Pergamentti on eläinperäinen, korkealaatuinen kirjoitus- ja piirtoalusta. Termiä käytetään suomeksi ja englanniksi eri tavoilla: perinteisesti erityisen hienoa, usein vasikan nahkaa kutsutaan vellumiksi, kun taas pergamenttia voidaan käyttää laajemmasta joukosta eläinnahkoja (vuohi-, lammas- tai vasikannahka) valmistettuna kirjoitusalustaksi.

Valmistus

Pergamentin valmistus on mekaaninen ja kemiallinen prosessi, jonka päävaiheet ovat:

  • Dehairaus ja puhdistus: iho liotetaan ja karvat poistetaan kalkkiliuoksessa.
  • Valkaisu ja esikäsittely: iho voidaan valkaista ja käsitellä, jotta pinta olisi tasaisempi ja vaaleampi.
  • Venyttäminen kehykseen: iho kiinnitetään niin sanottuun herse-nimiseen kehykseen ja venytetään jatkuvasti.
  • Raaputus: ylimääräinen liha ja epätasaisuudet poistetaan veitsellä (usein sirpin tai kuperan lunellum-veitsen avulla). Raaputtaminen tehdään vuoroin märällä ja vuoroin kuivalla iholla, jotta syntyy oikea jännitys ja pinnasta tasainen.
  • Pinnan viimeistely: pinta hiotaan ja tasataan esimerkiksi hohkakivellä (hohkakivellä hankaamalla) ja joskus käsitellään kalkilla tai liidulla, jotta se ottaa musteen hyvin vastaan.
  • Merkinnät ja viivotus: sivut voidaan merkitä reikiin pistämällä ja viivottaa kuivaluonnostelulla tai drypoint-tekniikalla ennen kirjoittamista.

Valmistusvaiheissa syntyy pergamentin tunnusomaisia piirteitä: karvantiheyskuvioita, ohutta mutta jäännöksellistä läpikuultavuutta ja pinta, joka reagoi voimakkaasti suhteelliseen kosteuteen.

Historia

Pergamentin käyttö on antiikin ajoilta lähtien yleistä Välimeren alueella. Nimi liittyy perimätiedon mukaan Pergamon-kaupunkiin (Pergamum), jossa pergamenttia sanotaan kehitetyn tai yleistyneen kirjoitusalustana. Keskiajalla pergamentti oli Euroopassa vallitseva materiaali kirjoittamiseen ennen paperin laajamittaista käyttöönottoa; sitä käytettiin kääröihin, käsikirjoituksiin, kirkollisiin ja hallinnollisiin asiakirjoihin sekä koristeellisiin valaistuihin käsikirjoituksiin. Myöhemmin, paperin levitessä 1100–1500-luvuilla, pergamentin käyttö väheni mutta säilyi arvokkaissa ja virallisissa asiakirjoissa.

Käyttö ja käyttötarkoitukset

Pergamenttia käytettiin ja käytetään edelleen mm. yksittäisten sivujen, kääröjen ja koodeksien eli kirjojen valmistamiseen, luvanantoihin, katuasiakirjoihin, diplomaattisiin asiakirjoihin, kartoihin ja taideprojekteihin (kuten valaistut käsikirjoitukset). Pergamentti sopii hyvin musteelle ja pigmentille, ja sen kestävyys tekee siitä ihanteellisen pitkäaikaiseen säilytykseen.

Vellumi, paperipellumi ja modernit vaihtoehdot

Termiä vellumi käytetään usein tarkoittamaan erityisen hienosta vasikannahasta tehtyä pergamenttia. Nykyajan “paperivellumi” tai niin kutsuttu kasvipellumi on kuitenkin eri asia: osa nykyisistä tuotteista on valmistettu kokonaan synteettisestä materiaalista tai kemiallisesti käsitellystä paperista, jotka jäljittelevät pergamentin ulkonäköä ja ominaisuuksia mutta eivät ole eläinperäisiä. On huomattava, että nimityksiä käytetään epäyhtenäisesti — esimerkiksi kasvipellumi (vegetable parchment) voi tarkoittaa paperia, joka on käsitelty happo- tai tärkkelyskäsittelyllä, ja se eroaa aidosta pergamentista rakenteeltaan ja käyttäytymiseltään.

Tunnistaminen, säilytys ja hoito

  • Tunnistaa: aidossa pergamentissa näkyy usein karva- tai ihorakenteen jälkiä, se on joustavaa ja reagoi kosteuteen (lympyrämuutokset ja pientä käpristymistä). Se voi olla hieman läpikuultavaa ja sillä on luonteenomainen tuoksu verrattuna paperiin.
  • Säilytys: pergamentti kannattaa säilyttää tasaisena, viileässä ja kuivassa ympäristössä (suhteellinen kosteus noin 45–55 %) ja suojattuna suoralta valolta. Käytä happovapaita kansioita ja säilytyslaatikoita, vältä liiallista kuivatusta tai kosteutta.
  • Käsittely: käsittele puhtain käsin tai hansikkain, vältä liima- tai teippikorjauksia kotikonstein. Herkät korjaukset ja puhdistukset on hyvä jättää konservaattorille.

Erityisominaisuuksia ja konservointi

Pergamentti on erittäin kestävä materiaali, mutta se reagoi voimakkaasti ympäristöolosuhteisiin. Monet keskiaikaiset käsikirjoitukset ovat säilyneet vuosisatoja juuri pergamentin takia. Toisaalta pergamenttia on myös mahdollista pyyhkiä ja pyyhkäistä – tästä seurasi palimpsestien (tekstin poistaminen ja uudelleenkäyttö) tavallisuus keskiajalla. Konservointi vaatii asiantuntemusta, ja konservaattorit käyttävät controlloitua kosteutta ja mekaanisia menetelmiä pergamentin stabiloimiseksi ja puhdistamiseksi.

Yhteenvetona: pergamentti on perinteinen, eläinperäinen kirjoitusmateriaali, jota valmistetaan huolellisin käsittelyvaihein. Se on historiallisesti merkittävä ja teknisesti omaleimainen materiaali, jolla on omat tunnusmerkkinsä, hoitotarpeensa ja nykyaikaiset korvaavansa vaihtoehdot.