja Reinin vesistöjä.

Organisaatio ja komentorakenne

Rooman armeijan komentorakenne oli selkeä ja hierarkkinen. Tärkeitä upseerirankkeja olivat muun muassa:

• centurio (centurion): yksiköidensä kurinalainen ja kokenut johtaja;
• tribunus (tribuni militum): legioonan nuorempaa upseeristoa;
• legatus legionis: legioonan komentaja;
• keisari tai konsuli toimi imperiumin korkeamman sotilasvallan haltijana suurissa kampanjoissa.

Yksiköiden logistiikka, lääkintä- ja rakennusosaaminen oli korkea: armeija pystyi perustamaan väliaikaisia leirejä, rakentamaan teitä ja siltoja nopeasti sekä huoltamaan laajaa sotavoimaa pitkienkin etäisyyksien yli.

Varustus, koulutus ja taktiikat

Raskas legioonajalkaväki käytti standardoitua varustusta: kilpi (scutum), lyhyt miekka (gladius), keihäs (pilum) sekä kypärä ja haarniska. Koulutus painotti marssi- ja muodostelmahallintaa, ampumaharjoituksia, veneilytaitoja ja insinööritöitä. Kurinalaisuus oli ankaraa; rangaistukset laiminlyönnistä olivat usein vakavia.

Taktiikoissa legioonat tunnettiin joustavista muodostelmista (esim. testudo eli kilpimuuri), tiiviistä lähitaistelutaidosta ja kykenevyydestä käydä sekä avointa kenttäsotaa että piirityksiä, joita tuettiin insinööritieteellä ja koneilla.

Palvelusaika, palkka ja eläkkeet

Legioonissa palveli alun perin vapaita roomalaisia kansalaisia; auxilia-rekrytointi avasi palveluksen provinssilaisten ei-kansalaisten ulottuville. Imperiumin aikana palvelusaika legioonassa ja auxilia-joukoissa oli tavallisesti noin 20–25 vuotta. Palveluksen päätyttyä veteraaneille annettiin usein maata, rahallinen eläke tai kansalaisoikeuksia (erityisesti auxilia-veteraaneille).

Vallan ja kulttuurin perintö

Rooman armeija ei ollut pelkkä sotaorganisaatio: se oli myös romanisaation väline, infrastruktuurin rakentaja ja poliittinen voimaväline. Legioonat rakensivat teitä, kaupunkeja ja linnoituksia, ja veteraanit levittivät roomalaisia tapoja ja kieltä maakuntiin. Armeijan tehokas organisaatio, kurinalaisuus ja tekninen osaaminen jättivät pitkäkestoisen vaikutuksen myöhempiin armeijoihin ja sotilasorganisaatioihin.

Aseet ja varusteet

Rooman armeijan sotilaat käyttivät kypärää ja vartalosuojusta. Tasavallan aikakauden alussa ja puolivälissä legioonalaiset ostivat yleensä omat varusteensa. Hastateilla, sotilaiden ensimmäisellä rivillä, oli yleensä rintapanssarit, joita kutsuttiin cuirassiksi, ja joillakin oli lorica hamata eli ketjupanssari. Rikkaammilla principes-sotilailla eli toisen linjan sotilailla oli varaa lorica hamata -haarniskoihin, mutta joskus heidän nähtiin käyttävän halvempia kurirappeja. Sekä hastatilla että principesilla oli kummallakin gladius - lyhyt, 60 senttimetrin mittainen miekka, ja kummallakin oli kaksi pila - lyhyt keihäs.

Kolmannella sotilaslinjalla, Triarii-sotilailla, oli hasta, kaksi metriä pitkä keihäs. Heillä oli myös gladius, ja heillä oli varhainen lorica segmenta eli rautanauhapanssari. Kaikilla legioonalaisilla oli suuri suorakulmainen kilpi, scutum, jossa oli pyöristetyt kulmat. Tasavallan loppupuolella kaikilla legioonalaisilla oli mukanaan gladius, kaksi pila, uusi, suurempi scutum ja ketjupanssari. Lorica segmentata oli yleinen vain 2.-3. vuosisadan välisenä aikana.

Suurempia aseita, kuten ballista (suuri varsijousi) ja Onager (katapultti), käytettiin suuremmissa taisteluissa.

Toisesta Punisesta sodasta lähtien roomalaisilla armeijoilla oli muitakin kuin italialaisia palkkasotilaita, kuten numidialaista kevyttä ratsuväkeä, kreetalaisia jousimiehiä ja baleaarisia slingereita. Roomalaisilta armeijoilta oli aiemmin puuttunut tällaisia joukkoja.

 
Moderni kopio lorica segmentata -tyyppisestä haarniskasta.  

Roomalaiset sotilaat "kilpikonna"-muodostelmassa

• Trajanuksen pylväs
• (kipsivalu)

Marcus Aureliuksen pylväs

Kaiverruksia Roomassa sijaitsevista 2. vuosisadan jKr. muistomerkeistä.

 

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä oli antiikin Rooman käyttämän sotajoukon nimi?

K: Kuinka monta miestä kuului Rooman myöhäisen valtakunnan armeijaan?

K: Ketkä muodostivat keisarikunnan tärkeimmät sotilaat?

K: Miten legioonat jaettiin?

K: Keitä muita kuului Rooman armeijaan legioonalaisten lisäksi?

Hae kirjaimella