Pergamentti (vellumi): mitä se on, valmistus, historia ja käyttö
Pergamentti (vellumi): selkeä opas sen historiaan, valmistukseen ja käyttöön — perinteisestä nahkapergamentista nykyaikaiseen paperivellumiin.
Pergamentti on eläinperäinen, korkealaatuinen kirjoitus- ja piirtoalusta. Termiä käytetään suomeksi ja englanniksi eri tavoilla: perinteisesti erityisen hienoa, usein vasikan nahkaa kutsutaan vellumiksi, kun taas pergamenttia voidaan käyttää laajemmasta joukosta eläinnahkoja (vuohi-, lammas- tai vasikannahka) valmistettuna kirjoitusalustaksi.
Valmistus
Pergamentin valmistus on mekaaninen ja kemiallinen prosessi, jonka päävaiheet ovat:
- Dehairaus ja puhdistus: iho liotetaan ja karvat poistetaan kalkkiliuoksessa.
- Valkaisu ja esikäsittely: iho voidaan valkaista ja käsitellä, jotta pinta olisi tasaisempi ja vaaleampi.
- Venyttäminen kehykseen: iho kiinnitetään niin sanottuun herse-nimiseen kehykseen ja venytetään jatkuvasti.
- Raaputus: ylimääräinen liha ja epätasaisuudet poistetaan veitsellä (usein sirpin tai kuperan lunellum-veitsen avulla). Raaputtaminen tehdään vuoroin märällä ja vuoroin kuivalla iholla, jotta syntyy oikea jännitys ja pinnasta tasainen.
- Pinnan viimeistely: pinta hiotaan ja tasataan esimerkiksi hohkakivellä (hohkakivellä hankaamalla) ja joskus käsitellään kalkilla tai liidulla, jotta se ottaa musteen hyvin vastaan.
- Merkinnät ja viivotus: sivut voidaan merkitä reikiin pistämällä ja viivottaa kuivaluonnostelulla tai drypoint-tekniikalla ennen kirjoittamista.
Valmistusvaiheissa syntyy pergamentin tunnusomaisia piirteitä: karvantiheyskuvioita, ohutta mutta jäännöksellistä läpikuultavuutta ja pinta, joka reagoi voimakkaasti suhteelliseen kosteuteen.
Historia
Pergamentin käyttö on antiikin ajoilta lähtien yleistä Välimeren alueella. Nimi liittyy perimätiedon mukaan Pergamon-kaupunkiin (Pergamum), jossa pergamenttia sanotaan kehitetyn tai yleistyneen kirjoitusalustana. Keskiajalla pergamentti oli Euroopassa vallitseva materiaali kirjoittamiseen ennen paperin laajamittaista käyttöönottoa; sitä käytettiin kääröihin, käsikirjoituksiin, kirkollisiin ja hallinnollisiin asiakirjoihin sekä koristeellisiin valaistuihin käsikirjoituksiin. Myöhemmin, paperin levitessä 1100–1500-luvuilla, pergamentin käyttö väheni mutta säilyi arvokkaissa ja virallisissa asiakirjoissa.
Käyttö ja käyttötarkoitukset
Pergamenttia käytettiin ja käytetään edelleen mm. yksittäisten sivujen, kääröjen ja koodeksien eli kirjojen valmistamiseen, luvanantoihin, katuasiakirjoihin, diplomaattisiin asiakirjoihin, kartoihin ja taideprojekteihin (kuten valaistut käsikirjoitukset). Pergamentti sopii hyvin musteelle ja pigmentille, ja sen kestävyys tekee siitä ihanteellisen pitkäaikaiseen säilytykseen.
Vellumi, paperipellumi ja modernit vaihtoehdot
Termiä vellumi käytetään usein tarkoittamaan erityisen hienosta vasikannahasta tehtyä pergamenttia. Nykyajan “paperivellumi” tai niin kutsuttu kasvipellumi on kuitenkin eri asia: osa nykyisistä tuotteista on valmistettu kokonaan synteettisestä materiaalista tai kemiallisesti käsitellystä paperista, jotka jäljittelevät pergamentin ulkonäköä ja ominaisuuksia mutta eivät ole eläinperäisiä. On huomattava, että nimityksiä käytetään epäyhtenäisesti — esimerkiksi kasvipellumi (vegetable parchment) voi tarkoittaa paperia, joka on käsitelty happo- tai tärkkelyskäsittelyllä, ja se eroaa aidosta pergamentista rakenteeltaan ja käyttäytymiseltään.
