Kiinan kieli on ryhmä läheisesti sukua olevia mutta usein keskenään ymmärrettäviä puhekieliä, joita kiinalaiset käyttävät Kiinassa ja muualla. Se kuuluu laajempaan kieliperheeseen, joka tunnetaan nimellä kiinalais‑tiibetiläinen kieliperhe. Monet tutkijat pitävät sisäisiä alueellisia muotoja itsenäisinä kielinä, koska ne voivat olla keskenään vaikeasti ymmärrettäviä.

Murteet ja keskinäinen ymmärrettävyys

Kiinaan kuuluu useita suuriakin alueellisia ryhmiä, joista tärkeimpiä ovat mandariini, wu, yue (johon kuuluvia kieliä kutsutaan usein kantonin kieleksi) ja min. Näiden sisällä on lukuisia alalajeja ja paikallisia muotoja. Usein puhutaan myös muista ryhmistä kuten hakka, gan ja xiang. Koska puhuttujen muotojen äänne‑, sanasto‑ ja lauserakenteet voivat poiketa merkittävästi, alueellisia muotoja kutsutaan joko murteiksi tai erillisiksi kieliksi riippuen näkökulmasta.

Virallinen kieli: mandariini / putonghua

Sanalla "kiinalainen" voidaan viitata sekä kirjoitettuun että puhuttuun kieleen. Vaikka puhuttuja kiinan kieliä on monia, niissä on pitkän historiallisen kehityksen seurauksena yhteinen kirjoitusperinne. Kiinan hallinto on pyrkinyt yhdenmukaistamaan viestintää käyttämällä yhtä virallista kieltä. Tämä politiikka on osin samankaltainen kuin aiemmin Neuvostoliitossa noudettu linja: pyritään yhteen yhteiseen kieleen, jotta ihmiset ymmärtäisivät toisiaan.

Kiinalaista standardikieltä kutsutaan englanniksi mandariiniksi. Manner‑Kiinassa tätä standardikieltä kutsutaan Pǔtōnghuàksi, "kaikille yhteiseksi puheeksi", ja Taiwanissa usein Guóyǔksi, "koko maan kieleksi". Kaikki viralliset asiakirjat kirjoitetaan mandariinikielellä, mandariinia opetetaan laajalti kouluissa ja se toimii kansallisena lingua francana.

Kirjoitusjärjestelmä ja kiinalaiset merkit

Kiinaa kirjoitetaan lähes aina kiinalaisilla kirjaimilla, jotka eivät ole aakkosia vaan logogrammeja — merkkejä, jotka välittävät merkityksiä. Usein yksittäisellä merkillä on tiedollinen tai morfologinen sisältö (esimerkiksi substantiiviin tai verbiin liittyvä merkitys). Monet merkit sisältävät myös vihjeen ääntämiseen (fonetiikan osa), mutta sama merkki voidaan eri kielissä ja murteissa ääntää hyvin eri tavoin.

Kiinalaisia merkkejä on käytetty tuhansia vuosia. Nykyäänkin merkkivarasto on suuri: tunnettuja merkkejä on kymmeniä tuhansia, mutta päivittäisessä käytössä riittää yleensä noin 3–4 tuhannen merkin sanasto. Merkit jakautuvat usein radikaaleihin (merkitystä merkitseviin osiin) ja fonetiikkaa antaviin osiin, mikä auttaa merkin merkityksen ja ääntämisen hahmottamisessa.

Kirjoitusjärjestelmän variantteina käytetään yksinkertaistettuja merkkejä Manner‑Kiinassa ja Singaporeissa sekä perinteisiä merkkejä Taiwanissa, Hongkongissa ja Macau'ssa. Kiinalaiset merkit ovat myös vaikuttaneet muihin itäaasialaisiin kirjoitusjärjestelmiin: esimerkiksi japanin kanji ja aikaisemmin Korean hanja sekä Vietnamin chữ Nôm perustuvat osin samoihin merkkeihin.

Romanisointi ja Hanyu Pinyin

Koska kiinassa ei perinteisesti ole ollut aakkostettua kirjoitusjärjestelmää, puhuttujen muotojen äänteiden merkitseminen sanakirjoissa ja oppikirjoissa oli pitkään haaste. Nykyään mandariinin äänteiden esittämiseen ja opetukseen käytetään yleisesti Hanyu Pinyin -järjestelmää, joka kirjoittaa ääntämyksen roomalaisin kirjaimin. Pinyin helpottaa ääntämisen oppimista, tietokoneella kirjoittamista (merkkihausta) ja kansainvälistä translitterointia. Se on laajasti hyväksytty standardi sekä opetuksessa että virallisissa yhteyksissä.

Äänteet ja sävelet (toonit)

Kaikissa kiinan kielissä (tai murteissa) käytetään säveliä eli toonijärjestelmää. Tämä tarkoittaa, että yhden morfeemin merkitys voi muuttua äänen korkeuden tai intonaation mukaan. Mandariinissa on neljä erottavaa tonaalista sävyä sekä eräänlainen neutraali sävy; muissa kielissä sävyjä voi olla enemmän tai niiden luonne voi olla erilainen (esim. kantonissa sävyjä on tyypillisesti kuudesta yhdeksään tapauslaskennasta riippuen). Joissain murteissa esiintyy voimakasta tonaalista sandhia (sävelmuutoksia sanayhteydessä), mikä tekee äännejärjestelmästä vielä monimutkaisemman.

Käyttö ja levinneisyys

Kiinaa puhutaan äidinkielenä yli miljardin ihmisen toimesta. Sen eri muodot ovat keskeisiä kulttuurin, hallinnon, kaupan ja koulutuksen kieliä Kiinassa ja monissa kiinalaisyhteisöissä ympäri maailmaa. Mandariini toimii yleiskielenä ja oppimisen standardina, mutta paikalliset murteet ja kielimuodot säilyvät arjessa, kulttuurissa ja paikallisessa viestinnässä.

Yhteenveto

Keskeiset seikat:

  • ”Kiinan kieli” kattaa useita toisistaan poikkeavia puhuttuja muotoja, jotka kuuluvat samaan kielikuntaan.
  • Mandariini on kansallinen standardi ja opetuksen perusta (Pǔtōnghuà tai Guóyǔ).
  • Kirjoitus on pääosin logografinen: kiinalaiset merkit välittävät merkitystä ja osin ääntämisvihjeitä.
  • Hanyu Pinyin romanisoi mandariinin roomalaisin kirjaimin ja on tärkeä opetuksessa ja tietotekniikassa.
  • Kaikissa kiinan kielissä on tonaalisuus: sävyt vaikuttavat sanan merkitykseen.

Näin ollen "kiinan kieli" on monimuotoinen kokonaisuus, jossa historiallinen kirjoitusperinne yhdistyy alueelliseen puhuttuun moninaisuuteen ja moderniin standardisointiin.