Vietnamin sota 1955–1975 määritelmä, osapuolet ja seuraukset
Vietnamin sota (tunnetaan myös nimellä Toinen Indokiinan sota tai Amerikan sota Vietnamissa) kesti 1. marraskuuta 1955-30. huhtikuuta 1975 (19 vuotta, 5 kuukautta, 4 viikkoa ja 1 päivä). Se käytiin Pohjois-Vietnamin ja Etelä-Vietnamin välillä. Pohjois-Vietnamia tukivat Neuvostoliitto, Kiina ja Pohjois-Korea ja Etelä-Vietnamia Yhdysvallat, Etelä-Korea, Thaimaa, Australia, Uusi-Seelanti ja Filippiinit. Myös muista maista lähti ihmisiä taistelemaan, mutta ei omissa kansallisissa armeijoissaan. Kommunististen ja kapitalististen maiden välinen konflikti oli osa kylmää sotaa.
Vietkong, joka tunnetaan myös nimellä Kansallinen vapautusrintama tai NLF, oli Etelä-Vietnamin kommunistinen joukko, jota Pohjois-Vietnam auttoi. Se kävi sissisotaa Etelä-Vietnamin antikommunistisia joukkoja vastaan. Vietnamin kansanarmeija (tunnetaan myös nimellä Pohjois-Vietnamin armeija) kävi perinteisempää sotaa asettamalla ajoittain suuria joukkoja taisteluun.
Vietnamin sota oli hyvin kiistanalainen erityisesti Yhdysvalloissa. Se oli ensimmäinen sota, josta televisio kertoi suorassa lähetyksessä, ja ensimmäinen suuri aseellinen konflikti, jonka Yhdysvallat hävisi. Sodasta tuli niin epäsuosittu Yhdysvalloissa, että presidentti Richard Nixon suostui lopulta lähettämään amerikkalaiset sotilaat kotiin vuonna 1973.
Tausta ja syyt
Sodan juuret ovat koloniaali- ja toisen maailmansodan jälkeisessä kehityksessä. Ranskan hallitsema Indokiina koki itsenäisyysliikkeitä, joista vahvin oli Vietminh johtajanaan Ho Chi Minh. Ranska hävisi ensimmäisen Indokiinan sodan Dien Bien Phun taistelussa 1954, ja Geneven sopimuksilla Vietnam käytännössä jaettiin pohjoiseen ja etelään odottamaan yhdistämistä vaaleilla. Kylmän sodan vastakkainasettelu, domino-oppi ja kommunismin pelko saivat Yhdysvallat tukemaan Etelä-Vietnamin hallintoa ja tukemaan sen armeijaa poliittisesti ja myöhemmin myös sotilaallisesti.
Osapuolet ja voimasuhteet
- Pohjois-Vietnam (Demokraattinen Vietnamin tasavalta): johti sotilaallista kampanjaa Etelä-Vietnamin yhdistämiseksi, sai apua Neuvostoliitolta ja Kiinalta.
- Etelä-Vietnam (Vietnamin tasavalta): tuki länsimielistä hallintoa, jota tukivat pääasiassa Yhdysvallat ja alueelliset liittolaiset.
- Vietkong / NLF: Etelässä toimiva kommunistinen kapinallisrintama, joka käytti sissisotaa ja poliittista agitaatiota.
- Lisäksi sodan laajuuteen kuuluivat kambodžalaiset ja laosilaiset alueet (Ho Chi Minhin polku kulki niiden kautta) sekä kansainväliset avustajat, neuvonantajat ja palkkasoturit.
Sodan päävaiheet
Sota eteni useissa vaiheissa ja eskaloitui erityisesti 1960-luvun puolivälissä.
- 1964: Gulf of Tonkinin tapaukset johtivat Yhdysvaltojen voimakkaaseen sotilaalliseen sitoutumiseen (Tonkinin resoluutio elokuussa 1964).
- 1965–1968: Suuret amerikkalaiset maajoukkojen lähetystöt ja ilmaiskuohjelmat, kuten Operation Rolling Thunder (ilmataistelut ja pommitukset Pohjois-Vietnamiin).
