Avaruussukkula Columbian onnettomuus tapahtui, kun avaruussukkula Columbia hajosi palaessaan ilmakehään 1. helmikuuta 2003. Onnettomuuden välitön tekninen syy oli, että ulkoisesta polttoainesäiliöstä irtosi vaahtomuovin pala nousun aikana ja se osui sukkulan vasemman siiven etureunaan. Osuman seurauksena siiven suojapinnoista vaurioitui osa, minkä myötä sukkulan palatessa ilmakehään siiven sisään pääsi kuumia kaasuja ja plasmaa. Tämä heikensi siiven rakennetta ja johti sukkulan hajoamiseen ilmakehässä; kaikki lennolla olleet henkilöt menehtyivät.

Lyhyt kulku

Sukkula Columbia (lento STS-107) lähti liikkeelle tieteellisestä tutkimuslennosta, jonka aikana miehistö teki useita mikrogravitaatiokokeita. Nousun aikana tapahtunut vaahtomuovin irtoaminen ei heti havaittu kriittiseksi, mutta osuma vaurioitti sukkulan vasemman siiven johtavaa reunaa (reinforced carbon–carbon -paneelit). Paluuvaiheessa lähestyessä Maata vaurioitumiskohdasta pääsi kuumaa plasmaa sisään, mikä heikensi siiven kantavuutta ja aiheutti rakenteellisen pettämisen ja sukkulan hajottamisen.

Syyt

Tutkintalautakunta Columbia Accident Investigation Board (CAIB) selvitti onnettomuuden perusteellisesti. CAIB totesi kaksi toisiinsa liittyvää tekijää:

  • Tekninen syy: vaahtomuovin irtoaminen ulkoisesta polttoainesäiliöstä, sen aiheuttama isku ja seurannut vaurio johtavassa reunassa, jonka kautta kuumat kaasut päästävät rakenteisiin reitittämään lämmön ja aiheuttamaan murtuman.
  • Organisatoriset ja hallinnolliset syyt: NASA:n toimintatavoissa ja päätöksenteossa oli puutteita, riskien arvioinnissa ja tiedon vaihdossa. CAIB totesi kulttuurisia ongelmia, joissa turvallisuushuolten vakavuutta ei aina tunnistettu tai niihin ei reagoitu riittävästi.

Seuraukset ja muutokset

Välittömät seuraukset: Columbian romahduksen jälkeen avaruussukkulalentoja keskeytettiin välittömästi ja NASA käynnisti laajat muutostyöt turvallisuuden parantamiseksi.

  • Laaja tutkinta ja raportti CAIB:ltä, jossa annettiin myös konkreettisia suosituksia.
  • Avainmuutoksia olivat ulkoisen tankin vaahtomuovin muotoilun ja kiinnityksen muuttaminen, sukkulan johtavan reunan ja muiden kriittisten rakenteiden tarkempi suojaus, sekä säännölliset ja perusteellisemmat visuaalitarkastukset lennon eri vaiheissa.
  • NASA kehitti myös menetelmiä sukellusalustassa tapahtuvan vaurion havaitsemiseksi avaruudessa ja kehitti korjausmenetelmiä, joilla vauriota olisi pyritty paikkaamaan ennen paluuta.
  • Avaruussukkulalentoja ei aloitettu uudelleen ennen kevättä 2005 (paluu-lento STS-114), ja sukkulatoiminta jatkui rajoitetulla ja uudelleen suunnitellulla tavalla aina ohjelman lopetukseen vuonna 2011.

Miehitys

Columbian lennolla oli seitsemän hengen miehistö, ja kaikki menehtyivät onnettomuudessa. Miehistöön kuuluivat:

  • Cmdr. Rick D. Husband (komentaja)
  • Pilot William C. McCool
  • Sr. Payload Specialist Ilan Ramon (Israel)
  • Mission Specialist Michael P. Anderson
  • Mission Specialist Kalpana Chawla
  • Mission Specialist David M. Brown
  • Mission Specialist Laurel B. Clark

Jälkivaikutukset ja muistaminen

Columbian jäänteitä löydettiin laajalta alueelta Yhdysvaltain eteläosissa; suurin osa palasista löytyi Texasin osavaltiosta ja osin myös lähialueilta. Columbian osia löydettiin eri puolilta Texasin osavaltiota. Ohjaamon ikkunan ja muiden merkittävien muistoesineiden osia on talletettu ja näytetty muistoksi onnettomuudesta – ohjaamon ikkuna on nyt avaruussukkula Atlantiksen paviljongissa Kennedy Space Centerissä Floridassa.

Columbia-onnettomuus on vaikuttanut pitkäkestoisesti avaruusohjelmien turvallisuuskulttuuriin: se toi esiin tarpeen avoimemmalle keskustelulle riskeistä, selkeämmille raportointikäytännöille ja johdonmukaiselle turvallisuuspainotukselle päätöksenteossa. Onnettomuutta ja miehistön muistoa kunnioitetaan eri muistomerkeillä ja muistoalueilla.