Marcel Dupré (1886–1971): ranskalainen urkuri, säveltäjä ja opettaja
Marcel Dupré — ranskalainen urkuri, säveltäjä ja opettaja, jonka vaikuttava urkumusiikki ja opetusperintö tekivät hänestä yhden 1900-luvun merkittävimmistä urkutaiteilijoista.
Marcel Dupré (s. Rouen, Normandia, 3. toukokuuta 1886; kuollut Meudon, lähellä Pariisia, 30. toukokuuta 1971) oli ranskalainen urkuri, säveltäjä ja opettaja. Hän tuli tunnetuksi kaikkialla maailmassa urkusoitostaan, ja hän sävelsi paljon musiikkia kyseiselle soittimelle.
Elämä ja koulutus
Dupré syntyi musikaaliseen perheeseen ja vastaanotti varhaisen urkujensoiton opetuksen kotiseudullaan. Nuorena hän jatkoi opintojaan ja kehittyi nopeasti urkuri- ja säveltäjälahjakkuudeksi. Hän täydensi taitojaan sekä esiintymisessä että teoria- ja kontrapunktiopinnoissa, mikä loi pohjan myöhemmälle uralle konsertoivana taiteilijana ja arvostettuna opettajana.
Ura esiintyjänä ja improvisaattorina
Dupré tunnettiin ennen kaikkea virtuoosisena urkuri-improvisaattorina. Hänen konserttinsa keräsivät yleisöjä Euroopassa ja muualla maailmassa, ja hänen improvisaatiotaitonsa herättivät ihailua niin yleisössä kuin kollegoissakin. Dupréllä oli kyky rakentaa laajoja, muotoonsa hallittuja teoksia hetkessä, ja hän myös transkriboi ja kirjasi osia improvisaatioistaan myöhemmäksi käytettäväksi.
Sävellykset ja sävelkieli
Dupré sävelsi laajasti urkumusiikkia: välillä pienimuotoisia preludiumeja, fuugoja ja sarjoja sekä näyttävämpiä, niin sanottuja urkusarjoja ja fantasia‑tyyppisiä teoksia. Hänen kirjallinen tuotantonsa sisältää myös liturgista musiikkia, kamarimusiikkia ja satunnaisia pianoteoksia. Sävelkielessään Dupré yhdisti perinteistä contrapunctusta ja ranskalaista urkutraditiota modernimpaan harmoniaan ja tekniseen virtuositeettiin, mikä teki teoksista sekä vaativia esiintyjälle että vaikuttavia kuulijalle.
Opettajana ja vaikutus
Dupré vaikutti opettajana merkittävästi 1900‑luvun urkutraditioon. Hän toimi opettajana ja mestarina monille urkureille, ja hänen opetuksensa painotti teknistä tarkkuutta, muodon hallintaa ja improvisaation harjoittelua. Duprén koulukunnan piirissä syntyneet soittajat levittivät vaikutusta eteenpäin eri maissa, ja hänen metodinsa ja opetuskirjansa ovat olleet käytössä urkuopetuksessa.
Perintö
Marcel Duprén merkitys näkyy sekä urkumusiikin repertuaarissa että urkuopetuksen perinteessä. Hänen teoksensa ovat edelleen ohjelmistossa konservatiiveista modernimpiin konsertteihin, ja hänen lähestymistapansa improvisaatioon on inspiroinut lukuisia urkureita. Dupré muistetaan yhtenä 1900‑luvun tärkeimmistä ranskalaisista urkureista ja opettajista, jonka vaikutus ulottuu nykypäivään asti.
Keskeiset piirteet
- Virtuositeetti: tekninen taituruus ja laaja repertuaari uruille.
- Improvisaatiotaidot: tunnettu kyvystään luoda pitkämuotoisia, jäsenneltyjä improvisaatioita.
- Opetus ja perintö: vaikutus urkuopetukseen ja monien urkureiden uralla.
- Sävellystuotanto: runsaasti urkuteoksia sekä liturgista materiaalia.
Marcel Duprén elämäntyö yhdisti esiintyjän, säveltäjän ja opettajan roolit tavalla, joka vahvisti ranskalaisen urkutradition asemaa 1900‑luvulla ja jätti pysyvän jäljen urkumusiikin historiaan.