- 1968: Tetin hyökkäys (30. tammikuuta 1968) oli taktisesti epäonnistunut Vietkongille mutta poliittisesti käänteentekevä – se murensi Yhdysvaltain kotimaan tuen sodalle. Sama vuosi toi julkisuuteen myös sotarikoksia, kuten My Lain verilöylyn (16. maaliskuuta 1968).
- 1969–1973: Presidentti Nixon aloitti "Vietnamization"-politiikan, jolla pyrittiin siirtämään taisteluvastuuta etelän armeijalle ja vähentämään amerikkalaisten joukkojen määrää. Parisin rauhansopimus allekirjoitettiin 27. tammikuuta 1973, jonka myötä amerikkalaiset joukot vetäytyivät virallisesti.
- 1975: Pohjois-Vietnamin joukot aloittivat massiivisen hyökkäyksen Etelä-Vietnamia vastaan; Saigonin valloitus 30. huhtikuuta 1975 päätti sodan. Evakuointioperaatioihin kuului muun muassa helikopterioperaatio Operation Frequent Wind.
Sodan luonne ja taktiikat
Sota sisälsi sekä perinteisiä taisteluita että pitkäkestoista sissisotaa ja poliittista kamppailua. Pohjois- ja eteläpuolten välillä käytettiin suuria sotajoukkoja, mutta Vietkong hyödynsi verkostoitunutta sissisotaa, piiloja ja maanalaisia käytäviä. Yhdysvallat käytti laajamittaisia ilmaiskuja, panssarituelleja ja kemiallisia defoliointiaineita kuten Agent Orange metsänpaljastukseen, mikä aiheutti pitkäkestoista ekologista ja terveyshaittaa.
Inhimillinen ja ympäristöllinen hinta
Sodan hinnat olivat valtavat:
- Arviot Vietnamin ja muiden alueen maiden sotilas- ja siviiliuhreista vaihtelevat, mutta uhreja lasketaan yhteensä noin 2–3 miljoonaksi vietnamilaiseksi ja miljooniksi loukkaantuneiksi tai karkotetuiksi.
- Yhdysvaltalaiset uhrit: noin 58 220 kaatunutta sotilasta (virallinen luku).
- Laajat pommitukset, kemialliset torjunta-aineet ja maastomuutokset aiheuttivat pitkäaikaisia terveys- ja ympäristöongelmia. Monet alueet kärsivät edelleen epäpuhtauksista ja deformaatioista seuraavissa sukupolvissa.
- Sodan jälkeen paljon ihmisiä lähti pakolaisina: tunnettu ilmiö oli niin sanotut "boat people" eli meriteitse pakenevat vietnamilaissat, joita vastaan suunnattiin 1970- ja 1980-luvuilla myös kansainvälisiä auttamistoimia.
Poliittiset ja kansainväliset seuraukset
- Sodan päätyttyä Vietnam yhdistettiin sosialistiseksi valtioksi (virallisesti Vietnamin sosialistinen tasavalta, 1976).
- Sota vaikutti merkittävästi Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan ja ulkopolitiikkaan: se heikensi julkista luottamusta hallitukseen, kasvatti sotakriittisyyttä ja johti esimerkiksi kongressin haluun rajoittaa presidentin sotapäätöksiä (mm. War Powers Resolution 1973).
- Neuvostoliiton ja Kiinan aseellista tukea kasvatti kylmän sodan jännitteitä alueella; myöhemmin suhteet myös muuttuivat ja normalisointi Yhdysvaltojen ja Vietnamin välillä tapahtui vuosikymmenten kuluttua (virallisesti 1995).
- Sodan aikainen keskustelu, kuvaviestintä ja mediapolitiikka muovasivat julkista käsitystä sodasta ja sodan raportoinnista tulevina vuosikymmeninä.
Mitä sodasta jäi jäljelle
Sota jätti syvät poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset arvet alueelle. Reunifikaation jälkeen Vietnam kohtasi pitkän jälleenrakennusajan, kansainvälisen eristäytymisen ja taloudellisia vaikeuksia. Myös monet sotilaat ja siviilit kantavat traumaattisia muistoja, ja sotaan liittyvät kysymykset kuten POW/MIA, sodan oikeudelliset tapaukset ja ympäristöhaitat ovat olleet esillä vielä vuosikymmeniä sodan päättymisen jälkeen.
