Ultramariini on sininen pigmentti ja sinisen värin nimi. Pigmenttiä esiintyy luonnossa. Se jauhetaan Lazurite-nimisestä mineraalista, joka on lapislazulin pääkomponentti. Väri johtuu S-3-anionien (trisulfuurin) läsnäolosta.

 

Alkuperä ja nimi

Sana ultramariini tulee latinankielisestä ilmaisusta "ultra mare", joka tarkoittaa "meren takaa". Nimitys viittaa siihen, että väriä tuotiin keskiajalla ja varhaisella uudella ajalla Eurooppaan kaukana sijaitsevista maista, erityisesti Afgaistan alueelta peräisin olevasta lapislazulista. Luonnollinen lapislazuli oli arvokas ja kallis maalausmateriaalien lähde ennen synteettisen ultramariinin kehittämistä 1800-luvulla.

Kemiallinen koostumus ja ominaisuudet

Kemiallisesti ultramariini koostuu pääasiassa lazuriitista, joka on monimutkainen sulfidinen alumiinisilikaatti. Väri syntyy sulfidianionien (erityisesti S3−) ja niiden vuorovaikutuksen takia kidehilassa. Pigmenttinä ultramariini on:

  • syvän sininen, usein violettiseen vivahtava
  • hyvin valonkestävä (stabiili UV-säteilyn suhteen)
  • kemiallisesti suhteellisen stabiili, mutta vahvat hapot ja voimakkaat pelkistävät aineet voivat vaurioittaa väriä
  • vesi‑ ja liuotinresistentti pigmentti; ei liukene veteen

Luonnollinen vs. synteettinen ultramariini

Luonnollista ultramariinia saadaan jalostamalla lapislazulia ja erottamalla siitä lazuriitti hienoksi pigmentiksi. Koska luonnollinen lapislazuli oli kallista, keksittiin halvempi synteettinen vaihtoehto 1800-luvulla: ranskalainen Jean‑Baptiste Guimet ja saksalainen Christian Gmelin kehittivät itsenäisesti menetelmiä synteettisen ultramariinin valmistukseen noin vuonna 1828. Synteettinen ultramariini vastaa ulkonäöltään ja ominaisuuksiltaan luonnollista, mutta on edullisempi ja tasalaatuisempi.

Valmistus (synteettinen)

Synteettinen ultramariini valmistetaan sulattamalla alumiinisilikaattien lähteitä yhdessä rikin ja hiilen tai muiden rajoittavien aineiden kanssa kontrolloidussa lämpökäsittelyssä. Prosessissa syntyy ensin reduktiivinen vaihe, jonka jälkeen materiaalia käsitellään hapettavassa vaiheessa, jolloin lopullinen sininen sävy muodostuu. Menetelmät vaihtelevat valmistajittain, mutta lopputuloksena on käyttökelpoinen jauhettu pigmentti taiteellisiin ja teollisiin käyttötarkoituksiin.

Käyttökohteet

  • taidevärit: öljy-, tempera- ja akvarellimaalit (historiallisesti erittäin arvostettu)
  • teollisuusmaalit ja pinnoitteet
  • painovärit ja musteet
  • muovit ja keramiikka
  • kosmetiikka tietyissä tuotteissa (vain hyväksytyt laatuasteet)
  • joissain pesuaineissa ja tekstiilialan tuotteissa värin säätelyyn (ns. "bluing")

Säilyvyys ja konservointi

Ultramariini on yleensä hyvin valonkestävä ja pysyy pitkään ilman merkittävää haalistumista. Kuitenkin voimakkaat hapot tai pelkistävät aineet voivat heikentää väriä. Konservointityössä kannattaa välttää happamia puhdistusaineita ja suojata maalauksia suoralta kemialliselta altistukselta.

Turvallisuus

Synteettinen ultramariini on yleisesti turvallinen ja ei-luokiteltu myrkylliseksi samalla tavalla kuin jotkut raskasmetallipigmentit (esim. lyijy- tai kadmiumyhdisteet). Sivuvaikutuksia kuten pölyaltistus kannattaa kuitenkin välttää: työskentele hyvin tuuletetussa tilassa, käytä tarvittaessa suojamaskea jauheiden käsittelyssä ja vältä aineen nielemistä.

Merkitys taiteessa

Luonnollinen lapislazuliista saatava ultramariini oli renessanssin ja keskiajan taiteessa kallisarvoisin sininen ja sitä käytettiin usein pyhimysten vaatteissa ja muissa tärkeissä yksityiskohdissa. Synteettisen ultramariinin tulo 1800‑luvulla demokratisoi sinisen värin käytön ja muutti taiteen ja teollisuuden väripaletteja pysyvästi.

Yhteenvetona: ultramariini on klassinen ja monikäyttöinen sininen pigmentti, jonka kaunis sävy ja hyvä kestävyys tekevät siitä edelleen suositun valinnan sekä taiteilijoille että teollisuudelle.