Tanggu-aselepo (1933): Kiina–Japanin sopimus Mantšuriasta
Tanggu-aselepo (1933): Kiinan ja Japanin Mantšuriaa koskenut sopimus—historiallinen käännekohta, taustat ja vaikutukset selkeästi.
Tanggu-varauma, jota joskus kutsutaan myös Tangku-varaumaksi (kiin: 塘沽协定; 塘沽協定; Tánggū Xiédìng; Tanku kyōtei (塘沽協定)) oli Kiinan ja Japanin keisarikunnan välillä 31. toukokuuta 1933 Tanggun piirikunnassa Tianjinissa allekirjoitettu aselepo, joka päätti virallisesti kaksi vuotta aiemmin alkaneen Japanin hyökkäyksen Mantšuriaan.
Tausta: Japanin hyökkäys Mantšuriaan alkoi syksyllä 1931 niin sanotulla Mukdenin tapauksen (jäljempänä tunnettu myös nimellä 9.9.incident) jälkeen. Japanin armeija valloitti nopeasti Mantšurian ja perusti siellä marionettivaltion Manchukuon. Kansainvälinen yhteisö reagoi, ja Liittokansakuntien Lyttonin komissio tuomitsi hyökkäyksen, mutta käytännön sotilaallista vastarintaa Kiinan tasavalta ei kyennyt järjestämään. Japanin eteneminen jatkui pohjoisessa ja vuodenvaihteessa 1932–1933 joukot valtasivat myös Rehen (Jeholin) alueen, minkä jälkeen osapuolet neuvottelivat aselevosta.
Sopimuksen pääkohdat: Tanggu-aselepo sisälsi väliaikaisen tulitauon ja määräyksiä asevoimien sijoittelusta. Sopimus nähtiin käytännössä Kiinan myöntymisenä siihen, että Japanan joukot olivat vallanneet Mantšurian ja Rehen alueet. Aselevon yhteydessä perustettiin sotilaallinen eristysalue (demilitarisoitu vyöhyke) joillakin alueilla Pohjois-Kiinan ja Mantšurian välillä, ja kiinalaisia joukkoja kiellettiin sijoittamasta merkittäviä sotilasvoimia tälle vyöhykkeelle. Sopimus antoi Japanille laajemman vaikutusvallan alueella ja rajoitti Kiinan hallituksen mahdollisuuksia palauttaa suvereniteettiaan väkivalloin.
Kansainvälinen reaktio ja seuraukset: Tanggu-varauma heikensi huomattavasti Kiinan kansainvälistä asemaa ja sisäistä legitimiteettiä, sillä se osoitti Nanjingin hallituksen kyvyttömyyden pysäyttää Japanin laajentumista. Kansainvälisesti sopimus ja sitä edeltänyt tapahtumaketju korostivat Liittokansakuntien tehottomuutta; Japani oli vetäytynyt järjestöstä maaliskuussa 1933 oltuaan kriittisen Lyttonin raportin kohteena. Yhdysvaltojen ulkopoliittinen kanta, niin sanottu Stimsonin doktriini, kieltäytyi tunnustamasta alueellisia muutoksia, jotka oli saatu aikaan väkivallalla, mutta tämä ei muuttanut käytännön tilannetta Itä-Aasiassa.
Merkitys: Tanggu-varauma ei ratkaissut Kiinan ja Japanin välistä konfliktia, vaan se selkeytti Japanin vaikutuspiiriä pohjoisessa ja loi ennakkotapauksen, joka osaltaan rohkaisi myöhempää sotilaallista laajentumista. Pitkällä aikavälillä aselevon kaltaiset ratkaisut ja kansainvälisen yhteisön passiivisuus vaikuttivat siihen, että konflikti eskaloitui uudelleen ja johti lopulta laajamittaiseen toiseen Kiina–Japanin sotaan (ns. toinen maailmansota Aasiassa) vuonna 1937.
Terminologia: Sopimusta kutsutaan suomeksi usein Tanggu-aselevoksi tai Tanggu-varaumaksi (myös Tangku), ja se on yksi 1930-luvun Itä-Aasian keskeisistä sopimuksista, jotka muokkasivat alueen poliittista karttaa ennen toista maailmansotaa.