Vietnamin sota on esimerkki siitä, miten alueellinen konflikti voidaan eskaloida suurvaltojen geopoliittiseksi kamppailuksi ja miten sodan inhimilliset ja ekologiset seuraukset voivat jatkua pitkään sen päättymisen jälkeen.
Tausta ja syyt
Ranska alkoi asuttaa Vietnamia vuosina 1859-1862, jolloin se otti Saigonin hallintaansa. Vuoteen 1864 mennessä se hallitsi koko Cochinchinan aluetta Vietnamin eteläosassa. Ranska otti Annamin, Vietnamin suuren keskiosan, haltuunsa vuonna 1874. Kun Ranska oli voittanut Kiinan Kiinan ja Ranskan välisessä sodassa (1884-1885), se otti haltuunsa Tonkinin, Vietnamin pohjoisosan. Ranskan Indokiina muodostettiin lokakuussa 1887 näistä kolmesta Vietnamin alueesta (Cochinchina, Annam ja Tonkin) sekä Kambodžasta. Laos liitettiin mukaan Thaimaata vastaan käydyn sodan, Ranskan ja Siamin sodan, jälkeen vuonna 1893.
Toisen maailmansodan aikana, sen jälkeen kun natsi-Saksa oli voittanut Ranskan vuonna 1940, Ranskan Indokiinaa hallitsi Vichyn Ranskan hallitus, Saksan tunnustama nukkehallitus. Maaliskuussa 1945 Japanin keisarikunta käynnisti toisen Ranskan Indokiinan kampanjan. Japani miehitti Indokiinan, mutta antautui elokuussa 1945.
Natsi-Saksan kukistuttua Vichyn hallitus ei enää hallinnut Ranskaa tai sen alueita. Vastaperustettu Ranskan tasavallan väliaikainen hallitus yritti tarvittaessa ottaa entiset siirtokuntansa Indokiinassa takaisin haltuunsa voimakeinoin, mutta Vietnamin kommunistinen vietnamilainen armeija, Viet Minh, vastusti Ranskan pyrkimyksiä saada takaisin siirtokuntansa Vietnamissa.
Vietnamin kommunistinen puolue oli perustanut Vietminhin vuonna 1941, ja sitä johti Hồ Chí Minh. Tämä johti ensimmäiseen Indokiinan sotaan Ranskan ja Vietminhin välillä. Taistelut alkoivat ranskalaisten pommitettua Haiphongin satamaa marraskuussa 1946 ja päättyivät Vietminhin voittoon Dien Bien Phussa.
Heinäkuussa 1954 Ranska ja Viet Minh allekirjoittivat Geneven rauhansopimuksen, jonka seurauksena Vietnam jaettiin 17. leveyspiiriä pitkin Ho Chi Minhin johtamien kommunistien hallitsemaan pohjoisosaan ja katolisen antikommunistin Ngo Dinh Diemin johtamaan eteläosaan. Jaon oli määrä olla väliaikainen vuoden 1956 vaaleihin asti. Diem alkoi kuitenkin samana vuonna pidättää epäiltyjä kommunistien kannattajia ja halusi pitää vallan itsellään. Vaaleja ei koskaan pidetty, ja vuonna 1957 Pohjois-Vietnam aloitti sissisodan etelää vastaan.
Yhdysvallat tuki Etelä-Vietnamin antikommunistista hallitusta ja alkoi lähettää sotilasneuvonantajia kouluttamaan ja tukemaan Etelä-Vietnamin armeijaa. Se taisteli Vietkongia, joka tunnettiin myös nimellä Kansallinen vapautusrintama, vastaan, joka oli Etelä-Vietnamissa sijaitseva kommunistinen puolue, jota valvottiin Pohjois-Vietnamin kanssa. Vietkong aloitti salamurhakampanjan vuonna 1957. Vuonna 1959 Pohjois-Vietnam lisäsi dramaattisesti sotilaallista apuaan Vietkongille, joka alkoi hyökätä etelävietnamilaisia sotilasyksiköitä vastaan. Domino-teorian vuoksi Yhdysvallat pelkäsi, että jos kommunismi saisi jalansijaa Vietnamissa, se leviäisi sen jälkeen muihin lähistöllä sijaitseviin maihin.
