Woodstock Music and Art Festival oli rockmusiikkifestivaali Max Yasgurin 601 hehtaarin (2,4 km²) suuruisella maitotilalla Bethelin kaupungissa New Yorkissa 15.–18. elokuuta 1969. Se on ehkä kuuluisin koskaan järjestetty rock-konsertti ja -festivaali, ja monille se jäi symboliksi 1960-luvun vastakulttuurista ja niin kutsutusta "hippiajasta". Festivaaliin liittyvät kuvat mudasta, yhteisöllisyydestä ja musiikin voimasta ovat juurtuneet yleiseen mielikuvaan siitä ajasta.
Tapahtuma, järjestelyt ja osallistujamäärä
Festivaalia varten järjestäjät antoivat virallisesti arvioksi korkeintaan 50 001 osallistujaa, mutta todellisuudessa paikalle saapui arviolta jopa neljänsadan tuhannen ja puolen miljoonan ihmisen välillä. Alkuperäinen suunnitelma oli järjestää tapahtuma Saugertiesissä ja sen jälkeen Wallkillin kaupungissa Orangen piirikunnassa, mutta paikalliset päättäjät kielsivät kokoontumisen, koska siirrettäviä käymälöitä pidettiin riittämättöminä. Lopulta Sullivanin piirikunnan maanviljelijä Max Yasgur tarjosi tilansa Bethelissä — hänelle maksettiin 10 001 dollaria kolmesta päivästä.
Tapahtuman etukäteisarviot epäonnistuivat pahasti: portit jouduttiin avaamaan, koska tien ruuhkautuminen ja suuri väkimäärä estivät lipunmyynnin, jolloin monet pääsivät alueelle maksamatta. Pysäköintiongelmat aiheuttivat kilometrien mittaisia kävelyitä, ja festivaalialueelle johtavat tiet olivat usein tukossa. Sateinen viikonloppu teki monista alueista syvän mutavellin; lukuisat ihmiset joutuivat jakamaan ruokaa, varusteita ja apua keskenään.
Olosuhteet ja turvallisuus
Sanitaatio- ja vesitilanteet olivat riittämättömät: käymälöitä ei ollut tarpeeksi ja peseytymiseen oli niukasti vettä. Terveys- ja pelastuspalvelut toimivat ahkerasti, ja paikalla oli lääkäri- ja ensiapupisteitä. Vaikka olosuhteet olivat usein epäkäytännölliset ja festivaalissa sattui myös onnettomuuksia ja vakavia lääketapauksia, yleinen ilmapiiri kuvattiin laajalti rauhalliseksi ja auttavaiseksi. Monet paikalliset asukkaat ja lähistöllä olleet leirit, kuten Ma-Ho-Ge-leiri, antoivat hätäapua, huopia ja ruokaa osallistujille.
Musiikki ja ikonisimmat esiintymiset
Monet ajan merkittävimmistä artisteista esiintyivät festivaalilla, ja näitä esityksiä dokumentoitiin vuonna 1970 valmistuneessa elokuvassa Woodstock sekä kolmiosaisella 3-LP-albumilla. Festivaalin esiintyjiin kuuluivat muun muassa The Who, Jimi Hendrix, Joni Mitchellin kuvaaman tapahtuman tehnyt Crosby, Stills, Nash & Young, Janis Joplin, Santana, Joe Cocker, Jefferson Airplane, Sly and the Family Stone ja monta muuta. Santana sai laajempaa tunnustusta nimenomaan Woodstockin esiintymisellään.
The Who esiintyi myöhäisellä illalla/lopullisesti aamuyöllä palkkakiistojen vuoksi, ja heidän ohjelmansa huipentui osaan kappaletta "See Me, Feel Me" juuri auringon noustessa — kuvauksellinen ja tunnelmallinen hetki, joka jäi mieleen. Esityksen aikana tapahtui myös lyhyt lavalle nousun ja keskeytyksen yritys, kun aktivisti Abbie Hoffman yritti puuttua shown kulkuun; Pete Townshendin ja bändin toiminta pidätti tilanteen, ja Townshend lopuksi hajotti kitaransa lavalla.
Jimi Hendrix soitti festivaalin viimeisenä ja esitti muun muassa tunnusomaisen version "The Star Spangled Bannerista", joka tulkittiin monin tavoin — osa kuuntelijoista näki sen voimakkaana antikriisisenä kommenttina Vietnamin sodan ajasta, toiset kokivat sen provosoivana. Hendrixin kitaran äänet, jotka jäljittelivät sirenöitä ja räjähdyksiä, ovat jääneet rock-historiaan yhtenä festivaalin ikonisimmista hetkistä.
Organisaattorit, talous ja jälkivaikutukset
Woodstockin järjestivät Michael Lang, Artie Kornfeld, John Roberts ja Joel Rosenman. He markkinoivat tapahtumaa iskulauseella "Kolme päivää rauhaa ja musiikkia" ja palkkasivat taiteilija Arnold Skolnickin suunnittelemaan tunnetun julisteen, jossa oli lintu. Alkuperäiset sijoittajat tekivät tappioita, ja järjestäjät kohtasivat oikeudellisia haasteita ja konkurssiuutisia; taloudellinen käännekohta tuli vasta dokumenttielokuvan ja live-albumin menestyksen myötä, jolloin sijoituksia alettiin vähitellen saada takaisin.
Elokuvan Woodstock menestys teki festivaalista kansainvälisen ilmiön ja auttoi muokkaamaan sen legendoa. Dokumenttielokuva voitti myös tunnustusta ja nosti monien artistien mainetta. Woodstockin henki vaikutti laajasti musiikkiin, muotiin ja nuorisokulttuuriin, ja se jäi symboliksi rauhanomaisesta protestista ja yhteisöllisyydestä.
Perintö ja myöhemmät yritykset
Originaalin Woodstockin jälkeen sen henkeä on pyritty toistamaan useaan otteeseen: merkittäviä yrityksiä järjestää uusia Woodstock-tapahtumia nähtiin vuosina 1994 ja 1999 sekä myöhemmin, mutta mikään ei saavuttanut vuoden 1969 ensimmäisen festivaalin kulttuurista asemaa. Vuonna 2019 suunniteltu Woodstock 50 peruutettiin ennen toteutumistaan.
Vuonna 1997 Alan Gerry osti konserttipaikan ja ympäröivän 1 400 hehtaarin suuruisen maa-alueen, ja siitä tuli Bethel Woods Center for the Arts. Keskus avattiin 1. heinäkuuta 2006 New Yorkin filharmonikkojen esityksellä. Elokuun 13. päivänä 2006 Crosby Stills Nash & Young esiintyi uudessa keskuksessa vastaten samalla historiallisesti — esiintyminen hämmästytti 16 001 fania, tasan 37 vuotta sen jälkeen, kun he olivat esiintyneet alkuperäisessä Woodstockissa.
Merkitys
Woodstock 1969 jäi historiaan paitsi musiikkitapahtumana myös aikakautensa kulttuurisymbolina: sen katsotaan edustaneen nuorisoliikkeen toiveita rauhasta, yhteisöllisyydestä ja vapaudesta, mutta myös sen logistisia ja taloudellisia rajoja. Vaikka festivaali ei ollut täydellinen — sen järjestelyt ja talous kohtasivat suuria haasteita — sen luoma kollektiivinen kokemus ja monet ikimuistoiset esitykset ovat tehneet siitä yhden modernin populaarikulttuurin tärkeimmistä tapahtumista.
