Athelstan tai Æthelstan (n. 893/894–27. lokakuuta 939), jota usein kutsutaan nimellä Loistokas, on perinteisesti nähty Englannin ensimmäisenä kuninkaana. Hän hallitsi vuosina 924–939 ja oli merkittävä valtiomies, joka laajensi ja vahvisti anglosaksista valtaa Britanniassa. Hän oli kuningas Edward vanhemman poika ja Alfred Suuren pojanpoika.

Tuleminen valtaan

Athelstanin perhetausta oli jo valmiiksi vaikutusvaltainen: hänen isänsä sai vaikeuksien jälkeen haltuunsa Alfredin aiemmin yhdistetyn anglosaksisten kuningaskunnan ytimen ja oli myös Mercian kuningas. Edwardin kuoltua Athelstan nousi nopeasti Mercian hallitsijaksi, mutta hänen hyväksymisensä koko Englannin kuninkaaksi ei ollut itsestäänselvyys. Hänen veljellään Ælfweardilla oli aluksi enemmän kannatusta joissain piireissä Englannin eteläosissa, mutta Ælfweardin varsin pian tapahtunut kuolema helpotti Athelstanin tietä valtaistuimelle.

Virallinen kruunaus tapahtui 925 (perinteisesti Kingstonissa), ja pian tämän jälkeen Athelstan vahvisti asemiaan. Vuonna 926 hän sai aikaan liiton antamalla sisartensa kautta yhteyksiä pohjoisiin hallitsijoihin: yksi hänen siskonsa naitettiin Northumbrian viikinkikuninkaalle Sitricille (Sitric Cáech). Sitric kuoli kuitenkin pian, ja Athelstan hyödynsi tilannetta vallatakseen Northumbrian 927. Tämän myötä hänestä tuli hallitsija, jolla oli maanomistuksellisesti laajin valta-alue sitten roomalaisten jälkeisen ajan — suunnilleen saman verran kuin nykyinen Englanti. Historialliset lähteet kertovat, että vuonna 927 useat Britannian eri alueiden johtajat tunnustivat hänen ylivaltansa.

Voitot ja turvallisuuden lujittaminen

Athelstanin merkittävimpiin sotilaallisiin saavutuksiin kuuluu vuonna 937 käyty taistelu Brunanburhissa, jossa hän voitti suuren liittouman, johon kuuluivat pohjoisenglantilaisten ja irlantilaisten viikinkien johtajia sekä skotlantilaisia ja strathclydeläisiä liittolaisia. Taistelun voittoa juhlittiin laajasti — se mainitaan muun muassa vanhoenglanninkielisessä runossa — ja se vakiinnutti Athelstanin aseman Britannian johtavana valtana, estäen pitkäksi aikaa merkittävän puolustuskriisin pohjoisesta suunnasta.

Sisäpolitiikka, kirkko ja hallinto

Athelstan oli aktiivinen hallinnon rakentaja. Hänen aikanaan vahvistettiin kuninkaallista hallintoa, säädettiin lakeja ja annettiin runsaasti lahjoituksia kirkolle. Hänellä oli laaja kirjo liittolaisia ja neuvojia kirkon piirissä, ja hän käytti kirkollisia instituutioita valta-asemansa tukemiseen. Athelstan harrasti myös reliikkien ja pyhimyksien suojelua sekä kannatti oppineisuutta ja kirkkokulttuuria — tämä auttoi legitimoimaan hänen valtansa ja loi pohjaa myöhemmälle anglosaksiselle valtioajattelulle.

Talouden ja rahajärjestelmän kannalta Athelstanin aika näkyy muun muassa kuninkaallisten asiakirjojen (charters) määrän kasvuna sekä yhtenäisempänä rahapolitiikkana. Näiden toimien kautta hän pyrki sidomaan eri alueet yhteen ja vahvistamaan keskusvallan vaikutusvaltaa.

Ulkopolitiikka ja liittoutumat

Athelstan piti yllä diplomaattisia suhteita manner-Euroopan hoveihin ja teki sukupuolisia sekä poliittisia liittoutumia. Hän käytti avioliittoja ja suurlähetystöjä vahvistaakseen asemaansa sekä kotimaassa että ulkomailla. Hänen valtakautensa näkyi myös laajempina vaikutussuhteina Isoon-Britanniaan ja Irlantiin.

Kuolema ja perintö

Athelstan kuoli Gloucesterissa 27. lokakuuta 939. Hänet haudattiin Malmesburyn luostariin, ja hänet seurasi valtaistuimella velipuoli Edmund I. Athelstanin merkitys näkyy erityisesti siinä, että hän loi käytännössä ensimmäiset vakavat puitteet yhtenäiselle Englannin kuningaskunnalle: hänen hallintonsa, lainsäädäntönsä, kirkollinen tukensa ja sotilaalliset voitot loivat perustan keskitetymmälle valtakunnalle, jota myöhemmät kuninkaat jatkojalostivat.

Merkitys historiassa

Vaikka Athelstanin valtakausi jää joskus vähemmälle huomiolle verrattuna esimerkiksi Alfred Suureen, nykyaikainen tutkimus arvostaa häntä keskeisenä valtiomiehenä 10. vuosisadan poliittisessa kehityksessä. Hänen onnistuneet sotilaalliset toimet, instituutionaalinen vahvistaminen ja kyky saada eri alueiden johtajat tunnustamaan hänen ylhäisyytensä tekevät hänestä luonnollisen ehdokkaan Englannin ensimmäisten yhtenäisten kuninkaiden joukkoon.