Franz Liszt – unkarilainen säveltäjä ja pianisti (1811–1886)

Lisztin isä oli virkamies, joka työskenteli ruhtinas Nikolaus Esterházyn palveluksessa, saman aatelissuvun palveluksessa, joka palkkasi säveltäjä Joseph Haydnin. Kun hän oli seitsemänvuotias, hänen isänsä alkoi opettaa hänelle pianonsoittoa. Hän oli ihmelapsi, ja jo parissa vuodessa hän soitti konserteissa. Hän oli niin lupaava, että jotkut rikkaat unkarilaiset lupasivat maksaa hänen musiikkiopetuksensa.

Osoitteessa 1821 hänen perheensä muutti Wieniin. Hän sai pianotunteja Czernyltä ja sävellystunteja Salierilta. Hänestä tuli pian kuuluisa, vaikka hän oli vielä nuori poika, ja hän tapasi Beethovenin ja Schubertin kaltaisia kuuluisia muusikoita. Beethovenin väitetään suudelleen häntä otsalle.

Osoitteessa 1823 hänen perheensä muutti jälleen, tällä kertaa Pariisiin. Hän halusi mennä konservatorioon opiskelemaan musiikkia, mutta Luigi Cherubini ei päästänyt häntä sinne, koska hän oli ulkomaalainen (eli ei ranskalainen). Niinpä hän opiskeli yksityisesti musiikin teoriaa Reichan kanssa ja sävellystä Paerin kanssa. Pian häntä pyydettiin soittamaan pianoa kaikkialla Pariisissa. Hän matkusti Lontooseen. Toisella vierailullaan sinne vuonna 1825 hän soitti kuningas Yrjö IV:lle Windsorissa.

Liszt jatkoi matkustamista muihin maihin. Isänsä kuoltua hänestä tuli pianonsoitonopettaja Pariisissa. Hän rakastui yhteen oppilaistaan. Se oli ensimmäinen monista rakkaussuhteista, joita hänellä oli eri naisten kanssa. Hän luki paljon kirjoja yrittäessään kouluttaa itseään kunnolla. Hän tapasi Berliozin ja piti kovasti Berliozin musiikista. Osoitteessa 1831 hän tapasi viulisti Niccolò Paganinin ja hämmästyi tämän virtuoosimaisesta soitosta. Lisztin oli määrä tehdä pianolle se, mitä Paganini oli tehnyt viululle. Pilapiirtäjät piirsivät molemmat miehet pirullisiksi hahmoiksi. Molemmat miehet kirjoittivat musiikkia, joka oli uskomattoman vaikeaa heidän soittimilleen.

Pian Liszt tapasi kreivitär Marie d'Agoultin. Hänellä alkoi olla suhde naisen kanssa. Kreivitär jätti miehensä ja muutti Lisztin luo Geneveen. He asuivat yhdessä useita vuosia ja saivat kolme lasta. Kun Liszt lahjoitti suuren osan rahoistaan auttaakseen maksamaan Beethovenin muistomerkin rakentamista Bonniin, hänen täytyi ansaita rahaa jälleen kiertueilla, joten kreivitär jätti hänet. Hän näki vielä muutaman vuoden ajan Lisztin ja lapset joka kesä, mutta lopulta he erosivat kokonaan.

Liszt vietti Roomassa kahdeksan vuotta. Hän kirjoitti paljon uskonnollista musiikkia ja otti vastaan katolisen kirkon tilauksia. Hänen tyttärensä Cosima, joka oli mennyt naimisiin kuuluisan kapellimestarin Hans von Bülowin kanssa, jätti miehensä ja asui Wagnerin kanssa. He saivat kaksi yhteistä lasta. Liszt ja Wagner riitelivät tästä monta vuotta.

Liszt vietti suurimman osan viimeisistä vuosistaan matkustellen kolmen kaupungin välillä: Rooma, Weimar ja Budapest. Hän kutsui tätä "vie trifurquée" (kolmihaarukkainen elämä). Hän kuoli Bayreuthissa 31. heinäkuuta 1886.