Tunnistaminen, säilytys ja hoito
- Tunnistaa: aidossa pergamentissa näkyy usein karva- tai ihorakenteen jälkiä, se on joustavaa ja reagoi kosteuteen (lympyrämuutokset ja pientä käpristymistä). Se voi olla hieman läpikuultavaa ja sillä on luonteenomainen tuoksu verrattuna paperiin.
- Säilytys: pergamentti kannattaa säilyttää tasaisena, viileässä ja kuivassa ympäristössä (suhteellinen kosteus noin 45–55 %) ja suojattuna suoralta valolta. Käytä happovapaita kansioita ja säilytyslaatikoita, vältä liiallista kuivatusta tai kosteutta.
- Käsittely: käsittele puhtain käsin tai hansikkain, vältä liima- tai teippikorjauksia kotikonstein. Herkät korjaukset ja puhdistukset on hyvä jättää konservaattorille.
Erityisominaisuuksia ja konservointi
Pergamentti on erittäin kestävä materiaali, mutta se reagoi voimakkaasti ympäristöolosuhteisiin. Monet keskiaikaiset käsikirjoitukset ovat säilyneet vuosisatoja juuri pergamentin takia. Toisaalta pergamenttia on myös mahdollista pyyhkiä ja pyyhkäistä – tästä seurasi palimpsestien (tekstin poistaminen ja uudelleenkäyttö) tavallisuus keskiajalla. Konservointi vaatii asiantuntemusta, ja konservaattorit käyttävät controlloitua kosteutta ja mekaanisia menetelmiä pergamentin stabiloimiseksi ja puhdistamiseksi.
Yhteenvetona: pergamentti on perinteinen, eläinperäinen kirjoitusmateriaali, jota valmistetaan huolellisin käsittelyvaihein. Se on historiallisesti merkittävä ja teknisesti omaleimainen materiaali, jolla on omat tunnusmerkkinsä, hoitotarpeensa ja nykyaikaiset korvaavansa vaihtoehdot.
Voynichin käsikirjoitus, joka on kirjoitettu pergamentille...
Käyttö menneisyydessä
Muinaisessa Euroopassa pergamentti tarkoitti hyvälaatuista valmistettua eläinten nahkaa. Vasikoiden, lampaiden, vuohien ja jopa kamelin nahkoja tiedetään käytetyn vellumin valmistukseen. Parasta vellumia valmistettiin syntymättömistä eläimistä. Vanhan pergamentin valmistukseen käytetyn eläimen tunnistaminen voi olla vaikeaa ilman tieteellistä laboratoriota.
Ranskalaisissa lähteissä velum (tai velin ranskaksi) määriteltiin ainoastaan vasikoista valmistetuksi. Tämä on pysynyt voimassa nykyaikana.
Käyttö
Suurin osa parhaista keskiaikaisista käsikirjoituksista kirjoitettiin pergamentille. Jotkin buddhalaistekstit kirjoitettiin pergamentille, ja kaikki Sifrei Torah -tekstit on kirjoitettu pergamentille tai jollekin vastaavalle.
Neljännes Johannes Gutenbergin vuonna 1455 painaman ensimmäisen Raamatun 180 kappaleen painoksesta painettiin myös pergamentille, luultavasti siksi, että pukumiehet odottivat sitä korkealaatuiselta kirjalta. Tuohon aikaan kirjapainossa käytettiin enimmäkseen paperia.
Taiteessa pergamenttia käytettiin maalauksiin, varsinkin jos ne piti lähettää pitkien matkojen päähän, ennen kuin kankaalle alettiin siirtyä noin vuonna 1500, ja sitä käytettiin edelleen piirustuksiin ja akvarelleihin. Vanhoja mestaripainoksia painettiin joskus pergamentille, erityisesti esittelykappaleina, ainakin 1600-luvulle asti.
Limp-vellumia tai limppu-pergamenttisidoksia käytettiin usein 1500- ja 1600-luvuilla, ja ne oli joskus kullattu. Myöhempinä vuosisatoina pellavaa on käytetty yleisemmin nahan tavoin. Pellumia voidaan värjätä lähes minkä tahansa väriseksi tahansa, mutta useimmiten sitä ei värjätä, sillä monet pitävät sen heikosta rakeisuudesta ja hiusjäljistä.
Monet asiakirjat, joiden piti kestää kauan, kirjoitettiin pergamentille, koska se kesti pidempään kuin paperi. Jotkin pergamenttiin kirjoitetut asiakirjat ovat yli tuhat vuotta vanhoja.
