Alexandre Guilmant — ranskalainen urkuri ja säveltäjä (1837–1911)
Alexandre Guilmant (1837–1911) — ranskalainen urkuri ja säveltäjä; hänen elämänsä, urkuteoksensa ja vaikutuksensa romantiikan urkumusiikkiin.
Alexandre Guilmant (s. Boulogne-sur-Mer 12. maaliskuuta 1837; kuoli Meudon 29. maaliskuuta 1911) oli ranskalainen urkuri ja säveltäjä.
Elämä ja ura
Guilmant oli 1800-luvun jälkipuoliskon ja 1900-luvun alun merkittävimpiä ranskalaisia urkureita. Hän aloitti urkuriuransa nuorena ja teki nopeasti nimeä tarkalla soinnillaan ja ilmaisultaan. Guilmant oli kuuluisa konserttien antaja: hän kiersi esiintymässä sekä Ranskassa että ulkomailla ja toi laajempaan tietoisuuteen urkumusiikkia ja urkuresitiaalin muotoa.
Vuonna 1894 Guilmant oli mukana perustamassa merkittävää musiikkikasvatuksen laitosta, Schola Cantorum de Paris, joka pyrki edistämään kirkollista ja varhaisempaa kuoromusiikkiperinnettä sekä musiikin opetusta. Hän toimi myös arvostettuna opettajana ja vaikutti monien nuorten urkureiden ja säveltäjien urakehitykseen.
Sävellystyö ja julkaisutoiminta
Guilmant sävelsi pääasiassa urkumusiikkia: häneltä on peräisin laaja määrä sonaattimaisia teoksia, preludiumeja, fuugia, hengellisiä lauluja ja pieniä kirkollisiin käyttötarkoituksiin sopivia kappaleita. Hänen teoksissaan yhdistyvät klassinen muotorakenne ja rikas melodinen ilmaisu, ja ne ovat suosittuja sekä konsertti- että kirkkokäytössä.
Lisäksi Guilmant toimi aktiivisena toimittajana ja julkaisijana: hän kokosi ja toimitti laitoksia, jotka tekivät tunnetuiksi vanhempaa urkumusiikkia ja auttoivat säilyttämään kirkollista perinnettä tuleville sukupolville. Hänen julkaisutöillään oli suuri merkitys urkumusiikin tutkimukselle ja opetukselle.
Vaikutus ja perintö
Guilmantin vaikutus näkyy sekä soittotavassa että repertuaarissa. Hän oli keskeinen hahmo ranskalaisen urkuskolan rakentumisessa ja hänen konserttitoimintansa auttoi luomaan urkumusiikista arvostetun konserttilajin. Opettajana ja julkaisijana hän vaikutti siihen, että vanhempaa ja uutta urkumusiikkia alettiin soittaa ja opiskella laajemmin.
Nykyään Guilmantin teoksia kuullaan usein urkukonserteissa ja kirkoissa. Hänen julkaisunsa ja toimittamansa kokoelmat ovat edelleen käytettyjä lähteitä urkureille ja musiikkitutkijoille.
Valikoima teoksia ja suosituksia
- Suurin osa Guilmantin tuotannosta on urkuteoksia: sonaattimaisia kappaleita, preludiumeja, fuugia ja liturgista musiikkia.
- Hän kirjoitti myös kuoro- ja kirkkomusiikkia sekä pienimuotoisempaa kamarimusiikkia.
- Suositeltavaa tutustua sekä hänen sävellyksiinsä että toimittamiinsa kokoelmiin, jos haluaa ymmärtää hänen vaikutustaan urkumusiikin perinteeseen.
Yhteenvetona: Alexandre Guilmant oli keskeinen ranskalainen urkuri, säveltäjä ja opettaja, jonka työ vaikutti voimakkaasti urkumusiikin repertuaariin, opetukseen ja vanhan urkumusiikin uudelleen löytämiseen. Hänen perintönsä elää sekä soitetussa musiikissa että musiikkikirjallisuudessa.
Alexandre Guilmant soittaa urkuja, 1898
Life
Varhainen elämä ja ura
Alexandre Guilmant syntyi Boulogne-sur-Merissä. Hänen isänsä oli urkuri ja urkurakentaja, ja hän antoi nuorelle Alexandrelle oppitunteja. Muuten Alexandre oli pitkälti itseoppinut. Hän opiskeli belgialaisen opettajan Jacques-Nicolas Lemmensin luona, mutta hän oli tuolloin jo erittäin hyvä urkuri. Vuodesta 1860 alkaen hän matkusti laajalti Euroopassa, soitti urkuja ja tuli kuuluisaksi. Myöhemmin hän vieraili myös Yhdysvalloissa. Vuonna 1871 hänestä tuli Pariisin Trinitén kirkon urkuri. Hän piti tätä työtä vuoteen 1901 asti.
Hänen opetuksensa
Guilmant tuli Ranskassa tunnetuksi opettajana. Yhdessä kahden muun muusikon, Charles Bordesin ja Vincent d'Indyn, kanssa hän perusti Schola Cantorumin, yksityisen opiston, jossa opiskelijat saattoivat opiskella musiikkia. Hän opetti siellä urkuja. Aiemmin hän oli toiminut Charles-Marie Widorin seuraajana Pariisin konservatorion urkujen opettajana. Hänen konservatorion oppilaitaan olivat muun muassa Joseph Bonnet, Nadia Boulanger ja Marcel Dupré.
Vaikutus urkurina
Guilmant ei soittanut urkuja vain jumalanpalveluksissa. Hänestä tuli hyvin kuuluisa urkukonserttien pitäjänä. Usein hän soitti uruilla, jotka loistava urkurakentaja Aristide Cavaillé-Coll oli rakentanut. Hän auttoi tekemään näistä uruista suosittuja Ranskassa, ja ne vaikuttivat merkittävästi siihen, miten urkurit sävelsivät musiikkia soittimelleen.
Sekä Guilmant että Widor tuottivat uruille suuria teoksia, joita he kutsuivat "sinfonioiksi". Niissä oli yleensä vähintään neljä osaa, ja ne antoivat soittajalle mahdollisuuden käyttää monia erilaisia äänitehosteita.
Hänen sävellyksensä
Guilmant kirjoitti kahdeksan urkusinfoniaa sekä sinfonian uruille ja orkesterille ja useita lyhyempiä teoksia samalle kokoonpanolle. Hän sävelsi lukuisia miniatyyrejä, ei vain uruille vaan myös harmoniumille. Tästä oli hyötyä muusikoille pienemmissä kirkoissa, joissa oli harmonium ison urun sijaan. Hän kirjoitti kirjan urkujen soittamisesta ja toimitti monta vuotta urkumusiikkikokoelmia, jotka aiemmat säveltäjät olivat kirjoittaneet.
Etsiä