Hồ Chí Minh
Viet Minh heiluttaa lippuaan vallatun ranskalaisen bunkkerin yllä Dien Bien Phussa vuonna 1954. Ranskan tappio Ðiện Biên Phủn taistelussa johti Geneven konferenssiin ja Vietnamin jakamiseen.
Kartta jaetusta Vietnamista, 1964. Kommunistien hallitsema Pohjois-Vietnam on punaisella. Suurin osa maataisteluista käytiin Etelä-Vietnamissa.
Tonkininlahden päätöslauselma
Elokuun 2. päivänä 1964 hävittäjä USS Maddox oli Tonkininlahdella tiedustelutehtävässä Pohjois-Vietnamin rannikolla. Yhdysvaltain mukaan kolme pohjoisvietnamilaista torpedovenettä hyökkäsi hävittäjää vastaan. Maddox ampui takaisin ja vaurioitti kolmea torpedovenettä. Yhdysvallat väitti myöhemmin, että kaksi päivää myöhemmin torpedoveneet hyökkäsivät jälleen Maddoxia ja hävittäjää USS Turner Joy vastaan. Toisessa hyökkäyksessä Yhdysvaltain alukset eivät itse asiassa nähneet torpedoveneitä, mutta niiden sanottiin löytyneen aluksen tutkan avulla.
Väitetyn toisen hyökkäyksen jälkeen Yhdysvallat aloitti ilmaiskut Pohjois-Vietnamia vastaan. Kongressi hyväksyi Tonkininlahden yhteisen päätöslauselman (H.J. RES 1145) 7. elokuuta 1964 ja antoi näin presidentille valtuudet toteuttaa laajamittaisia sotilasoperaatioita Kaakkois-Aasiassa julistamatta sotaa. Hyökkäyksistä ei ollut juuri mitään todisteita, ja jotkut uskoivat, että ne olivat olleet tekosyy Yhdysvaltain laajemmalle osallistumiselle Indokiinassa.
Kommunistit saivat tarvikkeita laajasta piilotettujen polkujen verkostosta, joka tunnetaan nimellä Ho Chi Minh Trail. Se oli hyvin piilotettu, vaikka Yhdysvallat yritti pommittaa ja tuhota sitä monta kertaa. Pohjois-Vietnamista lähetettiin Laosin kautta tarvikkeita ja sotilaita Etelä-Vietnamin kommunistijoukoille. Amerikkalaiset lentokoneet pommittivat voimakkaasti Ho Chi Minhin polkua, ja Laosiin pudotettiin 3 000 000 lyhyttä tonnia (2 700 000 t) pommeja. Tämä hidasti mutta ei pysäyttänyt polkujärjestelmää.
Kommunistien vakavat tappiot vuoden 1968 Tet-hyökkäyksen aikana mahdollistivat sen, että Yhdysvallat saattoi vetää pois monia sotilaita. Osana "vietnamisaatioksi" kutsuttua politiikkaa etelävietnamilaiset joukot koulutettiin ja varustettiin korvaamaan lähteneet amerikkalaiset. Vuoteen 1973 mennessä 95 prosenttia amerikkalaisista joukoista oli lähtenyt.
Kaikki osapuolet allekirjoittivat rauhansopimuksen Parisissa tammikuussa 1973, mutta taistelut jatkuivat vuoteen 1975 asti, jolloin Etelä-Vietnamin hallitus antautui pääkaupungin Saigonin kaaduttua.
Hävittäjä USS Maddox
sissisodankäynti
Vietnamin sodan aikana käytiin joitakin laajamittaisia taisteluita, mutta suurin osa taisteluista oli sissisodankäyntiä, joka eroaa toisen maailmansodan kaltaisista armeijoiden välisistä laajamittaisista taisteluista.
