Rooman keisarikunta

Imperiumin hallinto

Hallitakseen suurta valtakuntaansa roomalaiset kehittivät tärkeitä ajatuksia laista ja hallinnosta. He kehittivät tuohon aikaan maailman parhaan armeijan ja hallitsivat väkisin. Heillä oli hieno insinööritaito, ja he rakensivat teitä, kaupunkeja ja merkittäviä rakennuksia. Valtakunta oli jaettu provinsseihin, joilla kullakin oli maaherra sekä siviili- ja sotilastukea. Roomaan ja Roomasta lähetettiin jatkuvasti sekä virallisia että yksityisiä kirjeitä.

Kaupankäynti oli tärkeintä Roomalle, yli miljoonan asukkaan kaupungille, joka oli ylivoimaisesti maailman suurin kaupunki. He tarvitsivat ja saivat vehnää Egyptistä, tinaa Britanniasta, viinirypäleitä Galliasta ja niin edelleen. Vastineeksi roomalaiset rakensivat maakuntien pääkaupungeista hienoja kaupunkeja, suojelivat niitä barbaarien hyökkäyksiltä ja tarjosivat maakuntien nuorille koulutusta ja uramahdollisuuksia, kuten työtä Rooman armeijassa.

Periaatteessa keisareilla oli ehdoton määräysvalta, ja he saattoivat tehdä, mitä halusivat. Käytännössä he kohtasivat monia vaikeita ongelmia. Heillä oli henkilökunta, jota me kutsumme "virkamiehiksi", ja he saivat neuvoja Rooman senaatilta. Keisarin oli päätettävä, mitkä olivat valtakunnan tärkeimpiä kysymyksiä ja mitä niiden suhteen oli tehtävä. Useimmat heistä yrittivät tehdä kahdenlaisia asioita. Yksi oli tehdä asioita, jotka paransivat roomalaisten elämää rauhan aikana. Toinen oli taistella ja kukistaa Rooman viholliset. Rikkaalla valtakunnalla on aina vihollisia.

Kuninkaiden ja keisarien kohdalla suuri ongelma on perimysjärjestys. Kuninkaita seurasi joskus heidän vanhin poikansa, jos hän oli kykenevä hallitsemaan. Rooman keisareilla se oli useimmiten adoptiopoika. Se toimi näin. Keisari huomasi erinomaisen nuoren miehen yhdestä parhaista perheistä. Hän adoptoi hänet pojakseen. Ennen kuolemaansa hän teki selväksi, kenestä hänen mielestään tulisi hänen seuraajansa, tekemällä hänestä roomalaisen konsulin tai ilmoittamalla testamentissaan, että nuorempi mies tulisi hänen seuraajakseen. Joskus tämä toimi, joskus ei. Aina silloin tällöin kruununhakijoiden välillä syttyi sisällissota.

Adoptiopoika tai kaksi antoi keisarille enemmän valinnanvaraa. Joillakin keisareilla ei ollut yhtään poikaa; joillakin oli poikia, jotka eivät jääneet eloon. Myöhemmin keisareista tuli niin heikkoja, että Rooman armeija valitsi vain yhden heidän kenraaleistaan seuraavaksi keisariksi. Tämä johti usein sisällissotaan. Keisareiden elämäntarinat löytyvät luettelosta Luettelo Rooman keisareista.

Roomalaiset kävivät monia sotia muita maita vastaan ja nauttivat väkivaltaisten urheilulajien katselusta. He katselivat mielellään hevosten vetämien vaunujen välisiä kilpailuja ja miesten välisiä taisteluita aseiden avulla (gladiaattorit). Toisin kuin nykyaikaisissa urheilulajeissa, taistelijoita tapettiin usein taisteluissa. Roomalaiset nauttivat näistä näytöksistä Colosseumissa.

Roomalaisilla oli loistava rakennustekniikka. He rakensivat monia suuria julkisia rakennuksia ja huviloita, vesijohtoja veden kuljettamiseksi, kivisiltoja ja teitä. Osa näistä asioista on nähtävissä vielä nykyäänkin. Monet kuuluisat kirjailijat olivat roomalaisia, kuten Cicero ja Vergilius.

Raamatun Uusi testamentti kertoo roomalaisista Jeesuksen Kristuksen elämässä. Jeesuksen elämän aikana roomalaiset, jotka olivat pakanoita, hallitsivat hänen maataan. Myöhemmin useat keisarit yrittivät tuhota kristinuskon, mutta he eivät onnistuneet. Vuonna 312 jKr. keisari Galerius salli ihmisille vapauden seurata kristinuskoa, ja seuraavana vuonna kenraali Konstantinuksesta tuli keisari, joka kääntyi kristinuskoon.

Barbaarit valtasivat Rooman kaupungin useita kertoja, erityisesti vuonna 410 jKr., jolloin gootit ryöstivät kaupungin (ryöstely). Viimeinen Länsi-Rooman keisari, Romulus Augustus, erosi vuonna 476 jKr. Rooman valtakunta kesti vielä 1 000 vuotta Bysantin valtakuntana idässä.

Rooman valtakunnan tärkein kolikko oli hopeinen denari. Myöhemmät denarit olivat pienempiä.

Rooman tuhoon on esitetty useita syitä. Edward Gibbon kirjoitti teoksen Rooman valtakunnan rappio ja tuho, jossa hän tutki erilaisia ajatuksia. Tärkein niistä oli (hänen mielestään) kristinuskon vaikutus keisarikunnan kykyyn puolustaa itseään sotilaallisesti.

Toiset historioitsijat syyttävät epävakaata johtamisjärjestelmää. 50 vuoden aikana vain kaksi keisaria 22:sta kuoli luonnollisesti. Suurin osa keisareista salamurhattiin.