Tanggu Truce talk
Tausta
Syyskuun 18. päivänä 1931 sattuneen Mukdenin välikohtauksen jälkeen Japanin Kwantung-armeija hyökkäsi Mantšuriaan ja oli helmikuuhun 1932 mennessä vallannut koko alueen. Japanilaiset kutsuivat Tianjinissa maanpaossa eläneen Qing-dynastian viimeisen keisarin Puyin ottamaan vastaan Japanin armeijan hallitseman uuden Mantshukuon keisarikunnan valtaistuimen. Tammikuussa 1933 Mantshukuon etelärajojen vartioimiseksi Japanin ja Mantshukuon yhteiset joukot tunkeutuivat Reheen, ja valloitettuaan kyseisen maakunnan maaliskuuhun mennessä ne ajoivat loput Kiinan armeijat koilliseen Suuren muurin ulkopuolelle Hebein maakuntaan.
Länsivallat syyttivät Japanin toimia, mutta eivät tehneet juuri mitään muuta. Kun Kansainliitto vaati Japania lopettamaan taistelut, Japani erosi liitosta 27. maaliskuuta 1933.
Koska Japanin armeijalla oli keisari Hirohitolta (joka halusi lopettaa taistelun Kiinan kanssa nopeasti) selkeä käsky olla hyökkäämättä Kiinan muurille, japanilaiset keskeyttivät hyökkäyksensä toukokuussa 1933.
Keskustelut
Toukokuun 22. päivänä 1933 Kiinan ja Japanin edustajat tapasivat keskustellakseen taistelun päättymisestä. Japanin vaatimukset olivat vakavia: oli perustettava demilitarisoitu vyöhyke, joka kattoi sata kilometriä Kiinan muurin eteläpuolella, Pekingistä Tianjiniin, ja itse Kiinan muuri oli Japanin valvonnassa. Kuomintangin tavallisia sotilasyksiköitä ei sallittaisi alueelle, vaikka japanilaiset saivatkin käyttää tiedustelulentokoneita tai maapartioita sopimuksen noudattamisen tarkistamiseksi. Vyöhykkeen yleistä järjestystä piti ylläpitää poliisiyksikkö Demilitarisoidun vyöhykkeen rauhanturvajoukot. Lisäksi he pakottivat Kiinan tunnustamaan Mantshukuon lailliseksi hallitukseksi.
Kahdessa salaisessa lausekkeessa jätettiin kaikki Japanin vastaiset vapaaehtoisarmeijat tämän rauhanturvajoukkojen ulkopuolelle ja määrättiin, että kaikki ongelmat, joita rauhanturvajoukot eivät pystyneet ratkaisemaan, oli ratkaistava Japanin ja Kiinan hallitusten välisellä sopimuksella. Koska Kiinan hallitus oli hävinnyt kaikki merkittävät taistelut ja paljon alueita ja koska Chiang Kai-shekin johtama Kiinan hallitus oli enemmän kiinnostunut taistelemaan Kiinan kommunistista puoluetta vastaan kuin japanilaisia vastaan, Kiinan hallitus suostui kaikkiin vaatimuksiin. Lisäksi uusi demilitarisoitu vyöhyke sijaitsi suurimmaksi osaksi Mantšurian sotapäällikön Zhang Xueliangin jäljellä olevalla alueella.
Tulos
Tanggun välirauha johti siihen, että Kuomingtangin hallitus tunnusti tosiasiallisesti Mantshukuon ja hyväksyi Rehen menetyksen. Se lopetti lyhyeksi aikaa Kiinan ja Japanin väliset taistelut, ja lyhyeksi aikaa maiden väliset suhteet paranivat. Toukokuun 17. päivänä 1935 Japanin Kiinan-lähetystö muutettiin suurlähetystön asemaan, ja 10. kesäkuuta 1935 tehtiin He-Umezu-sopimus. Tanggun välirauha antoi Tšiang Kai Shekille aikaa yhdistää joukkonsa ja keskittää voimansa Kiinan kommunistista puoluetta vastaan, tosin Pohjois-Kiinan kustannuksella. Kiinan yleinen mielipide vastusti kuitenkin Japanille niin suotuisaa ja Kiinalle niin häpeällistä aselepoa. Vaikka välirauhalla luotiin demilitarisoitu puskurivyöhyke, Japanin aluepoliittiset halut Kiinaa kohtaan säilyivät, ja välirauha osoittautui vain lyhyeksi tauoksi, kunnes taistelut syttyivät uudelleen toisen kiinalais-japanilaisen sodan alkaessa vuonna 1937.
Etsiä