Walther Flemming (21. huhtikuuta 1843 – 4. elokuuta 1905) oli saksalainen biologi ja nykyisen sytogenetiikan perustaja. Hänet tunnetaan erityisesti kromatiinin ja mitoosin kuvaamisesta ja siitä johtuvasta käsityksestä, että solun tuma jakautuu ja uusiutuu tietyn järjestäytyneen prosessin kautta.
Työskentelymenetelmät ja aineisto
Flemming kehitti ja käytti värjäystekniikoita, joiden avulla pystyttiin erottamaan solun sisäisiä rakenteita mikroskoopilla. Käyttämästään tekniikasta kerrotaan artikkelissa Väriaineita käyttämällä. Hän työskenteli erityisesti yhteydessä biologisen materiaalin kanssa, ja usein käytetty lähde olivat salamanterien evät ja kidukset, koska niissä solujen jakautumista voi tarkkailla runsaasti ja selkeästi.
Kromatiini ja kromosomit
Väriaineiden avulla Flemming kuvasi rakenteen, jonka hän nimesi kromatiiniksi. Hän havaitsi, että kromatiini liittyy solun tuman kromosomeihin (eli värillisiin kappaleisiin), jotka esiintyivät langanmuotoisina rakenteina. Näitä havaintoja oli tehnyt itsenäisesti myös Edouard Van Beneden (1846–1910).
Mitoosin kuvaus
Flemming antoi solunjakautumisprosessille nimen mitoosi, joka tulee kreikan sanasta tarkoittaen ”lankaa”. Hän dokumentoi, miten kromatiini tiivistyy ja muodostaa selvästi erottuvia kromosomeja, miten nämä rakenteet liikkuvat ja lopulta muodostavat uudet tumat. Hän ei kuitenkaan pystynyt havaitsemaan selkeästi jakautumista identtisiin tytärkromatideihin samalla tarkkuudella kuin myöhemmät tutkijat, osin siksi että mikroskooppi- ja värjäystekniikat olivat vielä kehittymättömiä.
Julkaisut ja keskeiset havainnot
Flemmingin tärkeimmät tulokset julkaistiin alun perin 1878 ja laajemmin teoksessa Zellsubstanz, Kern und Zelltheilung (1882; suom. Solun rakenne, ydin ja solunjakautuminen). Näissä töissä hän esitti myös ajatuksen, että solun tumat syntyvät olemassa olevista tumista — hän muotoili tämän käsityksen sanomalla omnis nucleus e nucleo, käyttäen mallina Virchow'n sanontaa omnis cellula e cellula (Virchow'n sanonnan jälkeen).
Rajoitukset ja yhteys perinnöllisyyteen
Flemming ei tuntenut Gregor Mendelin (1822–1884) töitä, joten hän ei yhdistänyt mitoosin ja kromosomien käyttäytymistä geneettiseen perintöön. Vasta kun Mendelin lait löydettiin uudelleen ja myöhemmin tutkijat kuten Sutton ja Boveri yhdistivät kromosomit perinnöllisen aineksen kantajiksi, Flemmingin löydöille annettiin nykyinen merkityksensä perinnöllisyystutkimukselle.
Merkitys ja perintö
Flemmingin systemaattinen kuvaus mitoosista ja kromatiinista loi pohjan modernille solubiologialle ja sytogenetiikalle. Hänen työnsä on usein mainittu yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä tieteellisistä löydöksistä; löydön merkitystä pidetään keskeisenä myös siinä, että se myöhemmin yhdistettiin perinnöllisyyden ilmiöihin. Vaikka hän ei itse ymmärtänyt havaintojensa yhteyttä Mendelin periaatteisiin, hänen tarkat kuvauksensa ja kuvituksensa auttoivat seuraavia sukupolvia muodostamaan kromosomiteorian perinnöstä.
Flemmingin tutkimustyö osoittaa, kuinka uusia menetelmiä (kuten tehokkaammat väriaineet ja parantunut mikroskopia) hyödyntämällä voidaan paljastaa luonnon järjestystä ja rakentaa uusia tieteellisiä käsitteitä, jotka muuttavat kokonaisia tieteenaloja.
