Herbert Clark Hoover (10. elokuuta 1874 – 20. lokakuuta 1964) oli Yhdysvaltain 31. presidentti vuosina 1929–1933. Hän oli maailmankuulu kaivosinsinööri ja humanitaarinen hallintomies. Yhdysvaltain kauppaministerinä 1920-luvulla presidenttien Warren G. Hardingin ja Calvin Coolidgen aikana hän edisti talouden nykyaikaistamista. Pian hänen tultuaan presidentiksi alkoi suuri lama, jolloin hänen toimiaan auttamispyrkimysten johtamiseksi arvosteltiin ankarasti.
Hoover syntyi West Branchissä Iowassa, ja hänet kasvatti osin äidin sisarusten perhe Quaker-perinteisessä ympäristössä sen jälkeen, kun hänen vanhempansa kuolivat varhain. Hän opiskeli geologiaa ja valmistui Stanfordin yliopiston ensimmäiseltä luokalta vuonna 1895, minkä jälkeen hän työskenteli kaivosinsinöörinä ja liikemiehenä eri puolilla maailmaa, muun muassa Australiassa, Kiinassa ja Etelä-Afrikassa. Hän meni naimisiin Lou Henryn kanssa vuonna 1899; pariskunnalla ei ollut biologisia lapsia.
Ennen poliittista uraa Hooverista tuli tunnettu humanitaarisesta työstään. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän johti Belgian avustuskomiteaa ja toimi myöhemmin Yhdysvaltain elintarvikehallinnon (Food Administration) johdossa, organisoiden laajamittaisia ruoka-apukampanjoita eurooppalaisille siviileille. Hänen järjestö- ja logistiikkaosaamistaan pidettiin poikkeuksellisena, ja se vahvisti hänen mainettaan tehokkaana järjestäjänä.
Vuonna 1921 Hoover nimitettiin kauppaministeriksi, ja hän palveli tässä tehtävässä lähes koko 1920-luvun. Hän kannatti liike-elämän ja hallinnon yhteistyötä, standardisointia, vientiä edistäviä toimia ja teknistä tehokkuutta. Näistä toimista hän saavutti suosiota liike-elämän piirissä ja vahvisti käsitystä siitä, että hallitus voi edistää talouskasvua yhteistyön kautta yritysten kanssa.
Kun Hoover valittiin presidentiksi 1928, hänen kautensa kohtasi heti kansainvälisen ja kotimaisen talouden romahduksen. Vuoden 1929 pörssiromahdus ja sitä seurannut suuri lama asettivat hänen politiikkansa koetukselle. Hoover uskoi aluksi vapaaehtoisuuteen perustuvaan avustamiseen, osavaltioiden ja kunnallisten toimien rooliin sekä luottamuksen palauttamiseen yksityissektorin kautta. Kritiikkiä herätti se, ettei liittovaltion suora köyhyysturva ollut laajaa alusta alkaen. Myöhemmin hänen hallituksensa kuitenkin perusti vuonna 1932 Reconstruction Finance Corporationin (RFC), joka tarjosi lainoja pankeille, kunnille ja teollisuudelle, sekä käynnisti julkisia työohjelmia kuten rakentamisen edistämisen (esim. Boulder/Hoover Dam -hankkeen valmistelu ja osittainen rahoitus). Toisaalta hänen hallintonsa hyväksyi myös protektionistisen Smoot–Hawley-tullilain (1930), jota monet taloustutkijat pitävät kansainvälisen kaupan supistumista pahentaneena tekijänä.
Hoover hävisi vuoden 1932 presidentinvaalit Franklin D. Rooseveltille. Hänen presidenttikautensa ja sen jälkeinen kritiikki — syytökset siitä, että hän ei tehnyt tarpeeksi lama-ajan köyhien auttamiseksi — ovat olleet historioitsijoiden ja yleisön käsittelyn keskeisiä aiheita. Samalla hänen humanitaarinen perintönsä ja hallinnollinen tehokkuutensa tunnustetaan; monet muistavat hänet tehokkaana järjestäjänä, joka pyrki estämään järjestelmän romahtamista vaikeina aikoina.
Presidenttiuransa jälkeen Hoover jatkoi julkista palvelua ja kirjoittamista. Hän kirjoitti useita muistelmateoksia ja toimi neuvo- ja komissaarirooleissa myöhemmissä hallituksissa, muun muassa johtamalla niin kutsuttua Hooverin komissiota (1947–49), joka laati ehdotuksia liittovaltion hallinnon tehostamiseksi sodanjälkeisinä vuosina. Lisäksi hän lahjoitti ja perusti suuret arkistot ja tutkimuslaitoksen Stanfordiin, joka tunnetaan nykyisin Hoover Institution -nimellä.
Herbert Hoover kuoli 20. lokakuuta 1964 90-vuotiaana New Yorkissa ja on haudattu kotikaupunkiinsa West Branchiin. Hänen perintönsä on kaksijakoinen: toisaalta hänet nähdään huippuammattilaisena ja lahjakkaana humanitaarina organisaattorina, toisaalta hänen presidenttikautensa talouspoliittiset ratkaisut ja uskonnollinen sitoutuminen vapaaehtoisuuteen aiheuttavat jatkossakin kiistaa arvioissa siitä, miten parhaiten vastataan talouskriiseihin.