Balladi (musiikkimuoto): pianosävellyksistä sinfonisiin runoihin

Tutustu balladiin: pianosävellyksistä Chopinin mestariteoksiin ja laajeneviin sinfonisiin runoihin — romanttisia, kertovia sävellyksiä pianolle ja orkesterille.

Tämä artikkeli käsittelee 1800-luvulla suosittua instrumentaaliballadia. Keskiaikaisesta ranskalaisesta balladista katso Balladi.

Balladi on yleiskielinen nimi eräälle romanttiselle musiikkikappaleen tyypille, yleensä sävelletty pianolle. Se on tyypillisesti soiva, melodinen ja jossain määrin kertova teos, jossa on useita erillisiä sävelaiheita ja kontrastisia jaksoja. Balladi yhdistetään usein tarinankerronnalliseen tunnelmaan: sen soinnissa ja muotorakenteessa voi aistia kehityksen, draaman ja päätöksen kaltaisia elementtejä, joten kuuntelijalle muodostuu helposti mielikuvaa kertovasta tarinasta (vaikka instrumentaali-balladi ei sisälläkään sanoja). Huomattava on, että kyseessä ei ole sama asia kuin keskiaikainen laulukirjallinen balladi, joka on oma genrensä.

Muoto ja ominaispiirteet

Balladi ei noudata tiukkaa sonaatin tai minuetin muotorakennetta, vaan se on vapaampi ja vapaan muodon piirteitä sisältävä. Tyypillistä on:

• useiden eri teema-alueiden esiintyminen, usein toisiinsa liittyvä kehitys;
• kontrastit, kuten lyrismi ja dramaattinen teknisyys vuorottelevat;
• dynaaminen ja ilmeikkäästi muotoiltu jänne- ja ratkaisuosio;
• ilmaisuun sekä soinnilliseen väriin kiinnitetään huomiota—usein myös soittajalta vaaditaan tulkinnallista vapautta ja rubatoa.

Säveltäjät ja kehitys

Ensimmäinen tunnettu säveltäjä, joka antoi pianokappaleilleen nimen "balladi", oli Frédéric Chopin. Hän sävelsi neljä balladia, jotka muodostuvat hänen keskeisestä pianorepertuaaristaan. Chopinin balladit ovat:

• Ballade No. 1, G-molli, Op. 23;
• Ballade No. 2, F-duuri, Op. 38;
• Ballade No. 3, As-duuri, Op. 47;
• Ballade No. 4, F-molli, Op. 52.

Myöhemmin laji levisi ja sitä muokkasivat monet muut säveltäjät. Erityisesti César Franck ja Franz Liszt kirjoittivat balladeja ja balladimaisia kappaleita, ja Lisztin kokeilut sävellysmuodoissa johtivat myös pidempimuotoisiin ohjelmamusiikin teoksiin kuten sinfonisiin runoihin. Johannes Brahms kirjoitti pianolle balladeja, joissa ilmaisullinen linja ja laulullisuus korostuvat ja jotka muistuttavat joskus lauluja rakenteeltaan. Edvard Grieg sävelsi balladin, joka nojasi kansanmusiikilliseen aineistoon ja yhdisti kansallista väritystä romanttiseen muotokieleen.

Gabriel Fauré on esimerkki säveltäjästä, joka laajensi balladin äänen- ja kokoonpanomahdollisuuksia kirjoittamalla balladin myös pianolle ja orkesterille. Jotkut säveltäjät kirjoittivat koko orkesterille suunnattuja balladeja; nämä orkesteriteokset ovat usein luonteeltaan lähempänä lyhyitä sinfonisia runoja tai ohjelmamusiikillisia fragmentteja kuin tiukkoja perinteisiä sinfonisia muotoja.

Merkitys ja perintö

Instrumentaaliballadi on merkittävä osa romantiikan aikakauden pianosävellyskirjallisuutta. Sen vapaa, kerronnallinen luonne antoi säveltäjille mahdollisuuden yhdistää melodista ilmaisua ja draaman kehittymistä ilman tiukkojen muotorajojen asettamaa rajoitusta. Chopinin balladit ovat erityisen vaikutusvaltaisia — ne ovat sekä teknisesti että ilmaisullisesti vaativia ja kuuluvat pianistien keskeiseen ohjelmistoon.

Balladin perintö näkyy paitsi suoraan jatkuneissa balladeissa myös laajempana pyrkimyksenä yhdistää musiikillinen muoto ja kertova ajatus; tämä vaikutus kulkee läpi romantiikan ohjelmamusiikin aina 1900-luvun uusien muotojen kokeiluihin saakka.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on balladi?

K: Kuka oli ensimmäinen säveltäjä, joka käytti pianokappaleistaan nimitystä "balladi"?

K: Kuinka monta balladia Chopin kirjoitti?

K: Ovatko Chopinin balladit muodoltaan jäykkiä?

Kysymys: Ketkä muut säveltäjät ovat kirjoittaneet balladeja?

K: Miten Brahmsin balladit muistuttavat lauluja?

K: Onko orkesterille tehtyjä balladeja?

Hae kirjaimella