Lisztillä oli hyvin vahva persoonallisuus, joka vaikutti kaikkiin, jotka hän tapasi. Kun hän soitti pianoa konserteissa, hän oli suuri showmies. Hänestä piirrettiin karikatyyrejä, joissa hän soitti pianoa villi tukkakampauksensa kanssa. Hän saattoi olla hyvin kohtelias ja osasi tulla toimeen aristokraattien kanssa. Hän saattoi olla hyvin antelias, lahjoitti muille muusikoille sekä rahaa että aikaa ja antoi kiitosta silloin, kun se oli ansaittua. Hän oli voimakas, ainutlaatuinen hahmo ja yksi aikansa merkittävimmistä romanttisista säveltäjistä. Hänet tunnetaan parhaiten häikäisevistä virtuoosimaisista pianonäytöksistään.

Suurin osa Lisztin sävellyksistä oli pianolle. Hän kirjoitti yhden pianosonaatin. Se on h-molli. Sen muoto poikkeaa suuresti Beethovenin kaltaisten säveltäjien sonaateista. Se on hyvin romanttinen teos, mutta se ei kerro tarinaa, kuten monet romanttiset teokset tekevät. Hänen pianoteoksensa ovat useimmiten lyhyempiä ja muodoltaan melko vapaita teoksia. Hän otti usein jonkin teeman ja muuntaa sitä (muuttaa sitä vähitellen). Hän kirjoitti opintoja, jotka ovat paljon muutakin kuin pelkkiä pianotekniikkaa parantavia kappaleita. Yksi kokoelma on nimeltään Transsendentaaliset opinnot. Sveitsissä hän kirjoitti Années de pèlerinage (Vaellusvuodet), joka on kokoelma kappaleita, joille hän antoi myöhemmin nimet. Liszt tutki kaikkia mahdollisia ääniä, joita pianosta voi saada aikaan (se oli vielä melko uusi soitin). Joskus hän sai sen kuulostamaan orkesterilta. Jotkin hänen viimeisistä pianoteoksistaan ovat paljon yksinkertaisempia soittaa, vaikka soinnut olisivat kuulostaneet hyvin moderneilta hänen aikanaan. Ne ovat kuin Debussyn impressionistista musiikkia.

Kaikki Lisztin pianokappaleet eivät olleet alkuperäisiä sävellyksiä: hän teki myös sovituksia tai transkriptioita. Meistä tuntuu nyt oudolta ajatukselta ottaa jonkun toisen sinfonia ja sovittaa se pianolle. Näin Liszt teki usein. Hän otti Beethovenin sinfonioita tai Schubertin lauluja ja muokkasi niitä niin, että niitä voitiin soittaa pianolla. Monilla ihmisillä ei ollut mahdollisuutta kuulla konsertteja kovin usein, eikä heillä todellakaan ollut radiota tai CD-levyjä, joten Liszt teki näistä teoksista tunnetumpia ja auttoi niitä saavuttamaan laajemman yleisön. Hän teki usein vaikeita transkriptioita, mikä tarkoitti sitä, että hän muutti kappaleita ja lisäsi koristeellisia nuotteja, jolloin vanhasta teoksesta tuli uusi.

Myös Lisztin orkesterimusiikki on erittäin tärkeää. Hän kirjoitti sinfonisia runoja: kappaleita, jotka kertovat tarinan tai kuvaavat jotakin. Tunnetuin niistä on nimeltään Les préludes. Hän kirjoitti myös kaksi pianokonserttoa.

Hän kirjoitti paljon kirkkomusiikkia. Kirkkomusiikki oli tuohon aikaan usein melko sentimentaalista, mutta Liszt yritti saada teoksensa auttamaan ihmisiä tuntemaan uskonnollista hartautta.

Liszt oli monin tavoin tyypillinen romanttinen taiteilija. Hän etsi aina elämän henkistä merkitystä. Hänellä oli kävelykeppi, jossa oli Assisilaisen pyhän Franciscuksen sekä Goethen Faustin hahmojen Gretchenin ja Mefistofeleksen päät. Hän oli 1800-luvun muusikko, mutta ajattelunsa ja musiikkinsa kautta hän katsoi eteenpäin 1900-luvulle.