Nykyaikainen käyttö
Britannian parlamentin lait painetaan edelleen pergamentille arkistointitarkoituksiin, samoin kuin Irlannin tasavallan lait. Sitä käytetään edelleen juutalaisissa kääröissä, ylellisissä kirjankansissa, muistokirjoissa ja erilaisissa kalligrafisissa asiakirjoissa.
Nykyään eläinpergamentti on kallista ja vaikeasti saatavilla, koska sen kysyntä on vähäistä ja valmistusprosessi monimutkainen. Vain yksi brittiläinen yritys toimittaa niitä edelleen. Nykyaikainen vellumia muistuttava vaihtoehto on valmistettu puuvillasta. Tämä paperipellumiksi kutsuttu materiaali on halvempaa kuin eläinpergamentti, ja sitä saa useimmista taide- ja askartelutarvikeliikkeistä. Joissakin kirjoituspaperin ja muunlaisen paperin merkeissä käytetään termiä "vellum", joka viittaa laatuun.
Kirjoittamisen, valaisemisen, kirjailun ja kirjansidonnan taiteellisissa käsityötaidoissa "pergamentti" on tavallisesti varattu vasikannahalle, kun taas muita nahkoja kutsutaan "pergamentiksi".
Paperinen pergamentti
Paperimassa on valmistettu puuvillasta. Yleensä läpikuultavaa, erikokoista paperipellumia käytetään usein sovelluksissa, joissa tarvitaan jäljitystä, kuten arkkitehtonisissa suunnitelmissa. Luonnonpergamentin tavoin paperipergamentti on paperia vakaampaa, mikä on usein ratkaisevaa suurten piirustusten ja suunnitelmien, kuten pohjapiirustusten, laatimisessa.
Varastointi
Vellumia säilytetään yleensä vakaassa ympäristössä, jossa lämpötila on vakaa. Jos pergamenttia säilytetään ympäristössä, jossa suhteellinen kosteus on alle 11 %, siitä tulee haurasta, haurasta ja altista mekaanisille rasituksille; jos sitä säilytetään ympäristössä, jossa suhteellinen kosteus on yli 40 %, siitä tulee altis homeen tai sienien kasvulle. Paras lämpötila vellumin säilyttämiselle on 20 ± 1,5 °C (68 ± 3 °F).
Kysymyksiä ja vastauksia
Kysymys: Mistä vellumia valmistetaan?
V: Sellumi valmistetaan eläinten nahasta, alun perin vasikan nahasta, joka puhdistetaan, valkaistaan, venytetään, raaputetaan ja käsitellään musteen hyväksymiseksi.
K: Mihin vellumia käytetään?
V: Pellumia käytetään kirjoitusalustana yksittäisten sivujen, kääröjen, koodeksien tai kirjojen kirjoittamiseen, ja sitä käytetään usein korkea-arvoisissa asiakirjoissa.
K: Mihin pergamenttia käytettiin ennen paperia?
V: Pellum oli yksi Euroopassa käytetyistä tavallisista kirjoituspinnoista ennen kuin paperia tuli saataville.
Kysymys: Miten vellum valmistetaan musteella kirjoittamista varten?
V: Pellumia raaputetaan jännityksen aikaansaamiseksi vuorotellen märkänä ja kuivana, minkä jälkeen se hierotaan hohkakivellä ja käsitellään kalkilla tai liidulla, jotta saadaan aikaan lopullinen pinta, johon muste mahtuu.
K: Mitä on "paperivellumi"?
V: "Paperipellumi" on eräänlainen sellumityyppi, joka on valmistettu synteettisestä materiaalista nisäkkään nahan sijasta, mutta sitä käytetään silti samaan tarkoitukseen kuin tavallista sellumia.
K: Mitä eroa on pergamentilla ja pergamentilla?
V: Alun perin vellum tarkoitti vasikan nahkaa, kun taas pergamentti viittasi lampaan tai vuohen nahkaan, mutta englanninkielessä termiä vellum käytetään laajemmin. Molemmat on valmistettu musteella kirjoitettaviksi, ja ne olivat Euroopassa käytettyjä vakiokirjoitusalustoja ennen kuin paperia alettiin käyttää.
Kysymys: Miksi pergamenttia käytettiin korkea-arvoisissa asiakirjoissa?
V: Sellumia käytettiin korkea-arvoisissa asiakirjoissa sen kestävyyden, korkean laadun ja kalliin valmistusprosessin vuoksi.
Etsiä