Shirley Valentine on brittiläinen romanttinen komediaelokuva vuodelta 1989. Sen pääosassa on Pauline Collins. Tom Conti näyttelee hänen rakastajansa. Bernard Hill näyttelee hänen aviomiestään. Alison Steadman näyttelee hänen ystäväänsä. Ohjauksesta vastasi Lewis Gilbert, ja elokuvaversio laajentaa alkuperäisen yksinäyttelijäesityksen maailmaa lisäämällä muita hahmoja ja näyttämöllisiä kohtauksia filmimuotoon.
Juoni
Elokuva kertoo liverpoolilaisesta kotiäidistä, Shirley Valentinenistä, joka kokee jääneensä perheen ja arkirutiinien varjoon. Hän puhuu usein ääneen omille ajatuksilleen ja unelmilleen ja tuntee saavansa liian vähän huomiota ja arvostusta. Kun hän lähtee lomamatkalle Kreikkaan ystävänsä kanssa, matka muuttuu mullistukseksi: hän tutustuu paikalliseen mieheen ja aloittaa suhteen, jonka kautta hän alkaa pohtia omaa identiteettiään, onnellisuuttaan ja mahdollisuutta tehdä itsenäisiä valintoja.
Tausta ja tuotanto
Käsikirjoituksen on tehnyt Willy Russell. Se perustuu hänen samannimiseen näytelmäänsä vuodelta 1986, jossa Pauline Collins alun perin esitti Shirleyä. Elokuvassa säilytetään teoksen humoristinen ja koskettava sävy: arjen pienet havainnot yhdistyvät voimakkaaseen sisäiseen ääneen ja itsetutkiskeluun. Filmatisointi siirtää osan näytelmän monologeista elokuvalliseen kerrontaan sekä esittelee Liverpoolin ja Kreikan maisemia visuaalisina kontrasteina.
Vastaanotto ja palkinnot
Elokuva julkaistiin elokuussa 1989 Yhdysvalloissa. Shirley Valentinein arvostelut olivat ristiriitaisia: kriitikot jakautuivat sen kannattajiin ja arvostelijoihin, mutta yleisesti Pauline Collinsin roolityötä kehuttiin laajasti. Elokuva sai useita palkintoja ja oli ehdolla Golden Globe- ja Oscar-ehdokkaaksi; Collins sai merkittävää tunnustusta roolistaan ja elokuvan pidettiin herättävän keskustelua erityisesti keskisuuren iän, naiseuden ja oman tahdon teemoista.
Teemat ja perintö
Shirley Valentine yhdistää kevyen komedian ja koskettavan draaman elementtejä käsitellen muun muassa itsetuntoa, vapaudenkaipuuta ja arjen merkitystä. Se on jäänyt elokuvahistoriaan esimerkkinä siitä, miten näyttämötyö voidaan muuntaa elokuvalliseksi kokemukseksi ilman, että alkuperäisen teoksen henki katoaa. Elokuva on edelleen suosittu erityisesti katsojien keskuudessa, jotka arvostavat henkilökohtaisia tarinoita ja vahvoja naisnäyttelijöitä.