Etana on yleisnimitys nilviäisille, erityisesti kotiloiden (Gastropoda) ryhmälle, joiden keho on kuoreton tai joilla on vain pieni sisäkuori. Etanan käsite ei siis viittaa yhteen tieteelliseen luokkaan vaan morfologiseen ja ekologiseen ryhmään: monet erilaiset kotilot ovat kehittyneet kuorettomiksi tai kuoriltaan pienemmiksi.
Etanat kuuluvat useisiin eri perheisiin ja sukuun; joukossa on sekä täysin kuorellisia lajeja että täysin kuorettomia tai osittain kuorellisia muotoja (ns. puoliksi etanat). Toisin kuin aiemmassa tekstissä mainittiin, etanat eivät ole niveljalkaisia (Arthropoda) vaan kuuluvat nilviäisiin (Mollusca). Monet maaetanat hengittävät ilmaa keuhkomaisen hengityselimen avulla, mutta anatomia vaihtelee lajeittain. Kuoreton etanatyyppi on hyvä esimerkki konvergentista evoluutiota: kuoren menetys tai pienentyminen on kehittynyt itsenäisesti useissa eri linjoissa, joten termi "etana" ei muodosta yhtenäistä taksonomista kategoriaa.
Nimitystä "etana" käytetään tavallisesti ilmaa hengittävistä maaetanoista, kun taas meressä elävät vastaavat muodot tunnetaan yleensä nimellä merietanat. Lisäksi löytyy monia välimuotoja: esimerkiksi lajeilla, joiden kuori on liian pieni peittämään koko ruumiin, käytetään usein nimeä puoliksi etanat (semislugit).
Anatomia ja elintoiminnot: Etanoilla on tyypillisesti lihaksikas jalka, jolla liikutaan, ja kroppa erittää limaa, joka helpottaa etenemistä ja suojaa kudoksia. Kuorettomilla lajeilla suojaamiseen ovat kehittyneet limakerrokset, väritykseen perustuva naamioituminen ja kemialliset puolustusmekanismit. Monet maaetanat ovat yöllisiä ja viihtyvät kosteissa paikoissa vältellen päivän kuumuutta ja kuivuutta.
Lisääntyminen: Useimmat maaetanat ovat hermafrodiitteja: yksilöllä on sekä mies- että naissukupuolielimiä, mutta monissa lajeissa tapahtuu silti paritus kahden yksilön välillä, jolloin ne vaihtavat siittiöitä. Joillakin lajeilla esiintyy myös erikoistuneita käyttäytymismuotoja, kuten niin sanottujen "love dart" -rakenteiden käyttö parittelussa. Poikaset kehittyvät joko munista, tai harvinaisemmissa tapauksissa suoraan pieniksi aikuisiksi.
Elinympäristöt ja ekologinen rooli: Etanat elävät monenlaisissa ympäristöissä: metsissä, niityillä, puutarhoissa, kosteikoissa ja kalliomaastoissa. Ne toimivat hajottajina syömällä kuollutta kasvimateriaalia, sieniä ja leviä, mutta osa lajeista syö myös eläinperäistä ainesta tai toimii kasvituhoojana pelloilla ja puutarhoissa. Etanat ovat myös tärkeä ravinnonlähde monille linnuille, nisäkkäille, selkärangattomille ja samoin ihmiselle joissakin kulttuureissa (esimerkiksi escargot).
Evoluutio ja taksonomia: Kuoren pienentyminen tai katoaminen on tapahtunut useita kertoja riippumattomissa kotiloiden haaroissa, minkä vuoksi "etana" kuvaa enemmän ulkonäköä ja ekologista roolia kuin yhtenäistä sukua. Tämä ilmiö on klassinen esimerkki konvergentista evoluutiosta, ja taksonomisessa luokittelussa käytetään usein anatomisia, geneettisiä ja kehityksellisiä piirteitä erottelemaan toisiaan muistuttavat mutta etäisesti sukua olevat ryhmät.
Säilyminen ja ihmisen vaikutus: Monet etanalajit ovat sopeutuneet ihmisen muokkaamiin elinympäristöihin, mutta samalla monet ovat uhanalaisia elinympäristöjen pirstoutumisen, vieraslajien leviämisen ja ympäristön laadun heikkenemisen vuoksi. Toisaalta jotkin lajit ovat levinneet ihmisen mukana uusiin alueisiin ja aiheuttavat paikallisia ekologisia ja taloudellisia haittoja.
Yhteenvetona: ”Etana” on käsite, joka kattaa monenlaisia kuorettomia tai vähäkuorellisia kotiloita. Ne eroavat toisistaan taksonomisessa asemassa, anatomiassa ja elintavoissa, mutta niillä on yhteisiä piirteitä kuten liman käyttö liikkumisessa, runsas käyttö hajottajina ja toistuva kuoren häviäminen evoluutiossa.