Marcel Dupré
Elämäkerta
Marcel Dupré syntyi Rouenissa (Normandia, Ranska). Hänen perheensä oli musikaalinen. Hänen isänsä Albert Dupré oli Rouenin St Ouenin goottilaisen luostarin urkuri. Nuori Marcel oli ihmelapsi. Hän pääsi Pariisin konservatorioon vuonna 1904, jossa hän opiskeli pianonsoittoa ja urkuja. Hänen urkuopettajiaan olivat Ranskan tunnetuimmat urkurit: Alexandre Guilmant ja Louis Vierne sekä Charles-Marie Widor, joka opetti häntä säveltämään. Vuonna 1914 Dupré voitti Grand Prix de Rome -kilpailun kantatastaan Psyché. Kaksitoista vuotta myöhemmin hänestä tuli Pariisin konservatorion urkujen professori, ja hän pysyi siinä tehtävässä vuoteen 1954 asti.
Dupré tuli tunnetuksi esiintymällä yli 2000 urkukonsertissa Euroopassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa. Vuonna 1920 hän piti Pariisin konservatoriossa konserttisarjan, jossa hän soitti kaikki Johann Sebastian Bachin urkuteokset ulkoa.
Hänestä tuli pian maailmankuulu. Vuonna 1934 Widor erosi Pariisin St. Sulpicen urkurin virasta, ja Dupré otti viran vastaan, jonka hän hoiti loppuelämänsä ajan.
Vuosina 1947-1954 hän oli Pariisin lähellä Château de Fontainebleaussa sijaitsevan amerikkalaisen konservatorion johtaja. Vuonna 1954 Dupré tuli Pariisin konservatorion johtajaksi Claude Delvincourtin tilalle (joka oli kuollut auto-onnettomuudessa), ja hän toimi siellä vuoteen 1956 asti. Hän kuoli 85-vuotiaana.
Hänen soittonsa
Kun Dupré piti urkukonsertteja, hän soitti usein sekä omia että muiden säveltäjien, erityisesti Bachin, sävellyksiä. Widorin ja Viernen tapaan hän sävelsi pitkiä, moniosaisia teoksia, joita hän kutsui "sinfonioiksi". Kun hän soitti jumalanpalveluksissa, hän aloitti soittamalla sävellettyä musiikkia, joka sopi vuodenaikaan. Sitten hän improvisoi ja soitti monimutkaisia fuugoja, triosonaatteja ja koraali-improvisaatioita. Hän oli niin hyvä improvisoimaan, että monet luulivat hänen säveltäneen musiikin etukäteen.
Kun hän soitti konserteissa, hänelle annettiin usein jokin sävelmä, josta hän keksi välittömästi laajan teoksen. Vuonna 1906, jolloin hän oli vielä opiskelija, hän soitti häissä ja kahdessa jumalanpalveluksessa, kun kuuluisa Widor oli poissa. Dupré kysyi Widorilta, mitä musiikkia hänen pitäisi soittaa. Widor käski häntä improvisoimaan jotain. Dupré odotti, että Widor lähtisi ulos kirkosta, ennen kuin hän alkoi harjoitella, mutta Widor hiipi takaisin sisään ja kuunteli häntä. Hän tajusi, että Dupré pärjäisi hyvin.
Hänen opetuksensa
Dupré oli kuuluisa urkujen opettajana. Hän opetti kaksi sukupolvea tunnettuja urkutaiteilijoita, kuten Jehan Alain, Marie-Claire Alain, Pierre Cochereau, Jeanne Demessieux, Jean Guillou, Jean Langlais ja Olivier Messiaen.
Hänen sävellyksensä
Dupré sävelsi paljon urkumusiikkia. Poikana hän tutustui Ranskan kuuluisimpaan urkurakentajaan Aristide Cavaillé-Colliin. Cavaillé-Coll oli rakentanut urut, joita Duprén isä soitti, joten Dupré oli tottunut nykyaikaisten ranskalaisten urkujen sointiin. Suurin osa Duprén urkumusiikista on hyvin vaikeaa soittaa. Siihen kuuluu muun muassa Kolme preludia ja fuugaa op. 7 (1914). Jopa Widor piti kolmannen teoksen preludia yksinkertaisesti mahdottomana esittää. Dupré pystyi kuitenkin soittamaan sen, ja monet urkurit hänen jälkeensä oppivat myös soittamaan sen. Duprén muita merkittäviä teoksia ovat Symphonie-Passion, Esquisses ja Évocation sekä Cortège et Litanie.
Sen lisäksi, että Dupré sävelsi paljon musiikkia, hän laati opintopainoksia Bachin, Händelin, Mozartin, Lisztin, Mendelssohnin, Schumannin, César Franckin ja Alexander Glazunovin urkuteoksista. Hän kirjoitti myös musiikkia ihmisille, jotka opettelivat soittamaan urkuja, ja kirjoja siitä, miten uruilla voi improvisoida.
Etsiä