Sissisodankäynnissä pienet yksiköt käyvät rajoitettuja taisteluja vihollisjoukkoja vastaan, asettavat väijytyksiä, tekevät yllätyshyökkäyksiä ja vetäytyvät sitten maaseudulle tai sulautuvat paikalliseen väestöön. Tähän kuuluu myös vihollisen toiminnan vaikeuttaminen sabotoimalla ja häiritsemällä vihollista tappavin keinoin, kuten maamiinoilla ja ansoilla. Kommunistijoukot kävivät useammin sissisotaa etelävietnamilaisia ja amerikkalaisia joukkoja vastaan kuin päinvastoin, koska kommunistit tiesivät, että he olivat heikkoja perinteisessä (laajamittaisessa) sodankäynnissä.
Vaikka vain harvat ansoista olivat räjähtäviä, kaikissa räjähtävissä ansoissa käytettiin kranaatteja. Niihin oli sijoitettu ansalankoja, ja jos sotilas kompastui vaijeriin, kranaatin tappi vedettiin ulos, kranaatti räjähti ja sotilas yleensä kuoli.
Toinen ansatyyppi sai lempinimen Venus-kärpäsloukku. Siinä oli noin kahdeksan piikkiä kiinnitettynä suorakulmaiseen kehykseen, joka istui pienen reiän päällä. Piikit olivat alaspäin, joten kun sotilaan jalka jäi siihen kiinni, se ei sattunut ennen kuin hän veti jalkansa ulos, jolloin piikit repivät jalan läpi.
Toinen Vietkongin ansa oli Punji-loukku. Siihen asetettiin kaksi puista alustaa, jotka peitettiin lehdillä naamioimiseksi. Puun sisäpuolella oli piikkejä. Kun sotilas astui puun päälle, se sortui ja piikit menivät sotilaan jalan läpi. Tämä ansa oli yleisin, koska se oli halvin ja erittäin tehokas. Se oli myös usein saastunut, usein ulosteilla, jolloin myös sotilas sai tartunnan.
Sen lisäksi, että ansat satuttivat tai tappoivat ihmisiä, ne aiheuttivat pelkoa ja laskivat moraalia.
Yhdysvaltain ilmavoimien joukot hyökkäyksen kohteena Dak To:n taistelussa (1967).
Kaapattu kuva, jossa Vietkongin joukot matkustavat litteäpohjaisilla veneillä, joita kutsutaan sampaneiksi.
Poikkileikkauskuva, jossa on esimerkki Vietnamin sodan aikana Vietkongin käyttämästä tunnelijärjestelmän osasta.
Amerikkalaiset kutsuivat aluetta, jossa oli eniten tunneleita, Rautakolmioksi. Vietminh ja myöhemmin Vietkong käyttivät tunneleita.
Joissakin suuremmissa tunnelikomplekseissa oli keittiöitä, leikkaussaleja, asuntolahuoneita, varastotiloja ja koulutiloja.
Vietkongin sotilaat käyttivät tunnelissa tyypillisiä vaatteita ja sandaaleita.
He söivät ja nukkuivat usein tunneleissa ja katosivat niihin, kun amerikkalaiset hyökkäsivät kylään.
Saigonin kaatuminen
Saigonin kukistuminen oli Vietnamin kansanarmeijan ja Kansallisen vapautusrintaman valloitus Etelä-Vietnamin pääkaupungissa Saigonissa 30. huhtikuuta 1975. Se merkitsi Vietnamin sodan päättymistä ja Vietnamin virallisen yhdistymisen alkamista kommunistiseksi valtioksi.
Ennen kaupungin kaatumista muutamat amerikkalaiset siviili- ja sotilashenkilöt olivat jo poistuneet Vietnamista, ja myös kymmenettuhannet etelävietnamilaiset sotilaat ja siviilit olivat paenneet.
Kenraali Văn Tiến Dũngin komentamat Pohjois-Vietnamin joukot aloittivat 29. huhtikuuta lopullisen hyökkäyksensä Saigoniin, jonka puolustusta johti kenraali Nguyen Van Toan. Tân Sơn Nhứtin lentokentän raskaassa tykistöpommituksessa kuolivat kaksi viimeistä amerikkalaista sotilasta, jotka kuolivat Vietnamissa: Charles McMahon ja Darwin Judge.
