Youngin suunnitelma (1929) – Saksan sotakorvausten keventäminen
Youngin suunnitelma (1929): miten Saksalle kevennettiin sotakorvauksia, Reininmaan joukkojen vetäytyminen ja Stresemannin keskeinen rooli historiassa.
Youngin suunnitelma (Young Plan) oli vuonna 1929 solmittu kansainvälinen järjestely, jolla pyrittiin vakauttamaan Saksan sotakorvausvelvoitteet ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja helpottamaan Saksan taloudellista asemaa. Suunnitelman valmistelusta vastasi amerikkalaisen liikemiehen Owen D. Youngin johtama komitea, ja se hyväksyttiin sopimukseksi liittoutuneiden ja Saksan välillä samana vuonna.
Tausta
Sodan jälkeisissä rauhansopimuksissa Saksa määrättiin maksamaan suuria sotakorvauksia, ja vuonna 1921 korvaussumma asetettiin usein mainituksi 132 miljardiksi kultamarkaksi. Vuoden 1924 Dawesin suunnitelma oli väliaikainen järjestely, joka helpotti maksujen rahoitusta ja vakautti Saksan taloutta lainaohjelmien avulla, mutta ei ratkaissut pitkän aikavälin velkojen määrää. Youngin suunnitelma syntyi tarpeesta luoda kestävämpi, pitkän aikavälin maksusuunnitelma.
Pääkohdat
- Maksujen alentaminen ja aikataulu: Youngin suunnitelma pienensi korvausten kokonaissummaa alkuperäisestä ja asetti uuden pitkän maksuaikataulun. Suunnitelma jakoi maksut usealle vuosikymmenelle, jotta kuukausittaiset velvoitteet olisivat hallittavampia.
- Rahanvälitys ja pankkijärjestelyt: Suunnitelmaan sisältyi kansainvälisen selvitysjärjestelmän perustaminen korvausten hoitamiseksi. Tätä varten myöhemmin vuonna 1930 perustettiin Bank for International Settlements (BIS), joka toimi maksujen välittäjänä ja yhteistyöelimenä keskuspankkien välillä.
- Väistyminen Reininmaalta: Sopimuksessa sovittiin myös, että belgialaisten, brittiläisten ja ranskalaisten joukkojen piti poistua Reininmaalta, joka oli Saksan demilitarisoitu vyöhyke, kuten oli määrätty Versaillesin sopimuksessa. Vetäytyminen toteutettiin varhain, ja liittoutuneiden joukkojen poistuminen vahvisti Saksan suvereniteetin tuntua.
Neuvottelijat ja poliittinen vastaanotto
Saksan tärkeä neuvottelija prosessissa oli ulkoministeri Gustav Stresemann, joka oli mukana edistämässä Saksan kansainvälistä asemaa ja sovun hakemista liittoutuneiden kanssa. Stresemann ehti vaikuttaa suunnitelman valmisteluun, mutta kuoli lokakuussa 1929 pian sen hyväksymisen jälkeen.
Saksassa Youngin suunnitelma herätti voimakasta poliittista keskustelua. Oikeistopopulistiset ja nationalistiset liikkeet vastustivat korvausvelkojen hyväksymistä ja käynnistivät kampanjoita suunnitelmaa vastaan. Vastustus vaikutti osaltaan siihen, että suunnitelma lisäsi poliittista polarisaatiota Weimarin tasavallassa.
Toteutus ja seuraukset
Alkuvaiheessa Youngin suunnitelma toi tuntuvaa helpotusta Saksan maksukuormaan ja nopeutti Reininmaan joukkojen vetäytymistä (vetäytyminen oli toteutettu käytännössä vuoteen 1930 mennessä). Kuitenkin suunnitelman pitkäaikainen toteutus katkaistiin nopeasti maailmantalouden kriisin seurauksena: vuoden 1929 kansainvälinen lama heikensi maksukykyä, ja vuonna 1931 maksut käytännössä keskeytettiin muun muassa Yhdysvaltain moratorion johdosta. Vuonna 1932 Lausanne'n konferenssissa käytännön korvausvelvoitteet lähes luovutettiin, mikä käytännössä päätti sotakorvausasioiden suurimman vaiheen.
Merkitys
Youngin suunnitelma oli tärkeä yritys luoda kestävä ja järjestelmällinen ratkaisu ensimmäisen maailmansodan korvauskysymykseen. Se heijasti 1920-luvun pyrkimystä vakauttaa Euroopan taloutta ja palauttaa Saksan asemaa kansainvälisessä politiikassa. Samalla suunnitelman kohtalo — alkuperäisten tavoitteiden vain osittainen toteutuminen ja käyttäytyminen lama-ajan takia — osoitti, kuinka herkkä kansainvälinen sopimusjärjestely oli suurten taloudellisten mullistusten edessä ja miten talouskriisit voivat muuttaa poliittista kehitystä.
Etsiä