Seuraavan päivän iltapäivään mennessä pohjoisvietnamilaiset joukot olivat miehittäneet kaupungin tärkeät paikat ja nostaneet lippunsa Etelä-Vietnamin presidentinpalatsin ylle. Etelä-Vietnamin hallitus antautui pian virallisesti.
Saigonissa vielä olevat amerikkalaiset evakuoitiin helikoptereilla tai kiinteäsiipisillä lentokoneilla. Etelä-Vietnamin presidentti kenraali Duong Van Minh antoi Saigonin antautumisen henkilökohtaisesti: "Olemme täällä luovuttaaksemme teille vallan verenvuodatuksen välttämiseksi." Hän toimi presidenttinä kaksi päivää maansa murenemisen aikana.
Saigon nimettiin uudelleen Ho Chi Minh Cityksi kommunistijohtaja Ho Chi Minhin mukaan.
Kommunistijoukkoja pakenevat vietnamilaiset pakolaiset amerikkalaisella lentotukialuksella Vietnamin rannikolla 29. huhtikuuta 1975, päivää ennen Saigonin kaatumista.
Aftermath
Sota teki potentiaalisesta viljelymaasta hyödytöntä, koska sitä pommitettiin ja siihen vaikutti Agent Orange. Talous romahti, koska inflaatio oli korkea, joten työttömyys oli yleistä, ja terveydenhuolto oli heikkoa. Monet ihmiset pakenivat Vietnamista näiden olosuhteiden vuoksi.
Đổi Mới -uudistukset auttoivat parantamaan monia sodan aiheuttamia ongelmia. Vaikka monissa tilanteissa on edelleen vakavia taloudellisia ongelmia, Vietnamin talous on nyt melko menestyksekäs. Vietnamilaisen keskivertokansan tulot ja elintaso ovat parantuneet jatkuvasti 1990-luvulta lähtien.
Sodalla oli myös pysyviä vaikutuksia Yhdysvaltoihin. Se johti amerikkalaisen yhteiskunnan jakautumiseen, joka on nähtävissä vielä nykyäänkin, ja monista amerikkalaisista tuli entistä varovaisempia hallitustaan kohtaan. Monet veteraanit palasivat kotiin PTSD:n kanssa, eikä heitä kohdeltu hyvin; sodan vastustajat pitivät heitä tappajina ja sodan kannattajat häviäjinä.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Millä nimellä Vietnamin sota myös tunnettiin?
V: Vietnamin sota tunnettiin myös nimellä toinen Indokiinan sota tai Yhdysvaltain sota Vietnamissa.
K: Kuinka kauan sota kesti?
V: Sota kesti 1. marraskuuta 1955-30. huhtikuuta 1975, yhteensä 19 vuotta, 5 kuukautta, 4 viikkoa ja 1 päivä.
K: Kuka tuki Pohjois- ja Etelä-Vietnamia?
V: Pohjois-Vietnamia tukivat Neuvostoliitto, Kiina ja Pohjois-Korea; Etelä-Vietnamia tukivat Yhdysvallat, Etelä-Korea, Thaimaa, Australia, Uusi-Seelanti ja Filippiinit.
K: Ketkä taistelivat Etelä-Vietnamin antikommunistisia joukkoja vastaan?
V: Vietkong (tunnetaan myös nimellä Kansallinen vapautusrintama tai NLF) kävi sissisotaa Etelä-Vietnamin antikommunistisia joukkoja vastaan.
K: Minkälaista sodankäyntiä Vietnamin kansanarmeija harjoitti?
V: Vietnamin kansanarmeija (joka tunnetaan myös nimellä Pohjois-Vietnamin armeija) kävi tavanomaisempaa sodankäyntiä asettamalla ajoittain suuria joukkoja taisteluun.
K: Miten tämä konflikti liittyi kylmän sodan jännitteisiin?
V: Kommunististen ja kapitalististen maiden välinen konflikti oli osa kylmää sotaa.
K: Miksi presidentti Richard Nixon suostui lopulta lähettämään amerikkalaiset sotilaat kotiin vuonna 1973? V: Sodasta tuli niin epäsuosittu Yhdysvalloissa, että presidentti Richard Nixon suostui lopulta lähettämään amerikkalaiset sotilaat kotiin vuonna 1973.
